1. yle.fi
  2. Uutiset

Oikeus: uhrin sisko loukkasi sarjahukuttajan kunniaa, mutta hän ei saa rangaistusta – harvinaisessa tapauksessa annettiin tuomio

Uhrin sisko joutuu maksamaan Seppäselle korvauksia, mutta summa pieneni.

rangaistukset
Pekka Seppänen.
Pekka Seppänen kuvattuna vuonna 2017, kun hukuttamisvyyhtiä käsiteltiin Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa.Anu Rummukainen / Yle

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut sarjahukuttaja Pekka Seppäsen uhrin siskon kunnianloukkauksesta. Nainen jätetään kuitenkin ilman rangaistusta.

Valtio palauttaa uhrin siskolle sakkomaksun, jonka se langetti tuomittuaan naisen törkeästä kunnianloukkauksesta vuonna 2011.

Koska törkeä kunnianloukkaus muuttui kunnianloukkaukseksi, uhrin sisko ei joudu maksamaan Seppäselle korvauksia 1 800 euroa vaan 800 euroa.

Kyse on tapauksesta, joka sai alkunsa vuonna 2010. Pekka Seppäsen seurassa ollut mies kuoli hukkumalla Polvijärven Viinijärvellä. Seppäsen kertoman mukaan mies oli nukkunut kesämökin rannassa olleessa avoveneessä. Aamulla hän löytyi hukkuneena rantavedestä.

Uhrin omaiset olivat varmoja, että Pekka Seppänen on syyllinen kuolemaan. Uhrin sisko kirjoitti nettiin Suomi24-palstalle tekstin, jossa syytti Seppästä veljensä kuolemasta. Sisko ihmetteli, miksi viranomaiset eivät puutu asiaan ja oli käyttänyt haukkumasanoja Seppäsestä.

Seppänen teki kirjoituksesta rikosilmoituksen. Vuonna 2011 uhrin sisko sai tuomion törkeästä kunnianloukkauksesta, koska veljen kuolema oli todettu tapaturmaksi. Nainen tuomittiin maksamaan Seppäselle korvauksia 1 800 euroa.

Vuosien kuluttua kuitenkin selvisi, että Seppänen olikin syyllinen naisen veljen tappoon.

Seppäsen tuomion tultua uhrin sisko teki saamastaan törkeästä kunnianloukkauksesta purkuhakemuksen korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus purki siskon saaman tuomion lainvoimaisuuden ja palautti asian takaisin käräjille.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen vaan siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Lue lisää:

Sarjahukuttajan uhrin sisko toistamiseen oikeudessa tappajan kunnianloukkauksesta – aiempi tuomio purettiin, koska syytös paljastui todeksi

Sarjahukuttajan mielentilatutkimus julki: Pekka Seppänen oli syyntakeinen ja on erittäin vaarallinen

Julman väkivallan tekijä tietää usein, mitä tekee – tällainen on tutkimus, jolla sarjahukuttajan vaarallisuus selvitettiin

Lue seuraavaksi