Pekka Seppäsen kolumni: Tule takaisin, tietoyhteiskunta

Tietoyhteiskunta olisi uusi ja samalla vanhastaan tuttu, hyvä suunta Suomelle, kirjoittaa Pekka Seppänen. 

tietoyhteiskunta
kolumnisti Pekka Seppänen
Laura Railamaa / Yle

Muistatteko vielä tietoyhteiskunnan? Sellaista rakennettiin kaikkialle maailmaan vielä vuosituhannen alussa. Kehityksen kärjessä oli Suomi, jossa laadittiin kansallisia tietoyhteiskuntastrategioita. EU:n tietoyhteiskuntakomissaarina työskenteli suomalainen Erkki Liikanen.

Tietoyhteiskunta oli ihmiskunnan tähän asti viimeinen toivon pilkahdus. Kun olimme matkalla tietoyhteiskuntaan, olimme matkalla johonkin parempaan. Johonkin järkevämpään, vaivattomampaan ja tasa-arvoisempaan. Tietoyhteiskunnassa jokaisen saatavilla olisi kaikki olemassa oleva tieto, ja kun tietoa olisi yllin kyllin käytössä, päätöksenteko perustuisi aina tietoon.

Kaipaan tietoyhteiskuntaa takaisin. Tarkemmin sanottuna kaipaan unelmaa tietoyhteiskunnasta.

Kaipaan sitä, että ihmiskunnalla olisi jokin yhteinen tavoite, jota kohti toiveikkain mielin ponnistelisimme. Sekin riittäisi, että suomalaisilla olisi sellainen tavoite.

Joskus kauan sitten suomalaisten tavoitteena oli se, että ruokaa olisi yhtä paljon kuin lähimaiden asukkailla. Sittemmin suomalaisia yhdisti halu päästä maistamaan vaurautta ja vapautta. Meillä oli hinku kuulua länteen, vaikka karttakirja muuta väittikin.

Nämä tavoitteet ovat monilta osin toteutuneet. Mutta emme ole keksineet tilalle uusia tavoitteita. Toivon tilalle on tullut epätoivo ja pelko. Pelko valtionvelasta, pelko ilmastonmuutoksesta, pelko maailmanlaajuisesta epidemiasta.

Miksi tietoyhteiskunnasta ei enää puhuta, miksi sitä ei enää odoteta ja toivota? Kävikö niin, että tietoyhteiskunta toteutui, joten se on jo arkipäivää?

Ei siltä vaikuta.

Nokian insinööreillä ja johtajilla ei ollut aavistustakaan siitä, mihin heidän laitteitaan myöhemmin käytettäisiin.

Tekniikan kehittäjät suunnittelevat laitteita, jotka ovat hyödyllisiä. Mutta kun uusi tekniikka saatetaan kansalaisten käyttöön, kansalaiset osoittautuvat arvaamattomiksi.

Nokian insinööreillä ja johtajilla ei ollut aavistustakaan siitä, mihin heidän laitteitaan myöhemmin käytettäisiin. He ehkä ajattelivat, että matkapuhelimen tarkoitus on tehostaa yritysten prosesseja.

Internetin piti puolestaan tuoda tieto joka kotiin. Nyt näemme, mitä se on tuonut. Ei ainakaan tietoa.

Yhdeksän prosenttia yhdysvaltalaisista nuorista on kirjoittanut verkkoon ikäviä viestejä itsestään. He ovat haukkuneet itseään nimettöminä tai valeprofiililla. Kutsuneet itseään lihaviksi ja rumiksi ja inhottaviksi. Miksi? Koska he toivovat, että joku ryhtyisi puolustamaan heitä (siirryt toiseen palveluun)näitä heidän itse kirjoittamiaan viestejä vastaan.

Tämä ei taida olla se tietoyhteiskunta, jota tietoyhteiskuntakomissaari Erkki Liikasen johdolla aikoinaan tavoittelimme.

Nykyisessä EU:n komissiossa (siirryt toiseen palveluun) ei enää ole tietoyhteiskuntakomissaaria. Yksi 27 komissaarista tosin vastaa Euroopan digitaalisesta valmiudesta. Vaan kuinka lattealta digitaalinen valmius kuulostaakaan verrattuna tietoyhteiskuntaan.

Komissaari Liikasen tietoyhteiskuntapohdintoja vuodelta 2000 on kuunneltavissa Yle Areenassa.

Tuolloin Liikanen joutui radiossa puolustelemaan Ylen toimittajille, mihin sitä internetiä oikein tarvitaan. Hän tosin keskittyi puhumaan tiedonhankintamahdollisuuksista, mahdollisuudesta etäopiskeluun ja ulkomaisten lehtien hankintaan. Hän ei puhunut mahdollisuudesta kirjoittaa itseen kohdistuvia tekaistuja vihaviestejä eikä mahdollisuudesta levittää väärää tietoa ja puolitotuuksia. Eikä hän puhunut nettipokerista tai nettipornosta.

Olisi ihanaa, jos päätöksentekoa ohjaisi tieto.

Tietoyhteiskunta on nykyään vähintään yhtä hyvä tavoite kuin ennenkin. Olisi ihanaa, jos päätöksentekoa ohjaisi tieto eikä päättäjien oma lyhyen ajan etu.

Jos tietoyhteiskunta olisi totta, poliitikot ja toimittajat joutuisivat suorittamaan tietotutkinnon. Ilman sitä heillä ei olisi lupaa avata suutaan. Eivätkä yritysjohtajat saisi esiintyä talouden asiantuntijoina ennen kuin olisivat osoittaneet, että ovat asiantuntijoita eivätkä vain asianosaisia.

Tietoyhteiskunnassa olisi rangaistavaa levittää totuuden vastaista tietoa. Jokaisesta valheellisesta some-päivityksestä aloitettaisiin rikostutkinta. Tunteisiin vetoava harhauttava mainonta johtaisi liiketoimintakieltoon. Todistamattomat väitteet eri uskontokuntien merkkihenkilöiden ihmeteoista velvoittaisivat viranomaisia sulkemaan kirkkoja, moskeijoita ja valtakunnansaleja.

Tietoyhteiskunta olisi uusi ja samalla vanhastaan tuttu, hyvä suunta Suomelle ja suomalaisille, miksei koko maailmalle.

Pekka Seppänen

Kirjoittaja on riippumaton talouden tarkkailija.