1. yle.fi
  2. Uutiset

Malin presidentti ilmoitti eroavansa virastaan – kapinoivat sotilaat olivat aikaisemmin pidättäneet presidentin ja pääministerin

Malin naapurivaltiot sekä Ranska, YK, Euroopan unioni ja Afrikan unioni ovat tuominneet sotilaiden toiminnan.

Mali
Kapinoivat sotilaat ajoivat aukion läpi Malin pääkaupungissa Bamakossa.
Kapinoivat sotilaat ajoivat Independence Square -aukion läpi Malin pääkaupungissa Bamakossa tiistaina.AFP

Malin presidentti Ibrahim Boubacar Keita kertoi tiistaina maan valtiollisella televisiokanavanalla eroavansa virastaan. Keita ilmoitti myös hajottavansa Malin hallituksen ja parlamentin vain tunteja sen jälkeen, kun hänet oli pidätetty.

Kapinaan nousseet sotilaat olivat tiistaina pidättäneet Keitan ja pääministeri Boubou Cissen, kun kuukausia kestänyt poliittinen kriisi kärjistyi tiistaina kapinaksi.

– En halua verenvuodatusta pysyäkseni vallassa, Keita sanoi lyhyessä puheessa, jonka valtiollinen televisiokanava näytti.

Malin naapurivaltiot sekä Ranska, Euroopan unioni ja Afrikan unioni ovat tuominneet kapinallisten toiminnan. Samalla tahot varoittavat kapinallisia kajoamasta hauraan valtion perustuslailliseen rakenteeseen. Euroopan unioni kutsui tiistain tapahtumia “vallankaappauksen yritykseksi”.

Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto järjestää hätäkokouksen Malin kriisiin liittyen keskiviikkona, diplomaattilähteet kertovat New Yorkissa.

Lisäksi YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on vaatinut kapinallisia vapauttamaan presidentin, pääministerin ja muita vangittuja hallituksen jäseniä.

– Voimme kertoa, että presidentti ja pääministeri ovat hallussamme, kertoi nimettömänä pysyttelevä kapinallisjohtaja uutistoimisto AFP:lle.

Kaksikko pidätettiin presidentin virka-asunnolla Malin pääkaupungissa Bamakossa, josta heidät kuljetettiin panssaroiduissa ajoneuvoissa noin 15 kilometrin päähän kapinallisten valtaamaan sotilastukikohtaan Katin kaupungissa.

AFP:n mukaan Keitan eroa vaatineet väkijoukot iloitsivat Bamakon keskustassa, kun sotilaat olivat matkalla pidättämään presidenttiä. Maan oppositio suunnitelmissa oli ollut jatkaa presidenttiä vastustavia mielenosoituksia lähiaikoina.

Pääministerin kanslian lausunnon mukaan Malin hallitus on avoin “veljelliselle vuoropuhelulle väärinkäsitysten poistamiseksi” kapinoivien sotilaiden kanssa.

Suomen puolustusvoimien maavoimat kertoi tiistai-iltana Twitterissä (siirryt toiseen palveluun), että Malissa palvelevat suomalaiset rauhanturvaajat on tavoitettu ja he ovat kunnossa.

Protestiliike on vaatinut presidentin eroa kesäkuusta asti

Länsi-Afrikassa sijaitseva Mali on ollut poliittisessa umpikujassa kesäkuusta lähtien, jolloin protestiliike alkoi osoittaa kiukkuaan huonon taloustilanteen, hallinnon korruption ja jihadistien kanssa vuosikausia jatkuneen yhteenoton vuoksi.

Heinäkuussa presidenttiä vastustaneet mielenilmaukset yltyivät väkivaltaisiksi ja ainakin 11 ihmistä sai surmansa turvallisuusjoukkojen ja protestoijien otettua yhteen kolmen päivän aikana.

Maanantaina presidenttiä vastustavien tahojen yhteenliittymä päätti jatkaa mielenilmauksia, jotta presidentti Keita luopuisi virastaan. Päivittäisten mielenilmausten on tarkoitus jatkua koko viikon ja huipentua perjantaina pääkaupungissa järjestettävään suurmielenosoitukseen.

Vallan kaapanneet sotilaat lupasivat uudet vaalit

Sotilasvallankaappauksen johtajat lupasivat pian vallankaappauksen jälkeen järjestävänsä maassa uudet vaalit.

Vaalit pidetään heidän mukaansa "kohtuullisen ajan sisällä".

Vaaleja tulee edeltämään poliittinen siirtymäaika.

Lue myös:

Jihadismi levittäytyy kohden Afrikan länsirantaa – siirtomaatyylistä syytetty Ranska tuskailee rooliaan

Malissa 13 ranskalaissotilasta on kuollut kahden helikopterin törmättyä toisiinsa

Ainakin 50 sotilasta kuoli iskussa Malissa – Isis ottanut iskun nimiinsä

Lähteet: AFP, Reuters

Lue seuraavaksi