1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Koronatestaus

Koronatestien määrä on kymmenkertaistunut Kainuussa kuukauden aikana

Koronatestauksen verkkopalvelun ajanvaraus on purkanut puhelinpalvelun ruuhkia.

Koronatestejä otetaan muun muassa keskussairaalaan testauspisteellä. Kuvituskuva. Kuva: Timo Sihvonen / Yle

Kainuun soten puhelinpalvelun ruuhkaa on saatu purettua, kun koronatestausajat siirtyivät omasote–verkkopalveluun.

Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo testausmäärien kymmenkertaistuneen kuukauden aikana. Viime viikon lopulla testejä otettiin lähemmäs 200 päivässä. Verkkopalvelun kautta ajoista varataan yli puolet.

Verkkopalvelun kautta aikoja pystyy varaamaan Suomussalmelle, Kuhmoon, Sotkamoon ja keskussairaalaan.

– Puhelinpäivystyksen tavoite meillä on, että tunnin sisällä soitetaan takaisin. Lain mukaan riittävä aika on päivä, Koukkari kertoo.

Kainuussa pääsee koronavirustestiin viimeistään seuraavana päivänä. Testejä tehdään myös viikonloppuisin. Koronatestin vastauksen saa yhdessä tai kahdessa päivässä, mutta varsinkin kiireettömien näytteiden vastausaika saattaa pidentyä testimäärien kasvaessa.

Koukkari sanoo, että Kainuussa koronan torjuminen testaamalla on muuta maata paremmalla mallilla. Osa Kainuun näytteistä kiertää Oulun kautta.

– Tilanne olisi täydellinen, jos pystyisimme kaikki testit analysoimaan muutaman tunnin kuluessa itse siitä, kun ne labraan tulevat. Näytemäärästä riippumatta, Koukkari summaa.

Koukkari muistuttaa, että vaikeiden oireiden kanssa ei kannata jäädä odottelemaan testiaikaa, vaan hakeutua joko päivystykseen tai soittaa hätäkeskukseen.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.