1. yle.fi
  2. Uutiset

Kun 28-vuotias Anu murhattiin, perheelle myönnettiin kymmenien tuhansien eurojen korvaukset kärsimyksestä – rahoista ei ole tullut euroakaan

Toisin kuin monet luulevat, valtio ei maksa kärsimyskorvauksia henkirikoksen uhrina kuolleiden läheisille.

henkirikokset
Kuvassa on kuolleen henkilön valokuva.
Teija Mäkitalon tytär Anu (kuvassa) murhattiin Tampereella vuonna 2010. Läheiset odottavat yhä heille oikeudessa tuomittuja korvauksia.Jyrki Ojala / Yle

Sinä jouluna Teija Mäkitalo pesi lavuaarissa tyttärensä verisiä koruja.

Mäkitalon 28-vuotias Anu-tytär oli murhattu kuukautta aiemmin. Korut oli otettu talteen ruumiinavauksessa ja poliisi oli antanut ne uhrin äidille läpinäkyvässä muovipussissa.

– Minua oli etukäteen varoitettu, että niissä voi olla vähän verta, Mäkitalo sanoo.

Oli siellä muutakin. Pussia tyhjentäessään Mäkitalo pani merkille pienen valkean luunsirpaleen, joka oli korujen seassa. Se oli osa Anua.

– Mietin, että jossain toisessa kodissa paistetaan nyt laatikkoruokia jouluksi. Menin lattialle ja hakkasin nyrkillä lattiaa, että vihaan, vihaan. Vihaan sitä tekijää.

Arkun äärellä lupasin Anulle, että et jää unohduksiin, tekijä saa tuomion.

Teija Mäkitalo

Mäkitalon tyttären murha oli ollut poikkeuksellisen raaka. Murhaaja, nuori mies, tuomittiin elinkautiseen kesällä 2012. Oikeus määräsi uhrin järkyttyneille perheenjäsenille yhteensä 36 000 euron korvaukset henkisestä kärsimyksestä.

Niistä rahoista he eivät ole nähneet vielä euroakaan.

Omaiset perivät velkoja suoraan rikollisilta

Toisin kuin yleisesti luullaan, valtio ei maksa henkirikosuhrien omaisille kärsimyskorvauksia silloinkaan, kun tekijä on maksukyvytön. Laki on ollut voimassa jo vuodesta 2005, mutta se tulee vieläkin yllätyksenä monille, joskus jopa poliiseille ja lakimiehille.

Esimerkiksi seksuaalirikoksissa ja törkeissä pahoinpitelyissä uhri voi hakea kärsimyskorvauksia Valtiokonttorista. Rikoksentekijä maksaa sitten rahat takaisin valtiolle, jos pystyy.

Henkirikosten uhrien omaiset joutuvat kuitenkin velkomaan korvauksia suoraan murhaajilta ja tappajilta. Viiden vuoden välein heidän on pidettävä huoli, ettei velka vanhene.

– Ihan näinä päivinä menen taas ulosottoon ja uusin perinnän, Teija Mäkitalo sanoo.

Perinnästä voi joutua jopa maksamaan

Teija Mäkitalo
Teija Mäkitalon mielestä nykyinen järjestelmä ei ole oikeudenmukainen henkirikosuhrien läheisten kannalta.Jyrki Ojala / Yle

Tulokset ovat laihat. Henkirikosten uhrien omaisten tukijärjestö Huoma ry kysyi jäseniltään keväällä, ovatko nämä onnistuneet perimään oikeudessa heille tuomittuja kärsimyskorvauksia.

33 vastanneesta vain yksi kertoi saaneensa koko summan. Kymmenen oli saanut osan summasta. Selkeä enemmistö eli 22 ei ollut saanut mitään.

Joissakin tapauksissa perinnästä on tullut uhrien läheisille pelkästään kuluja. Oikeusavun saajalle ensimmäinen ulosottoyritys on ilmainen, mutta esimerkiksi saatavan hakeminen passiiviperintään maksaa.

Mäkitalo sanoo kuulleensa tapauksesta, jossa henkirikoksen tekijän vanhemmat olivat tarjoutuneet maksamaan summan tekijän puolesta. Uhrin omaiset olivat kieltäytyneet.

– He olivat sanoneet, ettei se ole vanhempien tehtävä maksaa, vaan tekijän.

Vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneet eivät yleensä pysty maksamaan korvauksia, vaikka tahtoisivat. Heillä ei ole välttämättä koulutusta eikä työtä, ulosmitattavasta omaisuudesta puhumattakaan.

Vankilasta päästessään monella väkivaltarikollisella on paljon velkaa. Korvauksia kärkkyvät uhrit ja heidän omaisensa ovat vain yksi velkoja muiden joukossa.

Osa henkirikosuhrien läheisistä väsyy eikä viitsi taistella korvauksista. Yksi heistä on pikkupaikkakunnalla idässä asuva Mervi.

"Pikkuisen oli häntä huidottu, peloteltu tai kuristettu"

Mervin poika Jari hakattiin kuoliaaksi omassa kodissaan kaksi vuotta sitten. Tässä jutussa heidän nimensä on muutettu läheisten yksityisyyden suojaamiseksi.

Se oli valitettavan tavallinen suomalainen henkirikos. Rajussa päihdekierteessä ollut kolmikko saapui ovelle myöhään illalla.

Porukka tunsi toisensa, mutta Jari oli paremmin elämän syrjässä kiinni kuin muut. Hänellä oli vähän rahaa ja iso televisio. Sen kolmikko oli jo etukäteen päättänyt viedä.

Oikeudessa ei selvinnyt, miksi omistaja piti samalla hakata.

– Pikkuisen oli häntä huidottu tai peloteltu tai kuristettu, kolmikon autonkuljettaja arveli poliisikuulustelussa.

Totuus oli jotain muuta. Käräjäoikeuden tuomiossa oli 17 rivin luettelo vammoista, joita hakkaajat olivat Jarille aiheuttaneet. Poliisi antoi ymmärtää, ettei omaisten kannattaisi mennä Jarin asuntoon.

– Yhtään päivää ei kulu ilman että ajattelisimme häntä, sanoo Mervi nyt.

Poliisin eristämä alue
Vakaviin rikoksiin syyllistyneet eivät yleensä pysty maksamaan korvauksia, vaikka haluaisivat.Yle/Henrietta Hassinen

Muut lapset oli elämä vienyt kauemmaksi, mutta Jaria vanha pariskunta näki usein. Poika rakensi vanhemmilleen uutta kellaria. Hänen kuoltuaan kellarin lattia on ollut kaksi vuotta samassa tilassa, kaikki valmiina betonilattian valamista varten.

– Olemme nyt yksinäisiä, Mervi sanoo.

Yhtenä yönä Mervi näki unen, jossa Jari tuli kadulla vastaan nuorena, hyvännäköisenä. "Minun täytyy ottaa kuva", Mervi ajatteli unessa, ja alkoi kaivaa kameraa laukustaan.

– Mutta sitten Jari tuli lähemmäksi ja hänellä olikin kauheat, pahoinpidellyt kasvot.

Juorut korvauksilla rikastumisesta satuttavat

Käräjäoikeus myönsi sekä Merville että hänen puolisolleen 6 000 euron korvaukset kärsimyksestä. Jopa Mervin kanssa puhunut poliisi oli siinä käsityksessä, että rahat kyllä saisi Valtiokonttorista, jos tekijät eivät pystyisi niitä maksamaan.

Se oli väärä tieto. Valtiokonttorista ei lopulta saatu korvausta edes kaikesta terapiasta, jota Jarin läheiset tarvitsivat. Aina joskus Mervi kuulee juttuja: kylillä joku luulee, että oikeudenkäynnin jäljiltä "rahhoo on kovastikin".

– Jarin isä on katkera. Hänestä tuntuu, että vain pahantekijöistä pidetään huolta.

On epäinhimillistä ja epäoikeudenmukaista, että uhrin läheinen joutuu perimään niitä rikoksentekijältä henkilökohtaisena velkana.

Sanna Kalajanniska

Tähän mennessä omaiset eivät ole tehneet kärsimyskorvausten velkomiseksi mitään. Mervi sanoo suoraan, ettei hän ole jaksanut.

– Olen ollut niin väsynyt. Jarin asioiden hoitaminen ja selvittäminen jäi meille. Sitä toivoo, että valtion ja yhteiskunnan puolelta olisi voitu jotenkin tulla vastaan.

"Siinä ihminen vajoaa niin syvälle kuin voi"

Kun uhrien läheisiltä vietiin oikeus saada Valtiokonttorilta kärsimyskorvauksia, lakiin kirjattiin tilalle toinen etu. Läheiset saivat mahdollisuuden hakea korvausta toteutuneista kuluista, kuten psykoterapiasta.

