1. yle.fi
  2. Uutiset

Joensuu panostaa paikallisliikenteeseen – tulossa lisää vuoroja ja vähäpäästöisiä busseja

Joensuu on asettanut lähivuosien tavoitteet kaupungin joukkoliikenteelle.

Joensuu
Joensuun paikallisliikenteen linja-auto lähtemässä pysäkiltä elokuussa 2020.
Joensuun kaupunki on kilpailuttamassa kantakaupungin bussiliikenteen.Ari Haimakainen / Yle

Joensuu valmistautuu lisäämään joukkoliikennettä kaupungin sisällä.

Asutus on viime vuosina kasvanut nopeasti etenkin Joensuun itälaidalla, eikä joukkoliikenteen tarjonta ole pysynyt perässä.

Kaupungin joukkoliikennesuunnittelija Timo Lapin mukaan tarve lisävuoroille on tällä hetkellä suurinta Karhumäessä sekä Karsikon ja Multimäen suunnalla.

Pullonkaulojen purkaminen on ollut päätavoite, kun Joensuu on määritellyt paikallisliikenteen lähivuosien tavoitteet.

Eniten tarjonta tulee kasvamaan Karhumäessä, minne on suunniteltu kokonaan uutta bussilinjaa. Karsikon ja Multimäen suunnalla vuoroja on tarkoitus lisätä etenkin aamuihin ja iltoihin.

Paikallisliikenteen tarjonta paranee tai pysyy ennallaan

Bussivuorojen ja reittien suunnittelussa on huomioitu matkustajamäärät, mutta myös kaupunkilaisilta saatu palaute.

Timo Lapin mukaan heikennyksiä ei ole luvassa.

Suurimmassa osassa kantakaupunkia bussit kulkevat jatkossakin joka päivä aamusta iltaan.

Joensuun kaupungin joukkoliikennesuunnittelija Timo Lappi bussipysäkillä elokuussa 2020.
Joensuun joukkoliikennesuunnittelija Timo Lappi ei ota kantaa siihen, millä uusiutuvalla polttoaineella Joensuun bussit tulevaisuudessa kulkevat. Tällä hetkellä esimerkiksi sähköllä kulkevia busseja on jo käytössä maamme suurimmissa kaupungeissa.Ari Haimakainen / Yle

Kiristyvät päästötavoitteet pakottavat uusimaan kalustoa

Nyt laaditun palvelutason pohjalta Joensuun kaupunki kilpailuttaa liikennöitsijät. Tarjolla on pitkä, seitsemän vuoden sopimus ja kolme optiovuotta sen päälle.

Timo Lappi kertoo, että kilpailutuksessa tullaan kiinnittämään huomiota autojen ympäristöystävällisyyteen.

Euroopan unioni on kiristämässä julkiselle liikenteelle asetettuja päästörajoja. Direktiivi ei vielä koske käynnistyvää kilpailutusta, mutta pitkän sopimusajan takia Joensuussa halutaan ottaa etunoja.

Toisekseen kaupungin oma tavoite on olla hiilineutraali jo vuonna 2025.

– EU-direktiivin mukaan puhtaita polttoaineita ovat uusiutuva diesel, maakaasu, biokaasu, sähkö ja vety. Tarkoitus on siirtyä sopimuskauden aikana ainakin osittain uusiutuviin polttoaineisiin, Lappi kertoo.

Joensuulainen Ekaterina Sallinen odottaa linja-autoa bussipysäkillä Joensuun keskustassa.
Joensuulainen Ekaterina Sallinen toivoo lisää bussivuoroja etenkin viikonlopuille.Ari Haimakainen / Yle

Lisää matkustajia ja lipputuloja

Säästöä uusi palvelutaso ei tavoittele.

Kaupungin arvio on, että liikennöinti tulee maksamaan noin 3,95 miljoonaa euroa vuodessa.

Samalla matkustajamäärien uskotaan kasvavat noin 50 000 matkalla vuodessa ja lipputulojen noin 80 000 euroa.

Kiveen summia ei voi hakata, sillä muutoksia saatetaan joutua tekemään myös sopimuskauden aikana.

Esimerkiksi Karhumäen alue kasvaa edelleen. Kaupunginosassa ennustetaan olevan kymmenen vuoden päästä pelkästään yläkoululaisia kolmen linja-autollisen verran.

Lue seuraavaksi