1. yle.fi
  2. Uutiset

Kasvomaskit käsivarsilla – tältä näyttää Pekingin uusi normaali pandemian jälkeen

Arkea maailmalta: Pekingissä ulkoillaan jo ilman maskeja ja kätellään, kirjoittaa Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley.

Peking
Kirsi Crowley
Nella Nuora / Yle / Uutisgrafiikka

PEKING Olin vihdoin päässyt ulos aurinkoon ahtaasta hotellihuoneestani Shanghaissa kahden viikon koronaviruskaranteenin jälkeen. Olin virallisesti terve. Kiina sulkee varmuuden vuoksi karanteeniin kaikki maahantulijat.

Nousin Pekingiin suuntaavaan luotijunaan kirurginmaski kasvoillani. Näky junassa kummastutti.

Osalla matkustajista ei ollut hengityksen pisaroita pysäyttävää suojusta. Yksi kuorsasi maski leuan alla. Tämä ei näyttänyt huolestuttavan junapoliisia, joka asteli käytävillä univormussaan.

Koronavirushuoli ei tainnut enää olla varoitusten kärjessä. Kuuluttaja muistutti, että poliisi puuttuu tupakointiin junassa. Kaikki siis hyvin.

Pekingissä rautatieaseman laiturin tupakkapaikalla seisoi ringissä miehiä vetämässä viimeisiä sauhuja ennen seuraavan junan lähtöä. He seisoskelivat savupilvessä lähekkäin lautasmaisen tuhkakupin ympärillä. Turvavälit olivat näemmä kutistuneet.

Viikonloppuna lähdin jaloittelemaan puistoon katselemaan temppeleitä ja lootuksen kukkia. Matkalla näin, kuinka lastenvaunuja puistoon työntävä mies oli kietonut kasvosuojuksen roikkumaan käsivarteensa.

Portinvartija ei pyytänyt miestä nostamaan maskia kasvoilleen, kun tämä kurvasi lastenvaunut reitille, jonne oli tullut väkeä ulkoilemaan ja aamuvoimistelemaan. Sen sijaan portinvartija mittasi miehen ruumiinlämmön etäkuumemittarilla.

Puistossa eläkeläiset soittivat täysillä tanssimusiikkia CD-soittimestaan. Naisten helmat hulmusivat paritanssin pyörteissä. Kenelläkään ei ollut maskia.

ihmisiä puistossa
Maskia ei ole enää pakko käyttää ulkoilmassa. Pekingiläisessä puistossa moni oli ilman maskia. Kirsi Crowley / Yle

Olin viimeksi Pekingissä kiinalaisen uudenvuoden aikaan tammikuussa. Silloin elämä kaupungissa oli pysähtynyt kuin seinään koronaviruksen takia. Kaupungilla liikkui vain vähän ihmisiä. Hekin kurkkivat kasvot peittävän maskin takaa. Monikaistaiset kadut ammottivat tyhjyyttään.

Nyt miljoonakaupunki on taas täynnä virtaa. Suurin osa kaduilla liikkujista käyttää yhä kasvosuojuksia, lähinnä kevyitä kirurginmaskeja. Niitä irtoaa kaupasta vähän yli yhden yuanin kappalehintaan. Euroiksi muutettuna hinta on alle 20 senttiä.

Maskien käyttö ei ole enää pakollista ulkona ja isoissa sisätiloissa, jos turvavälille on tilaa. Se on käytännöllinen helpotus yli 30 asteen helteessä.

Kasvosuojuksen käyttö ylipäänsä on aika tavallista Kiinassa. Ilmansaasteiden laskeutuessa nenän tasolle väki kulkee kirurginmaskiakin tiiviimmät suojukset kasvoillaan.

Luottamus tartunta-aallosta selviämiseen on selvästi lisääntynyt.

Ulkomaalainen kollega ojensi kättään tervehdykseen ravintolaillallisella. Joukko hymyili hämmentyneelle katseelleni ja kehotti välttämään liikaa huolta.

