Kari Enqvistin kolumni: Mitä nopeammin tajuaa, ettei maailma palaa entiselleen milloinkaan, sitä parempi

Kun edelleen korona-aika jatkuu, kysytään kärsimättömästi milloin maailma palaa entiselleen? Todennäköisesti vastaus on: ei milloinkaan, kirjoittaa Kari Enqvist.

virustaudit
Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018
Antti Haanpää

Milloin maailma palaa entiselleen? Näin kysellään tänä suuren epävarmuuden vuonna, jota kasvomaskien ja koronan lisäksi leimaavat pullistelevat diktaattorit ja talouden kaaos.

Paluun ajatus on pohjimmiltaan humanistinen. Vuodet vaihtuvat, mutta ihminen pysyy samana. Ei ole mitään uutta auringon alla. Niin on ollut ja niin on aina oleva, kirjoitti Mika Waltari Sinuhessa.

En ole varma, olenko samaa mieltä. Joka tapauksessa olosuhteet muuttuvat. Eloton todellisuus ei pysy koskaan samana. Antiikin Herakleitos totesi, ettei samaan virtaan voi astua kahta kertaa. Aikamatkustuskaan ei ole mahdollista, niin uskovat monet tutkijat useista monimutkaisista syistä.

Mikä on mennyt, on mennyt iäksi. Kuoleman jälkeen ei ole elämää, eikä Suomella ole paluuta markka-aikaan.

Silti monet rukoilevat pääsevänsä taas menneisyyteen. He haluavat bilettää kuin ennen. He tahtovat matkustella kuin ennen. Jokainen odotukseen haaskattu minuutti tuskastuttaa. He kysyvät: milloin koronarajoituksista voi luopua? Milloin kaikki on taas kuten ennen?

Epäilen, että internet on aivopessyt ihmiset malttamattomiksi. Turnauskestävyyttä on enää vain sukupolvella, joka syntyi kauan ennen nettiselaimia.

Se pystyi odottamaan kirjeen saapumista viikon tai kaksi. Sille oli normaalia, että tilattu kirja teki matkaa kaksi kuukautta.

Nuoruus on malttamaton ja myös itsekäs.

Nyt viestien on kuljettava kahdella klikkauksella. Kohta droonien vaaditaan lennättävän paketit syliin parissa tunnissa. Viikko kotona tuntuu ikuisuudelta, kaksi viikkoa karanteenia elinkautiselta. Elämän pitäisi palata entiselleen tänään ja yökerhojen huomenna.

Erityisesti nuoruus on malttamaton ja myös itsekäs.

Kauan sitten, kun Suomi joutui sotaan, ensimmäiseksi julistettiin tanssikielto. Kansalaisten piti lymytä pimennysverhojen takana niin himmeässä valossa, että lukeminenkin oli vaikeaa. Pelko pommituksista oli jatkuva ja todellinen. Puistot oli kaivettu sirpalesuojiksi.

Tätä ankeutta kesti vuosia. Myös tuolloin kyseltiin, milloin kaikki palaa entiselleen. Oli sotaväsymystä ja toivottomuutta. Erilaiset huhut kiertelivät, kuten nytkin.

Sitten sota loppui. Tanssia sai, mutta Suomi ei palannut entiseen. Säännöstelykupongit olivat käytössä vielä vuosia. Kun niistä viimein päästiin, maailma oli jo toinen.

Kun tänään siis tuskaillaan, milloin maailma palaa entiselleen, todennäköisin vastaus on: ei milloinkaan.

Pandemian muisto ei katoa takaraivosta koskaan. Se on kuin henkinen säännöstelykuponki, joka jää asumaan ajatuksiin.

Koronaviruskaan ei luultavimmin katoa ikinä. Rokote ei näet tarjoa sataprosenttista suojaa. Lisäksi rokotuksia pitänee uusia tasaisin välein. Sitten on vielä niitä, jotka kieltäytymällä rokotuksesta levittävät virusta edelleen. Heidän mielestään Pietarin trollitehdas on virologeja luotettavampi tiedonlähde ja muutenkin kyseessä on lääkeyhtiöiden ja Bill Gatesin juoni.

Siksi maailma ei palaa entiselleen milloinkaan. Mitä nopeammin sen asian kanssa tulee sinuiksi, sitä parempi.

Sen, jota nyt ahdistaa elämän valuminen hukkaan koronasta juontuvien säännösten vuoksi, tulisi nopeasti kalibroida kellonsa.

Nelson Mandela istui Robben Islandin karussa vankilassa kahdeksantoista vuotta, ja sen jälkeen vielä yhdeksän vuotta muualla. Aluksi hänelle sallittiin yksi vieras ja yksi kirje puolessa vuodessa.

Kun ensimmäinen viikko oli ohi, Mandela ei valittanut olevansa ihan romuna. Hän ei marissut pitkästyvänsä. Hän ei huutanut viranomaisia tekemään nopeasti jotakin.

Hallituksen eroamista hän toki vaati, mutta se johtui muista syistä.

Meidänkin tulisi luopua itsekkyydestä. Tehdään hyvää muille. Samalla teemme hyvää itsellemme.

Mandelasta kehittyi suurmies, koska ilottomista oloistaan huolimatta hän ei keskittynyt omaan napaansa, vaan pohti, mitä saattoi tehdä muiden eteen.

Meidänkin tulisi luopua itsekkyydestä. Tehdään hyvää muille. Samalla teemme hyvää itsellemme. Ja kenties monien vuosien kuluttua COVID-19 on taantunut samanlaiseksi nuhavirukseksi kuin neljä muutakin nyt maapalloa kiertävistä koronaviruksista. Uudeksi normaaliksi.

Älkää siis itkekö koko ajan omaa osaanne. Kysykää ennemmin, mitä tänä menetettynä, kirottuna vuotena jokainen voi tehdä paremman uuden normaalin saavuttamiseksi.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.

Kolumnista voi keskustella 21.8. klo 23.00 asti.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus