1. yle.fi
  2. Uutiset

Vanhusten seniorikeskuksessa Kontulassa koronavirustartunta

Hoivakodin asukkaat ja osa hoitajista karanteeniin.

Helsinki
Läheltä
Yle

Kontulan seniorikeskuksessa on todettu koronavirustartunta.

Asista kertoi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori keskiviikkona pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Hoivakodin 17 asukasta ja 8 hoitajaa on asetettu kahden viikon karanteeniin.

Idän palvelualueen johtaja Maritta Haavisto Helsingin kaupungilta kertoo, että tartuntatapaus paljastui tiistaina, ja karanteeni aloitettiin samana päivänä.

Kontulan seniorikeskuksessa karanteeni tarkoittaa muun muassa sitä, että ulkopuolinen liikenne seniorikeskukseen minimoidaan, ja asukkaat oleilevat mahdollisimman paljon omissa huoneissaan, Haaviosto sanoo.

Haaviston mukaan nyt paljastunut koronatartunta on ensimmäinen tapaus kesän jälkeen Kontulan seniorikeskuksessa.

Kontulan seniorikeskus on saanut aiemmin tänä vuonna kyseenalaista julkisuutta useiden koronatapausten takia, joista osa on johtanut kuolemaan.

Lue seuraavaksi