Koronapandemia vahvistaa Isis-terroristijärjestöä – "Virus on Jumalan vihaa länttä kohtaan"

Isis etenee nyt erityisesti Afrikassa, mutta vahvistuu myös Lähi-Idässä.

Isis
Isiksen voittokulkua kuvaava seinämaalaus Mosulin kaupungissa Irakissa.
Isiksen voittokulkua kuvaava seinämaalaus Mosulin kaupungissa Irakissa vuonna 2017. Osie Greenway / AOP

Koronaviruspandemia on vaikuttanut myös terroristijärjestö Isisin toimintaan.

Samalla kun järjestön toiminta on länsimaissa vaikeutunut liikkumisrajoitusten seurauksena, valtaa se alaa Afrikassa ja lisää iskujaan Lähi-idässä.

Isis on propagandassaan iloinnut koronaviruksesta ja sen länsimaissa aiheuttamista kuolemista kutsuen virusta "Jumalan vihaksi länttä kohtaan". (siirryt toiseen palveluun)

Isis on kuitenkin edelleen vain varjo huippuvuosistaan, ja se muistuttaa toiminnaltaan yhä enemmän tavallista rikollisjärjestöä.

Isis sai koronan myötä lisää liikkumatilaa Irakissa

Terroristijärjestö Isis menetti viimeiset hallinnoimansa laajat maa-alueet Syyriassa ja Irakissa sotilasoperaatiossa, joka alkoi vuonna 2014.

Järjestön ylin johtaja Abu Bakr al-Baghdadi sai surmansa ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julisti Isisin kukistetuksi.

Isis jatkoi kuitenkin toimintaansa ja seuraa nyt tarkkaan muutoksia alueen turvallisuustilanteessa.

ISIL ISIS lippu ja Irakin lippu
Irakilaissotilas heiluttaa Irakin loppua Isis-lipun edessä.Baraa Kaanan / EPA

Koronapandemia sai Yhdysvallat vetämään joukkojaan Irakista, minkä lisäksi irakilaissotilaiden koulutusta vähennettiin (siirryt toiseen palveluun).

– Isis huomasi heti, että sille tuli lisää toimintatilaa alueella, ja kehotti jäseniään kiihdyttämään iskuja, Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Antti Paronen sanoo.

Myös Suomi ilmoitti maaliskuussa vetävänsä joukkonsa Irakista. Suomalaisjoukot osallistuivat Irakissa paikallisten turvallisuusjoukkojen koulutukseen.

Irakin turvallisuusviranomaiset ovat ilmaisseet huolensa Isisin vahvistumisesta. Koronapandemia on kuitenkin pakottanut maan armeijan keskittymään muihin tehtäviin, kuten ulkonaliikkumiskiellon valvomiseen.

Vastaavaa kehitystä on tapahtunut myös Syyriassa, missä Isisin-vastaisen koalition joukot ovat rajoittaneet toimintaansa.

Tämä on saanut YK:n turvallisuusneuvoston huolestumaan. Se kertoo Isisin toiminnan lisääntyneen Irakissa ja Syyriassa.

Turvallisuusneuvoston raportin mukaan (siirryt toiseen palveluun) Isis käyttää hyväkseen koronapandemian aiheuttamaa mielikuvaa siitä, että alueen turvallisuusviranomaisten huomio olisi kääntynyt muualle.

Isis etenee Afrikassa, länsimaissa korona vaikeutti toimintaa

Isis on koronapandemian aikana vallannut alaa myös eri puolilla Afrikkaa.

Se on aktiivinen lukuisissa maissa Saharan pohjoispuolisessa Afrikassa, Länsi-Afrikassa sekä Keski-Afrikassa.

Tämän lisäksi Isis on viime aikoina käynyt kiivaita taisteluita (siirryt toiseen palveluun) Mosambikin turvallisuusjoukkojen kanssa Cabo Delgadon alueella Mosambikissa.

– Isis katsoo päiväntasaajan alueella olevan hyödynnettävissä olevia turvallisuus- ja valtatyhjiöitä, Paronen sanoo.

USA:n joukkoja Al-Tanfissa, Etelä-Syyriassa.
USA:n joukkoja al-Tanfin tukikohdan lähellä, Etelä-Syyriassa vuonna 2019.AOP

International Institute for Strategic Studies -ajatushautomon mukaan Isisin uhka kasvaa Afrikassa (siirryt toiseen palveluun). Järjestö käyttää hyväkseen paikallisia erimielisyyksiä ja etnisten ryhmien välisiä jännitteitä.

Georgetownin yliopiston tutkijan Jacob Zennin mukaan Afrikka tarjoaa Isisille mahdollisuuden (siirryt toiseen palveluun) hallita maa-alueita ja osoittaa voimaansa tilanteessa, jossa se on menettänyt alueitaan Irakissa ja Syyriassa.

Länsimaissa puolestaan tilanne on toinen. Koronapandemian aikaansaamat matkustusrajoitukset ja suurien tapahtumien peruuntuminen ovat tehneet Isisin toiminnan vaikeammaksi.

Keväällä koronaviruksen velloessa Euroopassa voimakkaimmillaan, Isis jopa ohjeisti jäseniään välttämään maanosaan matkustamista.

Isis muistuttaa yhä enemmän perinteistä rikollisjengiä

Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Antti Paronen arvioi, että Isis on maa-alueidensa menettämisen ja al-Baghdadin kuoleman jälkeen alkanut muistuttaa yhä enemmän perinteistä rikollisorganisaatiota.

Isisin perustanut ikäpolvi on Parosen mukaan suureksi osaksi menehtynyt, ja tilalle on noussut nuoria, vuosien 2017–2019 taisteluista selvinneitä kenttäkomentajia.

– Toiminta on terroristijohtajien ja sissipäälliköiden koordinoimaa, eikä heillä ole tiiviitä yhteyksiä järjestön korkeimpaan johtoon, Paronen sanoo.

Abu Bakr al-Baghdadi
Entinen Isis-johtaja Abu Bakr al-Baghdadi.Isis-video / EPA

Isis rahoittaa toimintaansa tyylillä, joka muistuttaa enemmän järjestäytynyttä rikollisorganisaatiota kuin valtiota. Se turvautuu huumekauppaan, laittomaan öljykauppaan sekä kiristää suojelurahaa eri sunniheimoilta.

Paronen ei usko, että terroristijärjestöä pystytään tuhoamaan pelkällä aseellisella voimankäytöllä tai tyrehdyttämällä sen rahavirrat.

– Isisin ideologiassa on jotain, joka puhuttelee epäoikeudenmukaisuutta maailmassa näkevää ja paikkaansa etsivää nuorta muslimiväestöä, hän toteaa.

Esimerkiksi juuri Afrikassa, missä Isis nyt valtaa alaa, järjestö on ollut taitava hyödyntämään heimojen ja uskontoryhmien välisiä kiistoja.

Sama pätee Parosen mukaan Irakiin, jossa sunnien ja shiiojen väliset jännitteet luovat kannatuspohjaa terrorismille.

Lue myös:

Onko koronapandemia avuksi vai haitaksi terroristeille? Isis kehottaa kannattajiaan jatkamaan sotaa ja käyttämään länsimaiden sekasortoa hyväksi

The Center for Global Policy: ISIS in Africa: The Caliphate’s Next Frontier (siirryt toiseen palveluun)

Kalifaatin paluu? Terroristijärjestö Isis kerää rivejään koronasta kärsivissä Irakissa ja Syyriassa