1. yle.fi
  2. Uutiset

Presidentti Donald Trumpin veli Robert on kuollut

Trump vieraili veljensä luona sairaalassa päivää ennen tämän kuolemaa.

Donald Trump
Donald Trump virailulla New Jerseyssa 14. elokuuta.
Donald Trump vierailulla New Jerseyssa 14. elokuuta.Jim Watson / AFP

Presidentti Donald Trumpin nuorempi veli Robert Trump on kuollut, kertovat yhdysvaltalaismediat.

Presidentti Trumpia kaksi vuotta nuorempi, yritysjohtajana ja kiinteistökehittäjänä työskennellyt Robert Trump oli kuollessaan 72-vuotias.

Donald Trump vieraili vakavasti sairastaneen veljensä luona newyorkilaisessa sairaalassa perjantaina, päivää ennen tämän kuolemaa.

– Raskain sydämin kerron, että rakas veljeni Robert kuoli rauhallisesti tänä yönä. Hän ei ollut vain veljeni, hän oli paras ystäväni. Häntä tullaan ikävöimään suuresti, ja tulemme tapaamaan jälleen. Hänen muistonsa tulee elämään sydämessäni ikuisesti. Robert, rakastan sinua. Lepää rauhassa, presidentti sanoi lehdistötiedotteessa.

Robert Trumpin kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen. Presidentti Trump kertoi toimittajille perjantaina vain, että hänen veljensä on vakavasti sairas.

Robert Trumpin tiedetään joutuneen aiemmin tehohoitoon myös kesäkuussa.

Isoveljensä vankka tukija

Robert Trump syntyi vuonna 1948 nuorimpana perheen viidestä sisaruksesta. Urallaan hän toimi Trump Organization -konsernin varatoimitusjohtajana.

Vaikka Robert Trump oli huomattavasti isoveljeään vähemmän tunnettu, hän oli pitkään keskeinen osa perheen kiinteistöalan yritystä ja erittäin uskollinen isoveljelleen. Mediatietojen mukaan Robert Trump tuki veljensä vuoden 2016 vaalikampanjaa ja järjesti esimerkiksi republikaanien varainkeruutilaisuuksia.

Robert Trump pyrki saamaan oikeuden määräyksen estääkseen sukulaisensa Mary Trumpin kirjoittaman kirjan julkaisemisen mutta epäonnistui.

Kirja on nimeltään Too Much and Never Enough: How My Family Created the World's Most Dangerous Man, vapaasti suomennettuna "Liikaa eikä koskaan tarpeeksi: kuinka perheeni loi maailman vaarallisimman miehen".

Kirja kuvaa Donald Trumpia toksisen perheen tuotteena, ja Robert Trump kutsui teosta häväistykseksi.

Juttua päivitetty klo 9.47. Lisätty tietoa Robert Trumpin elämästä.

Lue lisää:

Trumpin veljentyttären paljastuskirja ruotii presidentin persoonaa: "Hänen egonsa on haavoittuvainen, ja sitä pitää pönkittää jatkuvasti"

Onko Ivanka Trump todellinen vaikuttaja vai merkityksetön Yhdysvaltain prinsessa?

Lähikuvassa Donald Trump: Tiesitkö näitä seitsemää käännettä rääväsuisen miljardöörin elämästä? 8.10.2016

Lähteet: AP, AFP, Reuters

Lue seuraavaksi