1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kunnanjohtajat

Rääkkylän kunnanjohtajaksi kolme hakijaa

Pohjois-Karjalan väkiluvultaan pienimmän, 2100 asukkaan Rääkkylän johtajaksi on hakenut kolme miestä ympäri Suomen.

kunnanjohtajat
Räkkylän kunta järjesti juhlaliputuksen, kun KHO päätti, että kunnan pakkoliitos Kiteeseen on laiton.
Rääkkylä jatkaa sitkeästi itsenäisenä kuntana. Kuvassa juhlaliputus, kun korkein hallinto-oikeus vuonna 2016 päätti, että Rääkkylän pakkoliitos Kiteen kaupunkiin on laiton.Tanja Perkkiö / Yle

Rääkkylän kunnanjohtajaksi on hakenut kolme miestä.

Maanantaina päättyneessä haussa virkaa mielivät Kimmo Hietala Vantaalta, Mikko Sairanen Savonlinnasta ja Juha Vuorela Lappeenrannasta.

Kaikki hakijat ovat maistereita, Hietala ja Vuorela kauppatieteistä, Sairanen kasvatustieteistä.

Vuorela on Parikkalan hallintojohtaja, opettaja toimiva Sairanen on toiminut aikanaan myös sivistysjohtajana Kesälahdella. Hietalan kokemus on peräisin yritysmaailmasta.

Rääkkylän kunnanhallitus pohtii kokouksessaan elokuun lopussa, miten kunnanjohtajan haussa edetään.

Kunnanjohtajan sijainen Yrjö Eronen kertoo olevansa valmis jatkamaan kunnanjohtajana tarvittaessa.

Lue seuraavaksi