1. yle.fi
  2. Uutiset

Allekirjoitus unohtui sopimuksesta – lasku veronmaksajille 30 miljoonaa euroa

Työtuomioistuimen päätöksen mukaan Eksote joutuu korvaamaan vanhoja palkkasaatavia työntekijöilleen. Korvattavaa voi olla jopa 30 miljoonaa euroa.

palkkasaatava
Lääkäri hoitamassa potilasta
Palkkasaatavat rokottavat Eksoten omistajakuntien kukkaroa. Esimerkiksi Lappeenrannan osuus Eksoten lisälaskusta on 18 miljoonaa euroa.Kalle Purhonen / Yle

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirille on tulossa kymmenien miljoonien eurojen lisälasku, joka johtuu vahingossa allekirjoittamatta jääneestä sopimuksesta

Kyseessä on Etelä-Saimaan (siirryt toiseen palveluun) tietojen mukaan 30 miljoonan euron lisälaskusta. Summa koostuu työntekijöiden vanhoista palkkasaatavista.

Vyyhti lähti alun alkaen liikkeelle Eksoten perustamisesta vuonna 2010. Silloin eri kuntien työntekijät siirtyivät Eksoten palvelukseen. Heidän palkkansa piti yhdenmukaistaa.

Palkkaharmonisointi pitäisi tehdä muutaman vuoden kuluessa yhtymän perustamisesta. Sitä ei kuitenkaan tehty. Palkkojen harmonisoinnista voidaan sopia paikallisella sopimuksella.

Maksamattomat palkkasaatavat tulivat ilmi viime kesänä, kun työtuomioistuin katsoi Eksoten alentaneen kahden työntekijän tehtäväkohtaista palkkaa sekä yhden työntekijän henkilökohtaista lisää ilman paikallista sopimusta. Näin ei olisi saanut tehdä.

Palkka-asian vei työtuomioistuimeen Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO.

Työtuomioistuimen päätöksen jälkeen Eksotessa käytiin työntekijöiden palkat uudelleen läpi.

Entinen toimitusjohtaja: "Liekö syy, että silloin oli paljon kiireitä ja kaikkea muuta"

Työtuomioistuin katsoi, ettei paikallista sopimusta ollut ja työntekijät ovat oikeutettuja korvauksiin.

Työtuomioistuimen näkemyksestä poiketen Eksoten mukaan paikallinen sopimus oli olemassa. Se muodostui Eksoten mukaan henkilöstöryhmien kanssa käytyjen neuvottelujen pöytäkirjoista sekä paikallisesta palkkausjärjestelmää koskevasta ohjeesta.

Mutta yksi asia jäi tekemättä: varsinaista sopimusta ei allekirjoitettu.

– Periaatteessa asiasta paikallisesti sovittiin ja muodollisesti kaikki oli kunnossa, mutta silloin jäi sopimusasiakirja allekirjoittamatta, kertoo entinen Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen, joka toimi juuri tuolloin sosiaali- ja terveyspiirin johtajana.

Miksi sopimus jäi allekirjoittamatta?

– Sitä en kyllä tiedä. Liekö syy, että silloin oli paljon kiireitä ja kaikkea muuta, pohtii Itkonen.

Pentti Itkonen
Yhdeksän vuotta Eksoten toimitusjohtajana toimineen Pentti Itkosen olisi pitänyt olla omasta mielestään tarkempi sopimusten kanssa, että ne tulevat allekirjoitettua.Emma Pietarila/Yle

Itkonen kertoo, että silloiset pääluottamusmiehet olivat myös työtuomioistuimessa todistamassa, että paikallinen sopimus oli olemassa. Ainoastaan allekirjoitukset puuttuivat sopimuksesta.

– Mutta se pieni muodollisuus, joka sieltä jäi hoitamatta aikanaan, vaikutti siihen, ettei sopimus ole lainmukainen. Siitä ovat nämä seuraamukset nyt tulleet, kuvailee Itkonen.

Pentti Itkonen toimi Eksoten toimitusjohtajana sen perustamisesta lähtien vuodesta 2010. Hän jäi viime vuonna eläkkeelle.

Lisälasku kova isku kunnille

Vaikka suoranaisesti allekirjoitusten puuttuminen ei ollut silloisen toimitusjohtaja Pentti Itkosen vika, silti hänellä on jonkinlainen vastuu asiasta.

– Kyllä jonkinlainen vastuu on olemassa, että silloin en tarpeeksi tarkasti valvonut, että tällaiset sopimukset on tehty.

Palkkasaatavat tulevat rokottamaan isolla kädellä jo valmiiksi ahdingossa olevia kuntia. Itkonen ei usko, että Eksoten omistajakunnat tulevat hyväksymään Eksoten jopa 30 miljoonan euron menojen lisäystä.

– Luulen, että kyllä kunnat eivät tule hyväksymään Eksoten menojen lisäystä. En tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Nyt siellä on ilmeisesti neuvoteltu joku ratkaisu, entinen toimitusjohtaja Itkonen toteaa.

Eksoten suurimman omistajakunnan eli Lappeenrannan osuus Eksoten lisälaskusta olisi noin 18 miljoonaa euroa.

Ylen tavoittama Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva on vähäsanainen asiasta.

– En kommentoi tähän asiaan nyt mitään. Eksote tiedottaa asiasta myöhemmin, Jarva vastaa kysyttäessä, miltä lisälasku tuntuu ja millaisia ratkaisuja asiaan on pohdittu.

Imatran apulaiskaupunginjohtaja Kaisa Heino on niin ikään vaitonainen ja sanoo, että odottavat Eksotelta lisätietoja ja lausuntopyyntöä asiasta.

Tänä vuonna Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin budjetin on arvioitu olevan noin 475 miljoonaa euroa. Sen päälle tulevat tuhansille työntekijöille maksettavat palkkasaatavat, jopa 30 miljoonaa euroa.

K-Sairaala
Kaikkiaan tuhansilla työntekijöillä on palkkasaatavia Eksotelta.Emma Pietarila / Yle

"Tämä ei ole ylimääräinen kustannus vaan työntekijöille kuuluva palkkasaatava"

Entisestä toimitusjohtajasta tuntuu pahalta sosiaali- ja terveyspiirille tullut lisälasku, joka muodostuu työntekijöiden vanhoista palkkasaatavista.

– Eihän se tietenkään hyvältä tunnu. Olisi asia pitänyt saada silloin aikanaan lopulliseen kuntoon, Pentti Itkonen toteaa.

Samalla hän tähdentää, että työntekijöille kuuluu tuomioistuimen määräämä korvaus.

– Palkat on pakko harmonisoida korkeimman oikeuden ja hovioikeuden päätösten mukaisesti. Tämä ei ole ylimääräinen kustannus kunnille vaan työntekijöille kuuluva palkkasaatava tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädännön perusteella, ynnää Itkonen.

Eksoten nykyistä toimitusjohtaja Timo Sakselaa ei tavoitettu vastaamaan kysymyksiin sosiaali- ja terveyspiirille tulleesta lisälaskusta.

Lue seuraavaksi