Peruskoulut pyörähtävät käyntiin lähiopetuksella Lounais-Suomessa – maskeja ei toivota osaksi kouluarkea

Koulut toivovat, että maskien käytöstä saadaan valtakunnallinen linjaus.

koulut
Kuvassa on koululaisia.
Opetus peruskouluissa alkaa toistaiseksi lähiopetuksena. Kuvituskuva.Silja Viitala / Yle

Peruskoulut alkavat normaalisti lähiopetuksena Satakunnassa. Porissa oppilaat palaavat koulunpenkille torstaina ja Raumalla ensi maanantaina. Turussa kouluvuosi alkoi jo keskiviikkona.

Yksikään koulu Satakunnassa ei lähde vuorottelemaan oppilaita etä- ja lähiopetuksen välillä, vaikka laki sen sallisi.

Mikäli tartuntatautiviranomainen katsoo epidemian leviämisen vaativan toimenpiteitä, laki sallii syksyn aikana poikkeustilanteissa poikkeusjärjestelyjä.

– Tilannetta seurataan ja asioita muutetaan, mikäli opetuksen järjestäminen lähiopetuksena ei ole mahdollista turvallisesti, kertoo Porin kaupungin opetusyksikön päällikkö Taneli Tiirikainen.

Oppilaan ikä ja opetusaste vaikuttavat

Koulut ovat joka tapauksessa varautuneet vuorotteluun. Toteutuessaan se tarkoittaisi sitä, että samaan aikaan kolmasosa oppilaista olisi etäopetuksessa ja loput lähiopetuksessa. Esimerkiksi Helsinki on pohtinut poikkeusjärjestelyä, jossa eri vuosiluokille tarjottaisiin etäopetusta vuoroviikoin.

Taneli Tiirikaisen mukaan oppilaan ikä sekä opetusaste vaikuttavat pohdintaan, mikäli vuorottelu otettaisiin käyttöön Porissa.

– Sitä on tässä vaiheessa turha kovin tarkkaan suunnitella, kun emme tiedä millainen tilanne tulee olemaan. Se voi koskea koko kaupungin opetustoimea tai vain yksittäistä koulua.

Porin kaupungin opetusyksikön päällikkö Taneli Tiirikainen
Porin kaupungin opetusyksikön päällikkö Taneli Tiirikaisen mukaan vuoroviikkokäytäntöön voidaan ryhtyä, mikäli yksittäiseen kouluun iskisi laajamittainen tartuntaketju.Jari Pelkonen / Yle

Vuorottelun toteutuessa erityisesti taito- ja taideaineiden opetus sekä kouluruokailun järjestäminen olisi hankalaa.

Lainsäädäntö suojaa kuitenkin alakoulun nuorimpia sekä erityisen tuen oppilaita. Heitä ei etäopetus koskisi, vaikka sellaiseen muuten ryhdyttäisiin.

Riskiryhmäläisiä jäämässä kotiin vain vähän

Tämän hetken tietojen mukaan alle kymmenen riskiryhmiin kuuluvaa lasta Porissa on jäämässä kotiin lukukauden alussa. Raumalla heitä on muutamia. Turun kaupungin mukaan ilmoituksia kotiinjäämisistä ei ole tullut.

– Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti, kun koulujen alkuun herätään kunnolla ensi viikolla, Taneli Tiirikainen sanoo.

Jotta riskiryhmään kuuluva lapsi voi jäädä kotiin, tarvitaan tämän hoidosta vastaavalta lääkäriltä suositus poissaolon tarpeellisuudesta. Koulu voi edellyttää selvitystä tai lääkärintodistusta lapsen kuulumisesta riskiryhmään.

Porissa kotiin jääville lapsille annetaan etäopetusta muutamia tunteja viikossa. Lisäksi lapsen ryhmään kuulumista pyritään tukemaan käyttämällä oppitunneilla etäyhteyksiä.

– Kokoaikaista etäopetusta kotona oleville lapsille ei kuitenkaan pystytä takaamaan, Tiirikainen tarkentaa.

Ei maskeja kouluihin

Maskikeskustelu käy kuumana Lounais-Suomessa, kun Turku suositti ensimmäisenä maskien käyttöä julkisessa liikenteessä.

Satakunnassa ainakin Huittinen aikoo suosittaa maskeja koulukuljetuksiin heti, kun päätös valtiovallalta ajankohdasta tulee.

Koulut eivät lähde toistaiseksi tilaamaan maskeja, sillä määrät olisivat suuria ja kustannukset korkeat. Maskilinjausten toivotaan tulevan valtakunnan tasolta.

– Pitää miettiä, että kuka käyttää ja missä. Myös se, kuka maskit maksaa, Tiirikainen sanoo.

Hän kertoo itse vierastavansa ajatusta, että koulua käytäisiin maskit kasvoilla.

– Sellainen tulevaisuus ei ole toivottava.

Tiirikaisen mielestä pienten lasten voisi olla vaikea oppia käyttämään maskia oikein.

– He saattaisivat esimerkiksi kosketella sitä jatkuvasti.

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 14.8. kello 23.

Lue lisää:

Ekaluokkalainen Sohvi Välivaara: "Kunpa tulisi paljon läksyjä" – jokaiselle luokalle oma välituntialue koronatartuntojen suitsimiseksi

Ruokailu on monessa koulussa nyt miettimisen paikka: porrastusta, ottimien vaihtoa ja voinappien odottelua