1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ylöjärvi

Hevonen upposi ojaan Ylöjärvellä – palomestari: saattanut olla siellä yön yli

Pelastuslaitos nosti hevosta ojasta lauantaina kolmisen tuntia.

Ylöjärvi
Läheltä
Yle

Hevonen pääsi karkaamaan laidunalueen ulkopuolelle ja upposi lietteiseen ojaan Ylöjärvellä. Hevonen on uponnut ojaan todennäköisesti jo perjantai-iltana.

– Hevonen oli niin väsynyt, ettei se jaksanut tehdä itse enää mitään ojasta pois pääsemiseksi. Siitä näkyi vain pää lietteisessä ojassa. Se on saattanut olla siellä yön yli, palomestari Jari Hiltunen Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo.

Pelastuslaitos sai hälytyksen eläimenpelastukseen lauantaina klo 10.35, ja hevonen saatiin pois ojasta noin kello 13.30.

– Hevonen oli hengissä, mutta heikkokuntoinen. Paikalle odotettiin eläinlääkäriä.

Palomestari luonnehtii pelastustyön olosuhteiden olleen hankalat: työkaluja ja -koneita ei pystynyt käyttämään lietteisellä ja liejuisella alueella. Hevosen nostamiseen ojasta osallistui seitsemän palomiehen lisäksi maatalon oma väki sekä naapurustoa, ja apuna oli mönkijä ja traktori sekä nostoliinoja ja lakanoita.

– Talossa on useampia hevosia ja tämä oli päässyt pois turvalliselta laidunalueelta. Onnettomuuspaikka sijaitsi Parkanon ja Kurun puolivälissä haja-asutusalueella, Hiltunen kertoo.

Lue seuraavaksi