1. yle.fi
  2. Uutiset

Ministeri Kiuru esitteli uudet tavoitteet koronatestaukseen: Testiin päivässä, tulokset 24 tunnissa – tavoitteiden toteutumiseen voi mennä 6-8 viikkoa

Uudessa strategiassa kansallinen testauskapasiteetti aiotaan nostaa 20 000 testiin vuorokaudessa.

koronavirus
STM:n tiedotustilaisuus koronastrategiasta
STM:n tiedotustilaisuus koronastrategiasta

Sosiaali- ja terveysministeriö on päivittänyt koronaviruksen testausstrategiaa. Päivitetyn strategian löytää ministeriön verkkosivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Päivitetyssä strategiassa kansallinen testauskapasiteetti halutaan nostaa 20 000 testiin vuorokaudessa, kun se nykyisin on 14 000.

Toiseen aaltoon varautuessa ministeriö tavoittelee myös testauksen nopeuttamista. Uutena tavoitteena on, että testeihin pääsisi vuorokaudessa ja niiden tulokset saisi jo 24 tunnin kuluessa.

Testaamisen nopeuttaminen on tärkeää, sillä nyt kankeus on vaikeuttanut tartuntaketjujen jäljitystä.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) arvioi STM:n keskiviikkoiltaisessa infotilaisuudessa, että tavoitteisiin pääsy voi kestää 6–8 viikkoa, tai jopa pidempään.

Aikataulussa tulee olemaan todennäköisesti alueellisia eroja, sillä eri sairaanhoitopiirien tautitilanteet poikkeavat toisistaan merkittävästi.

Mistä työvoimaa näytteenottoon ja analyysiin?

Tavoitteisiin pääsyä vaikeuttaa kuitenkin työvoimapula. Näytteenottoon ja analyysiin tarvitaan koulutettuja sairaanhoidon ammattilaisia, mutta sopivaa työvoimaa on vapaana vain vähän.

Turun yliopistollisen keskussairaalan johtajaylilääkäri Mikko Pietilä arvioi, että nykyisellä työvoimalla tavoitteisiin pääsy vaatisi muista toiminnoista nipistämistä.

Työvoimapulan johdosta yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa halutaan kasvattaa. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella aiotaan ostaa yksityisiltä toimijoilta 2 000 testiä vuorokaudessa.

HUS kasvattaa omaa alueellista testauskapasiteettiaan 8 000 testiin vuorokaudessa.

näytteenotto covid19 porvoo
Drive-in ja walk-in-testauksen kasvattaminen voisi olla yksi keino testauksen tehostamiseen.Markku Rantala / Yle

Myös testauskriteerit saavat päivityksen

Lieväoireisten ja lasten osuus testatuista on kasvanut viime päivinä, mikä on ruuhkauttanut testausta eri puolilla Suomea.

Testikapasiteettia nostettaessa myös testauskriteerejä päivitetään. Jatkossa oireettomia, mutta altistuneita testattaisiin laajemmin esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstössä.

Samoin myös laitoksissa, kuten vankiloissa ja vastaanottokeskuksissa. Koulualtistusten yhteydessä testattaisiin myös entistä useammin oireettomia oppilaita ja opettajia.

Ulkomailta palaavia, altistumista epäileviä tai oireilevia, ohjataan rajanylityspaikoilla testeihin matalalla kynnyksellä.

Myös tartuntaketjujen jäljittämistä tehostetaan ja karanteenipäätösten antamista nopeutetaan.

