1. yle.fi
  2. Uutiset

Imatralla ei oteta koronariskiä – Imatra-päivä on peruttu

Perinteiset palkitsemiset ja Imatran Inkerin valinta hoidetaan syyskuun 5. päivänä.

kansanjuhlat
Vettä juoksutetaan Vuoksen padon läpi normaalin koskinäytösajan ulkopuolella
Vettä on juoksutettu Imatralla padon läpi, vaikka normaaleja koskinäytöksiä ei tänä kesänä ole järjestetty.Seppo Kivimäki/Yle

Koronariski aiheuttaa edelleen tapahtumien peruutuksia.

Imatralla ei tänä vuonna järjestetä perinteistä Imatra-päivää. Sitä on yleensä vietetty elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Myös perinteiseksi muodostunut Makkarafest perutaan ja siirretään ensi vuodelle.

Tapahtuman tuottaja Sari Saarinen on peruutuksesta pahoillaan.

– Emme kuitenkaan halua ottaa riskiä, sillä vaadittavia turvaetäisyyksiä olisi Imatra-päivässä vaikea noudattaa, sanoo Saarinen.

Imatra mitali, myönteisen Imatra-kuvan edistäjän palkinto sekä Osallistu ja vaikuta –palkinto kuitenkin jaetaan syyskuun viidentenä päivänä kello 12. Samalla julkistetaan uusi Imatran Inkeri.

Imatran kaupungin ja Nuorkauppakamarin järjestämää tilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä kaupungin verkkosivulta, Facebookista ja Twitteristä.

Lue lisää koronaviruksesta Etelä-Karjalassa.

Lue lisää valtakunnan uutisia koronaviruksesta.

Lue seuraavaksi