Katso miltä näyttää, kun moottorisaha on sivellin ja itseoppineet puunveistäjät kilpailevat veistoksin

Puunveisto on perinteisesti ollut yksi ITE-taiteen suosituimmista muodoista.

Karhufestivaalin veistokilpailu Ilomantsissa
Karhufestivaalin veistokilpailu Ilomantsissa

Ennakkoluulot romuttuvat nopeasti Ilomantsin Karhufestivaaleilla Pohjois-Karjalassa.

Äkkiseltään voisi luulla, että karhujen veistäminen moottorisahalla on vanhojen metsureiden harrastus, mutta veistokilpailun osanottajajoukko on huomattavasti ennakko-oletusta kirjavampi.

Pelkästään ikähaitari on kymmeniä vuosia. Nuorin osallistujista on vähän päälle parikymppinen ja vanhin lähestyy 70 vuotta.

Joukkoon mahtuu toki eläköityneitä metsureita, mutta yhtä lailla mukana on putkiasentaja, lihamestari, myyjä ja entinen erityisopettaja.

Ensikertalaisia on tänä vuonna useita.

Koronapandemia teki valmentajasta veistäjän

Yksi ensikertalaisista on lappeenrantalainen August Eskelinen. Hänen tiensä veistokilpailuun kävi kahden sattuman kautta.

Ensimmäinen näistä ajoittuu viime joulun alle.

– Lappeenrannassa oli joulumarkkinat, ja poika toivoi, että menisimme sinne myymään jotain itse tehtyä, Eskelinen naurahtaa.

Pojan toive piti toteuttaa, joten Eskelinen hankki moottorisahan ja veisti ensimmäisen teoksensa, puisen pöllön.

Toden teolla veistoharrastus vei miehen keväällä, kun työ karting-valmentajana jäi tauolle koronapandemian takia.

Eskelinen on itsekin yllättynyt uudesta harrastuksestaan. Aiemmin hän ei ollut pitänyt itseään kädentaitajana saati luovana ihmisenä.

Puunveistäjien kokoontumisajot

Suomalaiselle ITE-taiteelle Ilomantsin Karhufestivaali on tärkeä tapahtuma.

ITE-taide on nykykansantaidetta, jolle on ominaista, että tekijät ovat itseoppineita ja teokset tulevat esille arjen ympäristössä.

Puunveisto on perinteisesti ollut yksi ITE-taiteen suosituimmista muodoista, ja Ilomantsissa tekijät pääsevät kohtaamaan toisiaan.

Karhufestivaaliin järjestäjiin kuuluva, ITE-taiteen asiantuntija Raija Kallioinen Maaseudun sivistysliitosta nostaa esiin toisenkin seikan.

Karhufestivaalin erityisarvo on, että se kiinnostaa myös maaseudulla asuvia miehiä, jotka eivät arjessaan ehkä muuten harrasta kulttuuria.

Tuhannen karhuveistoksen kunta

Veistokilpailussa kukin osallistuja saa eteensä noin 2,5 metriä korkea puupöllin. Aikaa puun työstämiseen on yhteensä noin 14 tuntia.

Tänä vuonna kilpailijoille on annettu ITE-taiteen juhlavuoden kunniaksi vapaat kädet. Sallittua ovat esimerkiksi veistoksen maalaaminen, liimaaminen, ruuvaaminen ja naulaaminen.

Tuomaristo kiinnittää huomiota veistoksen tekniseen toteutukseen, mutta myös taiteellisuuteen, materiaalin käyttöön ja kekseliäisyyteen.

Valmiit työt jäävät Ilomantsiin. Pitkän tähtäimen tavoitteena on, että veistoksista muodostuu Ilomantsin kylänraitille veistospuisto.

Aiheesta voi keskustella 15.8.2020 klo 23 saakka.