Pavel, 22, pidätettiin Valko-Venäjän mielenosoituksissa ja kertoo nyt kohtelustaan Ylelle: "He löivät pampulla kovaa, päähän myös potkittiin"

Viime yönä Valko-Venäjä alkoi vapauttaa mielenosoituksissa pidätettyjä. Vaalitarkkailijana ollut Alesja Husarova ajettiin vaalipaikalta pois, kun hän huomautti rikkomuksista.

Valko-Venäjä
Lääkäri hoitaa miestä jonka sääret ovat mustelmilla.
Lääkärit hoitavat Minskissä pidätyskeskuksesta 14. elokuuta vapautettuja. Tatyana Zenkovich / EPA

Viime yönä minskiläisen pidätyskeskuksen portit viimein aukesivat, kun Valko-Venäjä alkoi vapauttaa suuria määriä selleissä viruneita kansalaisia. Moni oli odottanut omaisiaan porttien takaa jo päiviä.

Yksi tänä aamuna vapautetuista on 22-vuotias Pavel. Yle tavoitti hänet Minskistä.

Hänen sukunimensä on Ylen tiedossa, mutta turvallisuussyistä emme julkaise sitä.

– Pahin on itseasiassa jo takanapäin, pahinta oli maanantai-iltana ja tiistaina. Siitä eteenpäin makasin kolme päivää sellissä, Pavel kertoi Ylen haastattelussa.

Vankeuden jäljet ovat selvästi näkyvissä. Pavel kertoo, että OMON-erikoisjoukot ottivat hänet kadulta kiinni.

– Paikalle tuli OMON-joukkojen keltainen bussi ja he alkoivat ottaa kiinni ihmisiä satunnaisesti ja me olimme ensimmäisten joukossa. Suurimman osan vammoista sain juuri silloin, Pavel kertoo.

Kohtelu vaikuttaa suoranaiselta kidutukselta.

– He löivät pampulla kovaa, myös niskaan, selkään ja päähän. Niskaan, selkään, päähän myös potkittiin. He iskivät mihin vain mikä oli näkyvissä, Pavel kertoo.

– He alistivat myös muuten: Pakottivat laulamaan kovaa Valko-Venäjän kansallislaulua.

Mustelmia Pavelin kehossa.
Pidätettynä olleen Pavelin toimittamissa kuvissa näkyvät pahoinpitelyn jäljet.Pavelin toimittama kuva

Pavelin mukaan ihmisiä hakattiin erityisen rankasti oppositiotunnusten kantamisen takia ja myös siksi, että heillä oli pitkät hiukset. Sellit olivat täpötäynnä.

– Selli oli tarkoitettu kahdeksalle ja meitä oli aluksi 22, sitten 10 lähti ja 8 tuli tilalle. Sitten tuli lisää 10 ja jossain vaiheessa meitä oli 37, Pavel kertoo.

Hän kertoo, että pidätettyjen kesken vallitsi solidaarisuus, ihmiset tukivat toisiaan.

– Meidän välillämme ei ollut mitään hierarkiaa tai konflikteja. Meitä kaikkia yhdisti ympärillämme oleva laittomuuden kaaos.

Arviolta 6 700 Lukashenkon hallinnon vastustajaa otettiin kiinni presidentinvaalin jälkeisissä mielenosoituksissa eri puolilla Valko-Venäjää. Perjantaina hallitus alkoi vapauttaa heitä.

Liettuaan paennut oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja on kehottanut ihmisiä jatkamaan rauhanomaisia protesteja.

Protesteihin osallistunut 29-vuotias minskiläinen freelance-elokuvaohjaaja Alisa Iodo toivoo häneltä johtajuutta. Hän katsoo, että Tsihanouskaja on Valko-Venäjän laillinen presidentti.

– Meillä ei ole johtajaa nyt, ja haluamme kuulla lailliselta presidentiltämme, mitä on tehtävä, protesteihin osallistunut Alisa Iodo sanoo.

Valkovenäläiset protestoivat presidentivaalituloksia vastaan.
Tuhannet ihmiset vaativat uusintavaaleja mielenilmauksessa Minskissä 14. elokuuta.Kuva: Tatyana Zenkovich / Yle

Vaalivilppiepäily johti protesteihin

Suuttumusta oli nostanut jo kahden keskeisen oppositioehdokkaan sulkeminen pois vaaleista.

Ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän aikana epäilys laajasta vaalivilpistä kasvoi. Suuressa IT-alan yrityksessä työskentelevä minskiläinen Alesja Husarova oli akkreditoituna vaalitarkkailijana pienessä Salihorskin kaupungissa lähellä Minskiä. Kaupungissa asuu hänen isoäitinsä.

Hän kertoo nähneensä selviä vaalilain rikkomuksia jo ennakkoäänestyspäivänä lauantaina: Vaalisalaisuudesta ei voinut puhua, kun äänestyskoppien ovia ei ollut peitetty. Sivullinen nainen auttoi iäkästä naista äänestämään ja käytännössä äänesti tämän puolesta.

Kun Alesja Husarova kiinnitti vaalilautakunnan huomiota epäkohtiin, hänet ajettiin pois äänestyspaikalta eikä hän päässyt sinne sunnuntainakaan.

Alesja Husarova kertoo, että vaalilautakunnan jäsenet yrittivät provosoida häntä ja leimata hänet agitaattoriksi. Husarova keskittyi laskemaan äänestäjiä, jotta lukuja voitaisiin verrata virallisesti ilmoitettuun määrään.

