1. yle.fi
  2. Uutiset

Helsingin kirjamessut siirtyvät verkkoon – "Tänä poikkeuksellisena vuonna tarvitsemme muita tapoja kokoontua kirjallisuuden äärelle"

Liput jo ostaneet saavat ilmaisliput verkkomessuille, jotka voi halutessaan vaihtaa. Verkkomessut pidetään 22.-25.10.

kirjamessut
Helsingin kirjamessuilla kävi viisi prosenttia viime vuotta enemmän väkeä. Ihmisiä jonottamassa WSOY:n messupisteeseen.
Yksimielinen päätös syntyi yhdessä kirja-alan, Suomen Kustannusyhdistyksen ja Kirjakauppaliiton kanssa. Kuva messuilta vuodelta 2017.Helsingin Messukeskus

Helsingin kirjamessuja ei järjestetä tänä vuonna Helsingin Messukeskuksessa, vaan tapahtuma siirtyy kokonaisuudessaan verkkoon.

Samoin käy Viini & Ruoka -messuille. Messukeskus tiedotti asiasta tänään.

Molemmat messut järjestetään Messukeskuksessa jälleen syksyllä 2021. Ajankohta on 28.-31.10. Niiden näytteilleasettajien osallistuminen, jotka olivat ilmoittautuneet tämän vuoden messuille, siirtyy automaattisesti ensi vuodelle.

Messukeskus kertoo tiedotteessa tehneensä päätöksen yhdessä kirja-alan, Suomen Kustannusyhdistyksen ja Kirjakauppaliiton kanssa eilen torstaina. Kaikki kehitysryhmässä olivat yksimielisiä siitä, että Helsingin Kirjamessut tulee siirtää ensi vuoteen. Ratkaisun päädyttiin vaikean koronavirustilanteen vuoksi.

– Tänä poikkeuksellisena vuonna tarvitsemme muita tapoja kokoontua kirjallisuuden äärelle. Kymmenientuhansien ihmisten kokoontuminen yhtäaikaisesti on tässä tilanteessa väistämättä riski, sanoo Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson Suomen Kustannusyhdistyksen ja Kirjakauppaliiton yhteisessä tiedotteessa.

Kirjamessuilla vieraili viime vuonna lähes 92 000 ihmistä. Messukeskus kertoo varautuneensa syksyn muihin tapahtumiin runsain erikoisjärjestelyin, mutta kirjamessujen nähtäisiin muuttuvan niiden myötä liikaa.

Verkossa järjestettäviä kirjamessuja suunnitellaan parhaillaan.

– Kokoamme verkkomessuille ohjelman, joka kattaa kirjallisuuden eri genret, suuret tähdet, uutuudet sekä yhteiskunnalliset keskustelut. Tänä vuonna ohjelman teemana on tulevaisuus, ohjelmajohtaja Ronja Salmi sanoo Messukeskuksen tiedotteessa.

Verkon kirjamessujen ohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan 23. syyskuuta. Ne pidetään samaan aikaan kuin kirjamessut olisi muutenkin pidetty, 22.-25. lokakuuta.

Niille, jotka ovat ostaneet kirjamessuille lipun, lähetetään automaattisesti kokoaikalippu verkkomessuille. Sen voi myös vaihtaa ensi vuoden kirjamessujen lippuun tai lippuun, jonka käyttää missä tahansa Messukeskuksen muussa tapahtumassa tämän tai ensi vuoden aikana.

Kirjamessujen kohtalosta piti alun perin tiedottaa vasta huomenna perjantaina, mutta tiedotusta aikaistettiin.

Voit keskustella aiheesta 21.8. klo 23:een saakka.

Lue lisää:

Korona ajoi kirja-alan vuoden päätapahtuman epävarmuuteen – Helsingin kirjamessuista tehty jo virtuaalisuunnitelmia

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Vapaavuori moittii hallitusta huonosta keskusteluyhteydestä, HUS-alueen tartunnoissa todennäköisesti useita yksittäisiä tartuntaketjuja, hallitus pui pahenevaa tartuntatilannetta

Lue seuraavaksi