1. yle.fi
  2. Uutiset

Minna Nyman Kotkan tapahtumakeskus Oy:n ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi

Tapahtumakeskuksen on määrä valmistua Kotkan kantasatamaan vuonna 2023.

Tapahtumahallit ja -areenat
Ruutukaappaus areena-videoon.
Kotkan kaupungin omistama Kotkan tapahtumakeskus Oy on tapahtumakeskuksen myynnistä, markkinoinnista ja palveluista vastaava operaattoriyhtiö. Havainnekuva tapahtumakeskuksesta. ALA Arkkitehdit

Kotkan kantasatamaan vuonna 2023 valmistuvan tapahtumakeskuksen toimitusjohtajaksi on valittu Minna Nyman. Kotkan kaupunki ilmoitti maaliskuussa perustavansa uuden yhtiön hoitamaan tapahtumakeskusta.

Nyman siirtyy tehtävään Helsingin Kulttuuritalolla toimintaa pyörittävän Sunborn Catering Oy:n aluejohtajan tehtävästä. Hän aloittaa tapahtumakeskuksen toimitusjohtajana syyskuun alussa.

Kotkan kaupungin omistama Kotkan tapahtumakeskus Oy on tapahtumakeskuksen myynnistä, markkinoinnista ja palveluista vastaava operaattoriyhtiö.

– Hallitus päätyi yksimielisesti Minnaan, koska hänellä on vahvaa kokemusta vastaavanlaisen liiketoiminnan käynnistämisestä ja hän oli myös valmis muuttamaan Kotkaan, toteaa Kotkan tapahtumakeskus Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jari Tuovinen tiedotteessa.

Kotkan tapahtumakeskus Oy:n uusi toimitusjohtaja Minna Nyman
Minna Nyman aloittaa tapahtumakeskuksen toimitusjohtajana syyskuun alussa. Kotkan tapahtumakeskus Oy

Yksi Nymanin tavoitteista uudessa pestissä on nostaa Kotkan tapahtumakeskus Suomen parhaimmistoon.

Uusi toimitusjohtaja ja yhtiö aikovat aluksi keskittyä muun muassa valmistuvan tapahtumakeskuksen yhteiskumppanineuvotteluihin sekä myynnin ja markkinoinnin käynnistämiseen.

– Kotkassa on tehty rohkea investointipäätös tulevaisuuteen, joka lisää varmasti koko maakunnan elinvoimaisuutta ja vetovoimaa sekä tuo hyvinvointia alueen asukkaille. On todella innostavaa tarttua toimeen ja aloittaa työt uudessa kotikaupungissa, Minna Nyman kertoo tiedotteessa.

Lue lisää: Läpinäkyviä tiloja ja suuri "roikkuva" katto – katso Kantasataman uudet hulppeat havainnekuvat ja -video!

Kotka perustaa uuden yhtiön hoitamaan tapahtumakeskusta – avainasemassa taloudellisen menestyksen kannalta

Lue seuraavaksi