1. yle.fi
  2. Uutiset

Henkilöauton kuljettaja loukkaantui ulosajossa Lapinlahdella, Kuopiossa huumaantuneena ajanut pakeni poliisia ja ajoi auton katolleen

Lapinlahden onnettomuudessa kuljettaja jäi puristuksiin auton törmättyä puuhun.

tieliikenneonnettomuudet
Poliisiauto
Poliisilla oli viikonvaihteessa Pohjois-Savossa selviteltävänä kaksi ulosajoa. Kuvituskuva. Timo Nykyri / Yle

Henkilöauton kuljettaja loukkaantui sunnuntai-iltana vakavasti Lapinlahdella, kun auto ajautui mutkassa tieltä ja törmäsi kylki edellä puuhun.

Auton kuljettaja jäi pahoin puristuksiin ja pelastuslaitos irrotti hänet autosta. Autossa ei ollut muita. Onnettomuus sattui Pyöreisjärventiellä, jonka liikenne oli onnettomuuden takia poikki noin tunnin ajan.

Kuopion Petosella poliisipartiota paennut auton kuljettaja ajoi autonsa katolleen varhain sunnuntaiaamuna. Poliisipartio ryhtyi pysäyttämään autoa Hulkontiellä tarkastusta varten.

Kuljettaja kiihdytti karkuun Haarakastielle ja Tattikujalle, josta auto päätyi kevyen liikenteen väylälle ja tien sivuun katolleen.

Auton kuljettajana olleen ulkopaikkakuntalaisen miehen huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän kertoi ottaneensa auton käyttöön luvatta. Autossa kyydissä ollut toinen mies vietiin sairaalaan tarkastettavaksi.

Lue seuraavaksi