Kun äänestyspaikan vaalitulos kerrottiin, sen mukaan noin 80 prosenttia äänestäjistä olisi antanut äänensä Lukašenkalle.

– Tietenkin ymmärsimme, että se oli täydellinen väärennös. Mutta ei ollut tehtävissä muuta kuin lähteä, koska kimppuumme uhattiin usuttaa OMON-joukot, Alesja Husarova sanoi.

"Hänet vain heitettiin mustaanmaijaan"

Sunnuntai-iltana Alisa Iodo oli Minskissä toisen maailmansodan muistomerkin Stelan tuntumassa, jossa ihmiset kokoontuivat osoittamaan mieltään epäiltyä vaalien väärentämistä vastaan.

Oli jo niin pimeää, että oli vaikea tietää, kuinka paljon ihmisiä oli paikalla. Esitettiin, että ihmiset sytyttäisivät puhelimiensa lamput.

– En osaa sanoa tarkkaa lukua, mutta ihmismäärä oli valtava, kymmeniä tuhansia, Alisa Iodo kertoo.

Väki huusi muun muassa iskulausetta "miliisi on kansan kanssa" osoittaakseen, etteivät ole mitään ryöväreitä ja rikollisia vaan haluavat vain rehellisiä vaaleja.

– Sitten huudettiin, että heittäkää pois kilvet. OMON-joukot seisoivat kilpien kanssa ja se oli pelottava näky, hän kertoo.

Alisa Iodo kuvailee hetkeä, kun poika tuli valkopunaisen lipun kanssa ja asettui polvilleen OMON-joukkojen eteen. Lipusta on tullut opposition epävirallinen symboli.

– Hänet vain nostettiin polviltaan ja heitettiin mustaanmaijaan, Alisa Iodo kertoo.

Alisa Iodo todisti myös tilannetta, jossa miliisien mustamaija tunkeutui väkijoukon läpi niin, että yksi mies loukkaantui.

OMON kylvi tainnutuskranaatteja väkijoukkoon

Myös Alesja Husarova palasi maanantaina Salihorskista pääkaupunkiin Minskiin tukeakseen protesteja siellä. Hän oli paikalla, kun OMON-joukot heittivät katolta tainnutuskranaatteja kohti väkijoukkoa.

– Monet tavalliset ihmiset loukkaantuivat, hän kertoo.

Yksi tainnutuskranaatti räjähti noin 20 metrin päässä hänestä.

– Siitä asti korvani ovat olleet kipeät ja päätä särki kovasti. Kuvitelkaa, miltä tuntui ihmisistä, joiden päälle sellainen putosi. Siinä saattaa saada hengenvaarallisia vammoja, Alesja Husarova sanoo.

Haastattelun aikana hän on Žodinon kaupungissa 70 kilometriä Minskistä etsimässä pidätettyä setäänsä, joka on ollut kateissa eikä ole ollut tietoa, missä vankilassa häntä pidetään.

Miehiä lähtee pidätyskeskuksesta pois.
Akrestsinan pidätyskeskuksesta vapautettiin miehiä perjantaina 14. elokuuta. Tatyana Zenkovich / EPA

"Liian monet ovat kärsineet"

Alkuviikon rajuin poliisiväkivalta näyttää laantuneen, mutta tilanne Valko-Venäjällä on äärimmäisen jännittynyt. Mielenosoitukset ja lakot jatkuvat.

Alesja Husarova arvioi, että Lukašenka ei hellitä vallasta helpolla, mutta kehitystä ei voi enää pysäyttää.

– Katson, että tietä takaisin ei ole enää, Alesja Husarova sanoo.

– Tämä on vallanpitäjien sylkäisy koko Valko-Venäjän kansan kasvoille. Se on epäkunnioitusta, se on pilkkaa ja fasismia. Emme voi enää sietää sitä eikä valkovenäläisiä voi enää pysäyttää.

Hän sanoo menevänsä ystäviensä kanssa mielenilmauksiin joka päivä.

– Pukeudumme valkoisiin ja kannamme kukkia ja hymyilemme osoittaaksemme, että protestiemme luonne on rauhanomainen, Alesja Husarova kertoo.

Alisa Iodo ei odota Lukašenkalta mitään hyvää.

– Sitä mikä on alkanut, ei voi lopettaa noin vain. Liian monet ihmiset ovat kärsineet, liian monien sukulaiset, ystävät, lapset. Eilen Okrestinon pidätyskeskuksen luona aikuiset miehet itkivät hakiessaan poikiaan. Liian monet ihmiset ovat kokeneet jonkin henkiökohtaisen tragedian, hän sanoo.

– Olen tyytyväinen siihen, että yhteiskunta yhdistyy yhteisen asian taakse. Kansa tulee päättämään tulevaisuuden, ei väkivalta, 22-vuotias Pavel sanoo.

Lue myös:

Minskin kaduilla kymmeniä tuhansia ihmisiä – EU valmistelemaan Valko-Venäjän johtajille pakotteita

Valko-Venäjällä työläiset lakkoilevat hallintoa vastaan – miliisin pahoinpitelemä venäläistoimittaja kertoi pidätettyjen julmasta kohtelusta

Kirjeenvaihtajalta: Valkovenäläiset näyttävät voittaneen pelkonsa, ja silloin paluuta vanhaan ei enää ole