1. yle.fi
  2. Uutiset

Poistotekstiileissä menee tonneittain raaka-ainetta haaskuun – Paimioon rakennettava jalostamo pelastaa siitä kymmenyksen uusiokäyttöön

Vuonna 2021 valmistuvan laitoksen laajentamisesta oli vakaat aikeet jo peruskiven muuraustilaisuudessa.

Tekstiilijäte
Hallituksen puheenjohtaja Outi Luukko kiertotalousyritys Resteristä esittelee, millaista kierrätyskuitua saadaan sairaalan poistotekstiileistä.
Sairaalassa käytetyistä tekstiileistä syntyy kuitua vaikkapa eristys- tai akustiikkalevyihin, esittelee Outi Luukko.Päivi Leppänen / Yle

T-paita Outi Luukon päällä väittää, että sen valmistuksessa on säästetty 2 700 litraa vettä.

– Paita on valmistettu leikkuujätteestä tehdystä uusiokankaasta. Leikkuujäte kierrätetään langaksi ja kankaaksi, eikä prosessissa tapahdu värjäämistä. Yhtä T-paitaa kohden säästyy tuo määrä vettä, vakuuttaa Luukko.

Outi Luukko on Resterin hallituksen puheenjohtaja, ja yritys alkaa jalostaa poistotekstiiliä teollisuuden tarpeisiin yhdessä Lounais-Suomen jätehuollon kanssa.

Outi Luukko (Resterin hallituksen pj.) T-paidassa, joka tehty kierrätyskuidusta
Poistotekstiilin hyödyntämisessä ollaan Suomessa vasta alkutaipalleella Outi Luukon mukaan.Päivi Leppänen / Yle

Luukon paita on valmistettu Intiassa, mutta ehkä jo lähivuosina lanka tai kangas vastaavaan paitaan tulee Paimiosta.

Paimioon vuonna 2021 valmistuvan poistotekstiilin jalostuslaitoksen peruskivi muurattiin tiistaina. Laitos on ensimmäinen laatuaan Pohjoismaissa.

Ei jätettä vaan raaka-ainetta

Pelkästään Suomessa syntyy vuosittain noin 100 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä, joka voisi olla uusiotuotannon raaka-ainetta.

Paimion jalostamon käsittelykapasiteetti on noin 12 miljoonaa kiloa, eli reilut 10 prosenttia koko maan tekstiilijätteestä.

Outi Luukko pitää siivua merkittävänä aloituksena, vaikka varmasti kaikkea poistotekstiiliä ei koskaan tulla saamaan talteenkaan.

– Kun asiat saadaan käyntiin ja nähdään paljonko meille ohjautuu poistotekstiiliä, on meillä ihan vakaat aikeet käynnistää myös laajennustoimia, sanoo Luukko.

Paimion poistotekstiilin jalostuslaitoksen peruskiven muuraus. Keskellä Resterin Outi Luukko. Oikealla Paimion kaupunginjohtaja
Poistotekstiilin jalostuslaitoksen peruskivi muurattiin tiistaina Paimiossa.Päivi Leppänen / Yle

Laitos on vielä pilotti, mutta Lounais-Suomen jätehuollon toimitusjohtaja Jukka Heikkilä kuvaa sen mittakaavaa merkittäväksi.

Alkuvaiheessa materiaali kerätään Etelä-Suomen alueelta, mutta tavoitteena on saada poistotekstiiliä Paimioon käsiteltäväksi koko maasta.

– Olemme jo sopineet vastaavan lajittelukeräyksen järjestämisestä vaiheittain muualla Suomessa. Jätelaitokset ja asukkaatkin odottavat ihan innolla pääsevänsä lajittelemaan poistotekstiiliä, sanoo Heikkilä.

Lopputuotteena laitos voi valmistaa esimerkiksi lankoja, kankaita, eristysmateriaaleja ja akustiikkalevyjä.

Lounais-Suomen jätehuolto jalostaa Paimion laitoksessa kotitalouksien ja Rester Oy yritysten poistotekstiiliä.

Vuonna 2025 voimaan astuva EU-direktiivi velvoittaa kunnalliset toimijat huolehtimaan poistotekstiilin kierrätyksestä. Direktiivi ei koske yrityksiä.

– Onhan se puute. Olisi fantastista saada yritysten poistot uudelleen kiertoon, ja sitä varten Rester on perustettu. Vakaa tavoitteemme on ratkaista yritysten poistotekstiiliongelmat, ongelmalle täytyy tehdä jotain, toteaa Outi Luukko.

Aiheesta aiemmin:

Valtakunnallinen poistotekstiilinkeräys laajenee – käsittelyn pilottilinjasto rakennetaan Paimioon

Poistotekstiilistä syntyy jo akustiikkalevyjä – jalostuslaitos toisi Suomeen kokonaan uuden teollisuudenalan

Suomeen on perusteilla laitos, joka käsittelisi koko maan poistotekstiilit uusiokäyttöön

Lue seuraavaksi