Se paransi monien mahdollisuutta saada rahaa ammattiapuun. Korvausten saaminen on kuitenkin nykyään enemmän kiinni hakijan omasta aloitekyvystä kuin ennen.

Monelta se on liikaa vaadittu.

Teija Mäkitalo muistaa, miten sekaisin arki oli tyttären murhan jälkeisinä kuukausina. Yhtenä iltana hän harhaili Tampereen pääpoliisiasemalle etsimään tytärtään, jonka tiesi kuolleen. Asemalla hän oli jättänyt katoamisilmoituksen Anusta. Sieltä hän ajatteli löytävänsä tämän nytkin, elävänä.

– Ajattelin, että ympyrä sulkeutuu.

Mutta asemalla oli vain ystävällinen poliisi, joka ohjasi Mäkitalon lepohuoneeseen. Siellä hän käpertyi sohvalle ja itki kuin pikkuinen lapsi.

– Siinä ihminen vajoaa niin syvälle kuin voi. Ei siinä vaiheessa pitäisi kenenkään tarvita itse lähteä selvittämään ja hakemaan asioita, Mäkitalo sanoo nyt.

Omaisten asema laissa on kiusallinen poikkeus

Tänä syksynä oikeusministeriö selvittää, onko rikosvahinkolakia jälleen aika muuttaa. Ylen tietojen mukaan ainakin korvausten enimmäistasojen korottamista harkitaan, samoin korvauksiin oikeutettujen ryhmän laajentamista.

Tällä hetkellä henkirikosten uhrien omaiset ovat laissa eräänlainen kiusallinen poikkeus. Niissä vakavissa rikoksissa, joissa uhri jää eloon, valtio pääosin maksaa kärsimyskorvaukset uhrille. Tämän jälkeen valtio yrittää periä rahat takaisin rikoksentekijältä.

Kärsimyskorvauksia myönnetään vuosittain noin sadalle henkirikoksen uhrina kuolleen läheiselle. Keskimääräinen korvaussumma on karkeasti arvioituna 7 000 euroa. Tarkkoja lukuja ei kuitenkaan ole saatavilla, eikä varsinkaan siitä, paljonko korvauksista lopulta päätyy uhrien läheisille.

Henkirikosten uhrien läheiset haluavat, että Valtiokonttori maksaisi kärsimyskorvaukset myös heille silloin, kun rikoksentekijä ei niitä pysty maksamaan.

– On epäinhimillistä ja epäoikeudenmukaista, että uhrin läheinen joutuu perimään niitä rikoksentekijältä henkilökohtaisena velkana, sanoo toiminnanjohtaja Sanna Kalajanniska uhrien läheisten tukijärjestö Huoma ry:stä.

"Lupasin Anulle, että et jää unohduksiin"

Kuvassa on koruja.
Teija Mäkitalolla on yhä tallessa rasia, jossa hän säilyttää tyttären ruumiinavauksessa talteen kerättyjä koruja.Jyrki Ojala / Yle

Anu-tyttären kuoleman jälkeisinä viikkoina Teija Mäkitalolle oli tärkeää löytää joku, joka on selvinnyt. Äiti, jonka lapsi on murhattu, ja joka pystyy seisomaan jaloillaan.

Nyt Mäkitalo on itse sellainen. Hän pystyy puhumaan kymmenen vuoden takaisesta tragediasta suoraan. Hän pystyy avaamaan mustan korurasian ja ottamaan sieltä korut ja luunsirpaleen, joka oli osa hänen tytärtään.

– Mehän ei saatu nähdä Anua, kun hänet tuotiin arkussa sairaalakappelista. Tekijä oli saanut hänet sellaiseen kuntoon, Mäkitalo sanoo.

– Arkun äärellä lupasin Anulle, että et jää unohduksiin, tekijä saa tuomion.

Siihen tuomioon Mäkitalo lukee myös murhaajan maksettavaksi tuomitut kärsimyskorvaukset. Uhrin äiti aikoo periä niitä siihen asti, kunnes velat lopullisesti vanhenevat. Se tapahtuu 2030-luvulla.

– Niin kuin joku on joskus sanonut, meidän kohdalla tämä on elinkautinen.

Lue seuraavaksi