Yle seurasi hetki hetkeltä:

klo 19:02: Tiedotustilaisuus on päättynyt. Päivitettyyn strategiaan voi tutustua tarkemmin STM:n verkkosivuilla. (siirryt toiseen palveluun)

klo 19:00: Valmiutta sairaanhoitopiireissä ei saada kasvatettua äkkiä, mutta toiveena olisi päästä strategian tavoitekapasiteettiin syksyn influenssaepidemioihin mennessä.

klo 18:53: Tilaisuudessa kysyttiin Tampereen linjauksesta, jossa lapset saavat palata varhaiskasvatukseen jo yhden oireettoman päivän jälkeen. Vastuu linjauksista ja ohjeistuksen tulkinnasta on paikallisella viranomaisella. Yleisenä ohjeistuksena on odottaa negatiivista testitulosta ennen kouluun tai varhaiskasvatukseen palaamista. Lieväoireisten lasten testaaminen on ruuhkauttanut testausta.

klo 18:40: Tiedotustilaisuudessa esitettiin kysymys siitä, mistä näytteenottoon saadaan lisää työvoimaa. Pietilä: nykyisellä henkilöstöllä näytteenottoa tuskin pystytään kasvattamaan, jollei osaa muista toiminnoista laiteta tauolle.

klo 18:36: Tilaisuudessa siirrytään nyt median kysymyksiin.

klo 18:34: Pietilä: tällä hetkellä vapaana ei ole riittävästi terveydenhoidon ammattilaisia näytteenoton merkittävään kasvattamiseen.

klo 18:32: TYKSin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä kertoo nyt Turun tilanteesta.

klo 18:29: Mäkijärvi: syyskuun alusta kansalainen voi varata itse ajan näytteenottoon HUS-alueella.

klo 18:28: HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoo Helsingin tilanteesta. Alueellinen kapasiteetti nostetaan 8 000 analyysiin vuorokaudessa. Lisäksi yksityiseltä sektorilta ostetaan 2 000 testiä vuorokaudessa. Näytteenottajia palkataan sairaanhoitopiiriin lisää.

klo 18:26: Oleellista on seurata alueilla ja kansallisesti toimien toteutumista ja tartuntaketjujen jäljitystä. Tilannetiedon keräämistä tullaan parantamaan.

klo 18:22: Testaamista tehostetaan kasvattamalla yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa.

klo 18:19: Pasi Pohjola: näytteenottoon pääsyä täytyy sujuvoittaa. Näytteenottokeinojen monimuotoisuutta ja tehokkuutta pitää parantaa. Esimerkiksi walk-in ja drive-in -pisteet ja liikkuva testaus voisivat olla vaihtoehtoja.

klo 18:16: Lieväoireisten hakeutuminen testeihin on kasvanut merkittävästi. Samoin myös lapsien. Järjestelmän ruuhka on hidastanut testitulosten varmistumista, jolloin jäljitys on hidastunut. Osa lieväoireisista on ehtinyt parantua ennen testitulosten saamista.

klo 18:12: Kiuru: kentällä ei ole pystytty reagoimaan riittävän nopeasti kasvavaan testitarpeeseen. Uusi yhteinen tavoite on huolehtia siitä, että testiin pääsee yhdessä vuorokaudessa ja tulokset saa myös vuorokaudessa. Syksyn aikana tavoitteena on nostaa kansallinen kapasiteetti 20 000 testiin vuorokaudessa.

klo 18:10: Kiuru: testikapasiteettia kasvatetaan edelleen. Tällä hetkellä laskennallinen testauskapasiteetti on yli 14 000 testiä vuorokaudessa.

klo 18:08: Ensimmäisenä puheenvuorossa on perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.

Tiedotustilaisuus alkaa.

klo 17:57: Infon odotetaan alkavan pian. Valtioneuvoston linnassa on paikalla Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman.

klo 17:26: Yle seuraa kello kuudelta alkavaa infotilaisuutta hetki hetkeltä tässä jutussa.

Lue myös:

STM:n kansliapäällikkö Varhila: Päiväkoti ei voi laittaa negatiivista testitulosta paluun ehdoksi, lasten koronaohjeistus ymmärretty väärin

Koronavirustestien analysointia nopeutetaan ja määrää kasvatetaan, kun HUS investoi yli 20 miljoonalla eurolla laitteistoihin

Koronatestaus on ruuhkautunut monin paikoin Suomessa – pahimmillaan testiin pääsyyn ja tuloksen odotteluun voi kulua lähes viikko

Lue seuraavaksi