1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Polvijärvi

Polvijärvellä puukotuksen uhriksi joutunut nainen on kriittisessä tilassa

Poliisi on pidättänyt kaksi murhan yrityksestä epäiltyä miestä, jotka ovat iältään 50–60-vuotiaita.

Polvijärvellä viikonloppuna väkivallanteon kohteeksi joutunut 60-vuotias nainen on poliisin tiedon mukaan kriittisessä tilassa sairaalassa.

Poliisi tutkii tapausta murhan yrityksenä, koska tämän hetkisten tietojen perusteella tekotapa on ollut erityisen raaka ja julma.

Naista on poliisin mukaan lyöty useita kertoja teräaseella eri puolille kehoa. Nainen sai hengenvaarallisia vammoja.

Poliisi sai sunnuntai-iltana Polvijärven taajamasta kiinni kaksi miestä, jotka on pidätetty asian selvittämiseksi.

Toisen miehistä, noin 60-vuotiaan miehen poliisi tapasi kuljettamasta henkilöautoa. Toisen noin 50-vuotiaan miehen poliisi otti kiinni tapahtumapaikan lähistöltä.

Poliisi epäilee autolla liikkunutta miestä lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisi jatkaa tapahtumien yksityiskohtien selvittämistä kuulustelujen ja puhutusten sekä teknisen rikospaikkatutkinnan keinoin.

Poliisi sai tiedon Polvijärven taajamassa yksityisasunnossa tapahtuneesta väkivallanteosta sunnuntaina 16. elokuuta.

Poliisi: Polvijärvellä yksityisasunnossa vakava väkivaltarikos, kaksi ihmistä otettu kiinni