Suositus kasvomaskien käyttämisestä koskee myös Kymenlaaksoa – uusin koronatartunta todettiin tänään

Uusin tartunta on todettu Kotkassa.

koronavirus
Ihmisen kasvoilla on nenän ja suun peittävä valkoinen hengityssuojain
Suositus kasvomaskien käyttämisestä koskee myös Kymenlaaksoa.Retu Liikanen / Yle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositus kasvomaskien käyttämisestä koskee myös Kymenlaaksoa. Suosituksen mukaan maskia tulisi käyttää joukkoliikenteessä ja muissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista.

THL:n suositus koskee niitä sairaanhoitopiirejä, joissa on esiintynyt koronatartuntoja viimeisen kahden viikon aikana.

Kymenlaaksossa on Kymsoten johtajaylilääkärin Marja-Liisa Mäntymaan mukaan todettu keskiviikkona yksi uusi koronavirustartunta. Tartunta todettiin Kotkassa.

THL:n mukaan Kymenlaaksossa on todettu keskiviikkona jopa kolme uutta positiivista koronavirustartuntaa.

Luvut eroavat toisistaan tilastointitavan vuoksi. THL laskee mukaan Kymenlaaksossa kirjoilla olevat, ja luvuissa näkyy myös henkilöitä, jotka asuvat tai joita on hoidettu Kymsoten alueen ulkopuolella. Kymsoten tilastoissa taas näkyvät Kymsoten alueella todetut tartunnat.

Kaikkiaan Kymenlaaksossa on THL:n mukaan keväästä lähtien todettu nyt 57 koronavirustartuntaa.

Kymsote suositteli jo eilen

Kymsote antoi oman suosituksensa kasvomaskien käyttämisestä jo keskiviikkona, kun johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa otti kantaa kasvomaskien käytön puolesta.

Hän nosti kasvomaskien käytön esiin koronatilannetta käsittelevässä kirjeessään. Kymenlaaksolaisille suunnattu kirje julkaistiin Kymsoten verkkosivuilla(siirryt toiseen palveluun) (siirryt toiseen palveluun).

– Vaikka virallista kasvomaskisuositusta ei ole vielä annettukaan, suosittelen harkitsemaan sen käyttöä, jos turvaetäisyyksien ylläpito esimerkiksi ruuhkabussissa ei ole mahdollista, Mäntymaa kirjoitti.

Hän myös patisteli kymenlaaksolaisia muistamaan turvavälit ja käsidesin käyttämisen tärkeyden.

Henkilökohtainen valinta

Kavomaskit ovat puhuttaneet viime päivinä ja viikkoina. Niiden käyttö herättää monenlaisia mielipiteitä.

Kotkassa torstaina päivällä bussia odottanut Aila Hohti kertoi kulkevansa bussilla melko vähän. Hän sanoi, ettei ole innoissaan maskin käytöstä.

– Jos se tulee pakolliseksi, niin onhan se sitten otettava, Hohti kommentoi ennen THL:n maskisuosituksen julkistusta.

Kotkalaisnuoret Ejan Lehtonen ja Jere Ryynänen kertoivat hankkineensa jo maskeja ja harkitsevansa niiden käyttöä. Uuteen suositukseen he suhtautuvat positiivisin mielin.

– Uskon, että hallitus osaa tehdä oikean suosituksen, jonka mukaan kansalaisten pitäisi toimia, Lehtonen totesi.

Jere Ryynänen uskoo, että maskien käyttö edistäisi kaikkien yhteistä turvallisuutta.

– Se on loppujen lopuksi varmaan jokaisen henkilökohtainen asia, että käyttääkö sitä vai ei. Se olisi kaikkien ja turvallisuuden kannalta hyväksi, Ryynänen sanoo.

Nuoret eivät ole itse vielä kokeneet maskien käyttöä tarpeelliseksi. Ryynäsen mukaan aikaisissa ja ruuhkaisemmissa bussivuoroissa sen käyttö voisi olla hyödyllistä.

Ean lehtonen ja Jere Ryynäinen bussipysäkillä.
Ejan Lehtonen ja Jere Ryynänen kertoivat hankkineensa jo maskeja ja harkitsevansa niiden käyttöä.Kirsi Lönnblad/ Yle

Pohdituttaa koulussa

Bussipysäkiltä tavoitettu Karin Seppälä kertoo, että kasvomaskien käyttöönottoa on pohdittu erityisesti koulussa. Hänen mukaan kasvomaskeista voi olla hyötyä, vaikka ne eivät täysin varma suoja olekaan.

– Eihän se mikään sataprosenttinen suoja ole, mutta se voi auttaa eri tilanteissa. Mitä enemmän suojaa on, sitä parempi. Ei niistä ole mitään haittaa, joten miksi niitä ei käytettäisi, Seppälä toteaa.

Kasvomaskit voisi Seppälän mukaan ottaa käyttöön paikoissa, joissa on paljon ihmisiä. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi koulut.

– Kun koulussa on todella paljon oppilaita ja pienet luokkatilat, niin kyllä siellä tulee välillä sellainen fiilis, että sitä tarvitsisi.

Karin Seppälä aikoo ottaa maskin käyttöön heti kun sellaisen itselleen saa.

Käytetään tarvittaessa

Kasvomaskeja suositellaan käytettävän tilanteissa, joissa turvaväliä ei ole mahdollista säilyttää muihin. Mauno ja Maritta Rapo kertovat hankkineensa maskit, mutta käyttävät niitä vain, jos tietävät käyvänsä sellaisessa paikassa, jossa niitä voisi tarvita.

– Nyt olemme omalla autolla liikkeessä, joten maskit eivät ole vielä käytössä. Jos menemme johonkin, jossa niitä tarvitaan, kuten joukkoliikenteeseen otetaan ne käyttöön, Mauno Rapo kertoo.

Maritta Rapon mukaan vielä ei ole tullut vastaan tilanteita, joissa maskeja olisi tarvinnut käyttää. Mauno Rapo uskoo, että maskisuositus on tarpeellinen ruuhkaisissa paikoissa.

– Kyllä suositus varsinkin, liikennevälineissä olisi hyvä, kuten pääkaupunkiseudulla, jossa joukkoliikennettä ja väkikasaumia on paljon.

Molemmat ovat sitä mieltä, että pelkkä suositus maskeista riittää pakollisen käytön sijaan.

– Pakko on aika hankala kuitenkin, läheskään kaikki ihmiset eivät pysty sitä hankkimaan, MarittaRapo sanoo.

Juttua täydennetty gallupvastauksilla 13.8.2020 klo 16.56 .

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus