Koronapalveluiden kysyntä kasvanut Helsingissä räjähdysmäisesti, kaupunki avaa uusia näytteenottopisteitä – maskisuositusta odotetaan kuumeisesti

Helsingin pormestari ja Vantaan kaupunginjohtaja peräänkuuluttavat maskisuositusta koko pääkaupunkiseudun alueelle, sillä joukkoliikenne on siellä yhteinen.

koronavirus
Vanha mies kävelee raitiovaunusta ulos raitiovaunusta kasvomaski päässään.
Kuvituskuva. THL:n tavoitteena on julkaista maskisuositus huomenna torstaina.Arttu Timonen / Yle

Vantaalla ja Helsingissä odotetaan kuumeisesti yhteistä maskisuositusta etenkin joukkoliikenteeseen.

Helsingin (siirryt toiseen palveluun) pormestari Jan Vapaavuori ja Vantaan (siirryt toiseen palveluun) kaupunginjohtaja Ritva Viljanen pitivät tänään keskiviikkona kaupunkilaisille ja kaupungin työntekijöille infotilaisuudet, joissa kerrottiin muun muassa ajankohtaisia koronatartuntalukuja.

Vaikka molemmissa kaupungeissa tartuntamäärät ovat vielä viime kevääseen verrattuna maltillisia, ne ovat kasvaneet huimaa vauhtia heinäkuun viikoittaisista luvuista. Molempien kaupunkien pormestarit peräänkuuluttivat odottavansa Sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) maskisuositusta.

– Mikäli maskisuositukseen mennään, on tärkeää, että suositus on sama vähintään Helsingin seudun liikenteen alueella, ehkä laajemminkin. Kaupunki- tai kuntakohtaiset suositukset eivät palvele kokonaisuuden etua, Vapaavuori totesi.

– Pääkaupunkiseudulla on yhtenevät käytännöt joukkoliikenteen osalta, joten odotamme vielä linjausta, Ritva Viljanen sanoi.

Suositusta viivyttää nyt ennen kaikkea kysymys julkisen vallan vastuusta toimittaa maskeja yhteiskunnallisesti heikko-osaisille ja vähävaraisille.

– Se pitää ratkaista ennen kuin maskisuositukseen mennään. Miten se järjestetään, mistä maskit hankitaan, kuinka paljon niitä tarvitaan, missä niitä jaetaan ja kuka kattaa kustannukset? Tämä vyyhti on valtavan iso kysymys, joka pitää pystyä ratkaisemaan, ennen kuin suositus tulee. On selvää, että maskia saa käyttää jo nyt, vaikka varsinaista suositusta ei ole, Vapaavuori muistutti.

Kaupungit ovat suuria työnantajia ja maskien toimittaminen kaupunkien työntekijöille on työturvallisuuskysymys.

– Hinnat on saatava ensin sellaisiksi, että jokainen suomalainen pystyy itseään suojaamaan, Viljanen sanoi.

Vapaavuoren mukaan on ilmeistä, että ensivaiheessa maskisuositus tullee koskemaan ainakin joukkoliikennettä. THL:n tavoitteena on julkaista kasvomaskisuositus huomenna torstaina huomenna.

– Olemme kiirehtineet valtiovallalta ratkaisua tähän, Vapaavuori sanoi.

Ylen haastatteleman THL:n pääjohtaja Markku Tervahaudan mukaan maskisuositus on tulossa julkiseen liikenteeseen sellaisissa tilanteissa, joissa ei ole mahdollista pitää turvavälejä muihin ihmisiin.

Suosituksesta on tulossa alueellinen.

Helsingissä avataan uusia testauspisteitä

Helsinkiin on avattu tänään uusi koronaviruksen näytteenottopiste Itäkeskukseen ja huomenna torstaina avataan toinen uusi piste Kruununhakaan. Myös Jätkäsaareen on tulossa lähiaikoina uusi näytteenottopiste. Kun nyt testauksia on pystytty tekemään noin 1 000 päivässä, uusien näytteenottopisteiden avulla määrä pystytään nostamaan 1 450:een.

Vapaavuoren mukaan koronapalveluiden kysyntä on kasvanut räjähdysmäisesti.

– Erityisesti koronatesteihin liittyviä kysymyksiä on viime päivinä käsitelty laajasti. Päivittäinen testaustarve on noussut 80:sta yli tuhanteen. Se on yllättänyt monella tapaa eikä siihen ole kaikin osin varauduttu, Vapaavuori sanoi.

Vapaavuori kertoi, että Helsingissä on päätetty laajentaa neuvontapuhelimen aukioloaikoja kaikille viikonpäiville aamukahdeksasta iltakuuteen.

– Jotta tilanne saadaan paremmalle tolalle, kaupungin tehtävänä on ohjata ihmisiä testeihin ja järjestää näytteenottopaikkoja. Päivystysapu on vain kiireellisten asioiden hoitoon, Vapaavuori täsmensi.

Vapaavuori on vakuuttunut siitä, että maskisuositus joka tapauksessa tarvitaan.

– Tarvitsemme sen useasta eri syystä. Teemme nyt kaikkemme, ettei toinen aalto tänne vakavasti tulisi, jotta rajumpia rajoitustoimia voitaisiin välttää ja tappiot elinkeinoelämälle olisivat mahdollisimman pieniä, Vapaavuori summasi.

Vapaavuori muistutti vielä infotilaisuutensa lopuksi, että kaikkein tärkeintä on edelleen muistaa perusasiat, kuten hyvä käsihygienia, aivastaminen ja yskiminen hihaan, turvavälit ja tarpeettomien sosiaalisten kontaktien välttäminen.

Lue seuraavaksi:

Hallitus neuvottelee Säätytalossa koronatoimista, Yle seuraa – Pääministeri Marin: "Katsomme, mitä toimia joudumme ottamaan uudelleen käyttöön"

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta: Maskisuositus valmiina – tavoitteena julkistaa se huomenna

Kuinka paljon kasvomaskien käyttö voi tulla sinulle maksamaan? Selvitä eri vaihtoehtoja Ylen laskurilla

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus