1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuopio käytti sisäilmakorjauksiin viime vuonna lähes kahdeksan miljoonaa euroa

Summa nousi edellisvuodesta yli viidellä miljoonalla eurolla.

Kuopio
Haapaniemen koulu
Haapaniemen koulu on yksi pitkään sisäilmaselvitysten kohteena olleista rakennuksista. Arkistokuva on vuodelta 2011, jolloin keskusteltiin koulun sisäilmatilanteesta.YLE / Toni Pitkänen

Kuopion kaupungin sisäilmakorjauksiin käyttämä rahamäärä kasvoi viime vuonna rajusti. Kuopio käytti omien rakennustensa sisäilmakorjauksiin yhteensä 7,8 miljoonaa euroa. Summa on yli viisi miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2018.

Tutkimusraportteihin tehdään myös ulkopuolisen rakennusterveysasiantuntijan laatima altistumisolosuhteiden arviointi. Pelkästään asiantuntijapalkkioihin kulunut osuus oli 1,3 miljoonaa euroa.

Kuopio teki sisäilmaolosuhteisiin liittyviä selvityksiä, korjauksia ja jälkiseurantaa noin 170 kohteessa, mikä on hieman vähemmän kuin vuonna 2018.

Kaupungin sisäilmaohjeen mukaisia tarkastusryhmiä oli 22 kappaletta. Ne ovat toimineet kahdeksassa peruskoulussa, kuudessa päiväkodissa, viidessä sote-rakennuksessa sekä paloasemalla, hallintorakennuksessa ja vapaa-ajan sivistyspuolen rakennuksessa.

Tarkastusryhmän perustaminen tarkoittaa sitä, että sisäilmaongelman aiheuttajaa ei ole saatu selville lyhyellä alkuselvityksellä, vaan asiaa pitää tutkia tarkemmin.

Ryhmistä pisimpään ovat toimineet Riistaveden koulun, Puijonlaakson palvelukeskuksen ja Nilsiän koulukeskuksen tarkastusryhmät. Yli viiden vuoden ajan sisäilmatilannetta on seurattu Puistokartanossa, Valtuustotalolla, Savotalolla, Haapaniemen koululla sekä Pyörön koululla.

Sisäilmakorjaukset on tehty pääsääntöisesti rakennuksessa olevan toiminnan ohessa. Väistötiloja on tarvittu yleisimmin terveydenhuollon yksiköiden ja päiväkotien sisäilmakorjausten yhteydessä.

Lue seuraavaksi