1. yle.fi
  2. Uutiset

Säästöleikkurin uhkaama Kymi Sinfonietta on saanut nimekkäitä puolustajia – kapellimestari Pietari Inkinen: "Toiminnan rampauttaminen olisi harvinaisen harkitsematon teko"

Kouvolassa on väläytetty rajuja leikkauksia kulttuuritoimintaan.

orkesterit
Kapellimestari Pietari Inkinen.
Kouvolasta kotoisin oleva kapellimestari Pietari Inkinen on huolissaan Kymi Sinfonietan tulevaisuudesta. Arkistokuva.Jan David Günther

Kouvolan ja Kotkan kaupunkien yhteinen sinfoniaorkesteri Kymi Sinfonietta on saanut taakseen nimekkäitä puolustajia musiikin alalta.

Kansainvälistä uraa luonut kouvolalaislähtöinen kapellimestari Pietari Inkinen on vedonnut Kouvolan kaupunkiin, että se turvaisi Kymi Sinfoniettan toiminnan jatkumisen. Hän kirjoittaa vetoomuksessaan, että Kouvola on "teettämänsä konsulttiselvityksen perusteella tekemässä peruuttamatonta tuhoa elämänlaadulleen".

Kaupungin talousahdinkoon ratkaisuja pohtinut työryhmä on esittänyt rajuja leikkauksia Kouvolan kulttuurielämälle.

Työryhmän tavoitteena on ollut etsiä kaupungin eri toimialoilta yhteensä viiden miljoonan euron säästöt. Leikkauksia on väläytetty Kymi Sinfoniettalle, Kouvolan teatterille ja Pohjois-Kymen musiikkiopistolle.

Lisäksi esimerkiksi Kuusankosken Teatteri ja Anjalankosken Teatteri jäisivät kokonaan ilman kaupungin avustuksia.

Lue lisää: Valtava leikkuri uhkaa Kouvolan kulttuuria − 2 teatteria loppuisi ja orkesterista tulisi toimintakyvytön

Uran ensimmäisiä työpaikkoja

Kymi Sinfonietta oli Pietari Inkisen uran ensimmäisiä työpaikkoja.

– Se on hyvätasoinen ammattiorkesteri, joka kiinnostaa kansainvälisiä kapellimestareita ja solisteja. Sen toiminnan rampauttaminen nyt suunnitelluilla budjettileikkauksilla olisi harvinaisen harkitsematon teko, Pietari Inkinen kirjoittaa vetoomuksessaan.

Hän perustelee korkeatasoisen ammattiorkesterin ylläpitämistä sillä, että se houkuttelee korkeatasoisia opettajia myös musiikkiopistoon.

Inkinen aloitti itse musiikkiharrastuksen Kouvolassa neljävuotiaana musiikkiopistossa. Myöhemmin hän pyrki Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan viulunsoittoa ja sittemmin orkesterinjohtoa.

– Yhteistyö orkesterin, musiikkiopiston ja -luokkien välillä tarjoaa nuorille ainutlaatuisen mahdollisuuden toimia yhteistyössä ammattilaisten kanssa, Inkinen jatkaa.

Lue lisää: Suomalaiskapellimestarille harvinainen kutsu – Pietari Inkinen ensimmäisenä suomalaisena kuuluisille Bayreuthin oopperajuhlille

Atso Almila
Kapellimestari ja säveltäjä Atso Almila on ottanut kantaa Kymi Sinfonietan avustuksiin. Arkistokuva.Henrietta Hassinen / Yle

Atso Almila: "Vaikutus orkesterin toiminnalle järkyttävä"

Myös kapellimestari-säveltäjä Atso Almila on ottanut kantaa Kouvolan suunnitelmiin leikata Kymi Sinfoniettan avustusta.

Atso Almila toimi Taideyliopiston Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon ja orkesterikoulutuksen professorina vuosina 2013–2019, kunnes jäi eläkkeelle.

Almilan mukaan orkesterin kokoa ei voi kutistaa rampauttamatta sen toimintaa. Hän pitää säästöjen vaikutuksia kunnalle häviävän pieninä.

– Vaikutus on kunnalle kuin hönkäys Saharan erämaassa, mutta orkesterin toiminnalle järkyttävä, Atso Almila toteaa kannanotossaan.

Kouvolan ja Kotkan kaupunkien yhteinen sinfoniaorkesteri Kymi Sinfonietta saa tänä vuonna avustusta Kouvolan kaupungilta noin 642 000 euroa ja Kotkalta noin 848 000. Orkesterilla on kolme merkittävää tulonlähdettä: molempien kaupunkien tuet, valtionavustus ja lipputulot.

Suurin osa avustuksista kuluu henkilöstön kuukausipalkkoihin. Näin ollen avustusten leikkaus tai lakkauttaminen vaikuttaisivat suoraan muusikoiden työpaikkoihin.

− Kymi Sinfonietta ei voisi jatkaa enää entisellään. Edessä olisivat väistämättä yt-neuvottelut, Kymi Sinfoniettan toimitusjohtaja Riikka Luostarinen kertoi Ylelle viime viikolla.

Kouvolan kulttuurisäästöt ovat herättäneet keskustelua myös paikallisten poliitikkojen keskuudessa.

Lue lisää: Kouvolalaispoliitikot ottivat kantaa kulttuurin säästöaikeisiin – kuuntele koko keskustelu täältä

Lue seuraavaksi