Opettajia lomauttava Kouvola etsii kymmeniä uusia opettajia koulujen koronatuella – ministeriö selvittää nyt, mihin rahat menevät

OKM on aloittanut ennakkoselvityksen siitä, kuinka kuntien opettajalomautukset vaikuttavat kunnille myönnettyjen koronatukien käyttöön.

Valtion tuet
oppilaat kävelevät jonossa sisään koulurakennukseen
Kouvola lomautti opettajiaan ennen lukuvuoden alkua. Toinen lomautusjakso on edessä vaiheittain elo-syyskuussa. Arkistokuva on Keskustan koululta Kouvolan Kuusankoskelta tältä syksyltä.Pyry Sarkiola / Yle

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on aloittanut selvityksen siitä, kuinka opettajien lomautukset vaikuttavat koulujen saamaan koronatukeen.

Esi- ja perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen myönnetyt erityisavustukset nousivat keskusteluun heinäkuussa, kun tukea saaneiden kuntien joukossa oli myös kuntia, jotka lomauttavat opettajiaan.

Esimerkiksi yli miljoonan euron tukipotin saanut Kouvola oli päättänyt jo ennen koronaepidemiaa opettajien 14 päivän lomautuksista kaupungin taloustilanteen paikkaamiseksi. Sittemmin opettajia lomauttavien kuntien lista on kasvanut.

Jos lomauttaa, tuki täytyy palauttaa

Erityisavustus on tarkoitettu tasoittamaan koronaepidemian ja poikkeusolojen seurauksia esi- ja perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa.

Avustuksen ehtojen mukaan rahoitusta ei saa käyttää toimintoihin, joihin kohdistuu lomautusten vaikutuksia. Jos henkilöstöä lomautetaan, rahoitus täytyy niiltä osin palauttaa OKM:lle.

Esimerkiksi Kouvolan tulkinnan mukaan kaupunki voi käyttää tukea, jos tuki palautetaan opettajien lomautuspäivien ajalta.

Tavallisesti valtionavustusten käyttöä tarkastellaan siinä vaiheessa, kun avustuksen saaja raportoi sen käytöstä. Nyt OKM on kuitenkin päättänyt selvittää lomautusten vaikutuksia jo ennakoiden.

– Selvitämme avusta saaneiden kuntien lomautussuunnitelmia, lomautusten ajankohtaa ja tapaa. Kun saamme selvityksiä, arvioimme lomautusten vaikutusta takaisinperintään, opetusneuvos Mika Puukko OKM:stä kertoo.

Selvitystä tehdään parhaillaan yhteistyössä kuntien kanssa. Sen on määrä valmistua syksyn aikana.

Kouvolalle selvityspyyntö

Kasvun tuen päällikkö Pirjo Piiroinen Kouvolan kaupungilta kertoo kaupungin saaneen OKM:ltä selvityspyynnön kuluvan viikon tiistaina.

– Kerromme heille lomautussuunnitelmat ja lomautusten ajankohdat, Piiroinen kertoo.

Piiroinen oli mukana laatimassa Kouvolan avustushakemusta. Hän kertoo tarkastaneensa lomautusehdon tulkinnan Opetushallituksesta kesäkuun viimeisellä viikolla ennen kuin lähetti hakemuksen. Tältä pohjalta Kouvolalla pitäisi olla mahdollisuus saada tukea, jos tuki palautetaan opettajien lomautuspäiviltä.

Opetusneuvos Mika Puukko ei lähde vielä tässä vaiheessa arvioimaan, kuinka Kouvolan tuen käy.

Kymmeniä opettajia haussa

Kouvolan kaupunki hakee parhaillaan kymmeniä uusia opettajia Kuntarekry-sivustolla (siirryt toiseen palveluun). Haussa on esimerkiksi 25 tuki- ja resurssiopettajaa ja 10 laaja-alaista erityisopettajaa. Työpaikkailmoitusten mukaan rekrytointeihin käytetään valtion erityisavustusta.

Hakuaika alkoi kuluvan viikon maanantaina, ja paikat aiotaan täyttää 24. syyskuuta alkaen tai sopimuksen mukaan.

Alun perin opettajia haettiin jo syyskuun alusta lähtien, mutta pestien alkamisaikaa on nyt lykätty niin, että lähes kaikki opettajalomautukset ehtivät päättyä ennen kuin uudet opettajat aloittavat työnsä.

Jos OKM:n tulkinta tuen ehdoista eroaa Kouvolan tulkinnasta, rekrytoinneissa voidaan Piiroisen mukaan tehdä tarvittaessa myös valitsemattajättämispäätöksiä. Hän sanoo, että lopulliset päätökset rahan käytöstä tehdään OKM:n tulkinnan perusteella.

Lue myös:

Nämä kunnat lomauttavat opettajiaan syksyllä – yhdessätoista lomautus tapahtuu juuri kun koulut alkavat

Koulut avataan historiallisen huonossa tilanteessa – korona lisäsi kuntien ahdinkoa ja moni kunta lomauttaa syksystä myös opettajia

Kouluille suunnattu korona-avustus kelpasi Kouvolalle, vaikka kaupunki lomauttaa opettajia – opetusneuvos: "Ei avustuksen hengen mukaista"