En ollut ihan varma, miten suhtautua. Voiko näkymättömään virusuhkaan vielä suhtautua ilman huolta? En ole enää kuukausiin sanonut käsipäivää kenellekään. Siirryimme kauhomaan illallista lautasille buffetpöydästä.

Ravintolassa elämä näyttää niin oudon entiseltä – ajalta ennen koronavirusta. Pekingissä luotetaan siihen, että kaikki ovat noudattaneet turvaohjeita arjessaan. Ja tartunta-aallon aikaiset kovat toimet vahvistavat myös luottamusta.

Pekingissä viimeinen tiedetty tartunta-aalto oli touko-kesäkuussa. Xinfadin ruokamarkkinoille paikallistetussa ketjussa tartunta löytyi yli 300 ihmiseltä. Siitä käynnistyivät taas Kiinalle tyypilliset kovat toimet. Asuinalueita pantiin karanteeniin ja miljoonia ihmisiä testattiin huippuvauhtia.

Viime aikoina pääkaupungissa ei ole havaittu lainkaan tartuntoja. Peking on myös suojattu tarkemmin kuin muut Kiinan kaupungit. Tänne ei käytännössä pääse lentämään suoraan ulkomailta. Matkustajakoneet ohjataan muihin kaupunkeihin. Niistä pääsee Pekingiin vasta kahden viikon karanteenin ja testien jälkeen.

Toisin kuin Suomessa, kangasmaskeja täällä ei näy. Paikallinen tuttavani ihmetteli, kun kysyin kangasmaskin käytöstä. Sen ei katsota suojaavan viruksilta tarpeeksi hyvin. Maskien keittämisestä täällä ei ole kuultukaan.

Sen sijaan viranomaiset ovat ohjeistaneet ihmisiä kertakäyttömaskien turvalliseen desinfiointiin, jos tarve vaatii. Fudanin yliopiston tutkijat näyttivät videolla, kuinka kirurginmaskin voi laittaa kaupan tuorevihannespussin tapaiseen muovipussiin ja kuumentaa puolen tunnin ajan hiustenkuivaimella.

Mutta kuka jaksaisi seistä puoli tuntia fööni kädessä puhaltamassa pöpöjä pois maskista? Suomessa tämä hoituisi maskin laittamisella 70-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi, opasti Pekingissä asuva suomalainen tuttavani.

Kiinassa kirurginmaskia suositellaan käytettäväksi yhteensä neljän tunnin ajan yhdellä tai useammalla kerralla.

Tällä hetkellä Pekingissä kasvosuojuksia käytetään välillä kuin unilelua. Maskin mukanaolo tuo turvallisuuden tunteen, vaikka se roikkuisikin leualla. Siitä maski nousee nopeasti sierainten suojaksi, jos toinen tulee lähemmäs.

Kysyn kiinalaiselta kollegaltani, eivätkö ihmiset ole huolissaan hygieniasta, jos maski roikkuu ranteessa tai leualla.

– Se ei tunnu niin vaaralliselta enää. Meillä oli kovat rajoitukset ja nyt tartuntoja ei enää oikeastaan ole. Ja jos tulee oireita, täällä pääsee heti testiin, hän sanoo.

Itsekin koin, kuinka nopeaa toiminta on. Kun tarvitsin Kiinaan asettumista varten jo viidennen koronavirustestini, menin paikallisen sairaalan pihamaalle pystytetylle testauspaikalle. Siellä suojapukuun ja visiiriin pukeutunut hoitaja otti nielunäytteen lyhyen odottelun jälkeen.

Ilmapiiri vapaammasta arjesta tuntuu Pekingissä lupaavalta. Mutta korkealla on myös valmius ripeään eristykseen, jos koronavirustauti pääsee taas irti.

Vapaus on tosin suhteellista. Pekingiläisten liikkeitä vahditaan viruksen nimissä kännykän terveyssovelluksella.

Mutta nyt uskallan ajoittain myös kätellä. Käsidesi ja maski ovat tietenkin mukana.

Silti mietityttää. Entäs jos virus palaa?

Lue lisää:

Tällaista on koronakaranteeni Kiinassa

Lue seuraavaksi