TVO suunnittelee matala-aktiivisen ydinjätteen loppusijoitustilaa Olkiluotoon – ensimmäinen laatuaan Suomessa

Rakentamisen on tarkoitus alkaa keväällä 2023.

Olkiluodon ydinvoimalaitos
Olkiluoto 3 i juni 2014.
Arkistokuva.TVO

Teollisuuden Voima TVO aikoo rakentaa hyvin matala-aktiivisen jätteen maaperäloppusijoitustilan Olkiluodon ydinvoimalaitosalueelle.

Vastaavia loppusijoitustiloja on käytetty pitkään muissa maissa, mutta Suomessa menetelmä on uusi.

Esimerkiksi Ruotsin Ringhalsissa maaperäloppusijoitusta on tehty vuodesta 1993 lähtien. Maailmalla ei ole raportoitu ongelmia vastaavissa sijoituspaikoissa.

Pääasiassa suojavaatteita ja -kankaita

Maaperäloppusijoitustila on yleensä maan päälle toteutettava rakennelma. Se muodostuu jätetilasta sekä sen ylä- ja alapuolisista rakennekerroksista.

Pohjaan rakennetaan myös salaojitus sekä vesien keräysjärjestelmä, jolla tilan läpi suotautuvien vesien laatua voidaan seurata.

Olkiluodon ydinvoimalaitosalueelle suunniteltava loppusijoitustila.
Sijoituspaikan sijainti tulee olemaan voimalaitosten pohjoispuolella Olkiluodon saarella.TVO

Hyvin matala-aktiivinen jäte sijoitetaan jo tällä hetkellä Olkiluodossa sijaitsevaan matala-aktiivisen jätteen siiloon. Jatkossa se menisi maaperäloppusijoitukseen eikä näin ollen täyttäisi siiloa.

– Matala-aktiivinen jäte on huoltoseisokeissa syntynyttä jätettä, kuten suojavaatteita ja -kankaita, joiden aktiivisuus on hyvin alhaista, Olkiluoto 1:n ja 2:n laitospäällikkö Niina Paaso kertoo.

Muut jätehuollon polttolaitokset eivät ota jätettä vastaan. Hyvin matala-aktiivisen jätteen aktiivisuusraja on <100 kBq/kg.

Jätettä vuosittain joitain kymmeniä kuutioita

Olkiluotoon on arvioitu soveltuvan maanpinnalle, tasatun ja tiivistetyn murskekerroksen päälle rakennettava jätekasa.

Maanpäällisen loppusijoitustilan korkeudeksi arvioidaan noin 12 metriä.

Puristumattomat jätteet eli koneenosat, putket ja työkalut laitetaan merikontteihin tasatulle maanpinnalle.

Puristuva jäte, kuten suojamuovit, suojavaatteet ja pyyhkeet, sijoitetaan vesitiiviisiin muovipaaleihin merikonttien päälle.

Jätettä syntyy vuosittain joitain kymmeniä kuutioita. Erityisesti metalliromun määrä on kasvanut, kun voimalaitoksia on modernisoitu.

TVO kertoi Ylelle keväällä Olkiluodon vuosihuoltojen lyhentyneen koronatilanteen takia.

Rakentamisen tarkoitus alkaa 2023

Ympäristövaikutusten arviointiohjelma eli YVA-menettely käynnistetään nyt. Tarkka sijoituspaikka valitaan tarkastelun valmistuttua.

– Maailmalta tulevien kokemusten perusteella maaperäsijoituksesta ei ole ollut vaaraa ihmisille. Säteilytasot ovat olleet alhaisia, eikä vesi- tai ilmapäästöjä ole syntynyt, Paaso tarkentaa.

Rakentaminen on tarkoitus alkaa keväällä 2023, jolloin alueelle sijoitetaan myös ensimmäiset jätteet.

Jätteen on arvioitu olevan ympäristölle vaaratonta yli sadan vuoden kuluttua eli varsin pian loppusijoituksista, jos verrataan käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitukseen.

Lue lisää:

Hakeeko Fortum jatkoaikaa Loviisan ydinvoimalalle vai haudataanko laitos kallioperään? Reaktoreiden tulevaisuudesta alkaa mittava selvitys

TVO: Korona ei keskeytä Olkiluodon rakennustyömaata eikä pysäytä ydinvoimaloita