Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas asettuu kuntavaaliehdokkaaksi Kokkolassa ensi kevään vaaleissa

Peltokangas nousi eduskuntaan viime keväänä ja keräsi jopa 13 000 ääntä. Nyt hän istuu Kaustisen valtuustossa.

Mauri Peltokangas
Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 5. kesäkuuta
Kaustislainen Mauri Peltokangas on ensimmäisen kauden kansanedustaja.Emmi Korhonen / Lehtikuva

Kaustislainen perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas on lähdössä kuntavaaliehdokkaaksi Kokkolassa ensi keväänä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskipohjanmaa-lehti. (siirryt toiseen palveluun)

Peltokangas valittiin Kaustisen valtuustoon viime kuntavaaleissa. Nyt hän kaavailee muuttoa Kokkolaan.

Perussuomalaisilla on Kokkolan valtuustossa tällä kaudella 3 valtuutettua.

Peltokankaan avulla puolue hakee lisäpaikkoja Kokkolan valtuustoon, kertoo Kokkolanseudun Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Sillanpää Keskipohjanmaa-lehdelle.

Eduskuntaan Peltokangas nousi ryminällä Vaasan vaalipiiristä viime vuonna ja keräsi ensikertalaisena hurjat 13 000 ääntä. Kokkolassa Peltokangas keräsi eduskuntavaaleissa toiseksi eniten ääniä kaikista ehdokkaista, yhteensä 2684 ääntä. Vain demareiden Jutta Urpilainen sai enemmän eli reilut 3500 ääntä.

Peltokangas on tullut tunnetuksi maahanmuuttokriitikkona ja suorasanaisena poliitikkona.

Viimeksi heinäkuun lopulla Peltokangas kohautti haukkuessaan hallituksen ministereitä alatyylisesti säälittäviksi perserei'iksi. Politiikan tutkijan mielestä Peltokankaan kommentti rikkoi hyvän maun rajat ja oli ennenkuulumatonta kansanedustajalta.

Peltokangas kertoi olleensa tuohtunut, kun ministerit eivät hänen mielestään esittäneet pahoitteluja perussuomalaisten vaalipäällikön epäillystä murhayrityksestä.