1. yle.fi
  2. Uutiset

Tornion pommin tutkinnassa ei ratkaisevaa käännettä – poliisi on saanut kuvia asukkaiden omista valvontakameroista

Pommin jäänteiden tutkinnan tuloksia odotetaan.

räjähdykset
Rajavartiolaitoksen käytössä ollut vuokra-auto oli parkkeerattu kadun varteen Tornion Aarnintiellä.
Tornion Putaalla räjähti viime viikolla pommi.Juuso Stoor / Yle

Tornion viime viikkoisen pommin tutkinnassa ei ole tapahtunut ratkaisevaa käännettä.

Poliisi on saanut asukkaiden omista valvontakameroista kuvia, joissa näkyy paikalla liikkunut kolmen miehen seurue.

– Miehiä ei ole tunnistettu varmuudella, muotoilee tutkinnanjohtaja Teemu Mäntyniemi keskusrikospoliisista.

Poliisi on aiemmin pyytänyt miehiä ilmoittautumaan.

Myöskään teon motiivi ei ole selvinnyt. Mikään ei kuitenkaan viittaa terrorismiin. Myöskään sitä ei tiedetä, oliko kyseessä juuri Rajavartiolaitokseen kohdistettu isku.

Tutkinnasta vaikuttaakin tulevan pitkäkestoinen.

– Tällä hetkellä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, Mäntyniemi kuvaa.

Pommin jäänteet ovat rikosteknisessä tutkinnassa.

– Odotamme rikosteknisen laboratorion tuloksia, Mäntyniemi kertoo.

Torniossa räjähti viime viikon tiistaina yöllä yhden aikaan pommi ja räjähdyksessä vaurioitui Rajavartiolaitoksen käyttöön vuokrattu pakettiauto.

Aiheesta aiemmin:

Tornion pommin tutkintavastuu keskusrikospoliisille – alueen asukkaita pyydetään tarkastamaan omat turvakameransa

Poliisi: Tornion pommiin ei liity terroristista motiivia – Rajavartiolaitoksen käytössä olleen pakettiauton perä vaurioitui mutta henkilövahinkoja ei sattunut

Poliisi etsii Tornion räjähdyksen silminnäkijöitä – pyytää lähistöllä liikkuneita ilmoittautumaan

Torniossa räjähti yöllä Rajavartiolaitoksen vuokra-auton alle sijoitettu pommi – lähiasukas: "Kuului jäätävä pamaus, talojen välistä tuli savupilvi"

Lue seuraavaksi