1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koulut

Suomen suurin puukoulu

Kurkista sisään nykyaikaiseen koulukeskukseen.

Miltä tuntuisi opiskella ensin yli vuosi väistötiloissa ja siirtyä sitten huippumoderniin kouluun?

Imatralla se tiedetään.

Mennään ensin ajassa taaksepäin muutamia vuosia. Kaupungin koulut olivat rapistuneita ja rakennukset kärsivät pahoista sisäilmaongelmista.

Imatralla kyllästyttiin koulujen huonoon sisäilmaan ja kaupunki halusi laittaa asiat kerralla kuntoon.

Kaupunkiin päätettiin rakentaa kolme uutta koulukeskusta, joihin siirtyvät kunnan kaikki koululaiset. Yksi niistä on Mansikkalan koulukeskus, joka otettiin käyttöön tällä viikolla.

11 000 hyötyneliötä tekee rakennuksesta Suomen suurimman puukoulun. Kuhmossa sijaitsevassa Suomen ensimmäisessä massiivipuisista CLT-elementeistä kootussa koulussa on 5 500 neliötä.

Imatran kaupunki päätyi puukouluun ennen kaikkea ympäristösyistä. Puu nähtiin ympäristöystävällisenä ja myös kouluviihtyvyyden sekä sisäilman kannalta hyvänä rakennusmateriaalina.

Imatralla ainoastaan koulun perustukset on rakennettu paloturvallisuuden takia betonista. Koulurakennuksen runko on liimapuuta ja seinäpinnat sekä ulkona että sisällä ovat puuta.

Uusi koulu näyttää hienolta. Tämä on niin iso ja täällä on paljon hienoja asioita, esimerkiksi erilaisia keinuja pihalla.

5. luokkalainen Aino Ruokonen

Oppilaiden paljous ei jännitä. En ole ikinä hirveästi välittänyt isommista ihmisporukoista.

5. luokkalainen Lucas Kondratjeff

Puukoulussa opiskelee noin 1 400 peruskoulun ja lukion oppilasta. Lisäksi rakennuksessa on esimerkiksi päiväkoti.

Koulussa on avoimia oppimisympäristöjä, mutta myös perinteisempiä luokkahuoneita. Pulpetteja tässä koulussa ei ole, mikä on tavanomaista uusissa kouluissa.

Pulpettien sijaan jokainen voi säilyttää omia tavaroitaan lukollisissa lokeroissa.

Rehtori Lasse Tiilikka on innoissaan uusista tiloista. Hän kehuu erityisesti koulun väljyyttä ja valoisuutta.

Varmasti ensimmäisen vuoden aikana muutetaan ja muokataan montaa asiaa. Meille kaikille on uutta toimia niin monen muun ihmisen kanssa.

Lasse Tiilikka

Koronatilanteen takia luokkatiloja on heti alkuunsa jouduttu rajaamaan sermeillä ja muilla kalusteilla, jotta kontaktit eri ikäryhmien välillä voidaan pitää minimissä.

Ruokailu tapahtuu porrastetusti.

Opettajat uskovat, että syksystä selvitään kuitenkin mallikkaasti. Viime kevään lähiopetusjakso toimi hyvänä harjoituksena.

Myös opettajat ovat innoissaan uusista opetustiloista.

Puolitoista vuotta on oltu ahtaissa väistötiloissa, joten on kiva päästä väljään kouluun.

Yrjö Jouhki, 5. luokan opettaja

Koulurakennuksessa on paljon arkkitehtuurisesti hienoja yksityiskohtia ja erityispiirteitä.

Valopihaksi kutsutun oleskelutilan kattoikkuna valaisee tilaa, jossa ei ole muita ikkunoita.

Mansikkalan koulukeskus on kengätön koulu. Ulkokengät riisutaan pois sisälle tultaessa, joten niiden mukana ei kulkeudu hiekkaa. Kaupungin mukaan koulun sisäilma pysyy puhtaampana. Sukkakoulu on myös hiljaisempi ja kodinomaisempi.

Koulun piha ei myöskään ole kaikista perinteisin. Välitunnilla voi esimerkiksi hyppiä trampoliineilla tai pelata pingistä.

Imatran kaupunki toivoo, että koulusta tulisi paikka, joka on mukana ihmisen elämässä neuvolasta vähintään lukioikään asti.

Tekijät

Teksti

Marika Anttonen

Kuvat ja video

Kare Lehtonen

Julkaistu 15.8.2020