Rikkinäinen puhelin

Suomessa on miljoonia kierrättämättömiä laitteita. Metallien valmistusta ja kierrätystä tutkiva professori purkaa yhden ja kertoo, miksi sen vieminen kiertoon olisi vaivan väärti.

Metallurgian laitoksella Aalto-yliopistossa tutkitaan elektroniikkaromun kierrätystä.

Laitteita ei normaalisti itse pureta, mutta tänään metallurgian professori Ari Jokilaakso on luvannut avata yhden älypuhelimen ja kertoa sen metallien kierrätyksestä.

– Saa nähdä miten tässä käy. On niin tiivis sauma, Jokilaakso sanoo hieman huolestuneena.

Vanha puhelin on tavallinen esine suomalaisten kotona: käytöstä poistunutta elektroniikkaa säilyttää 83 prosenttia.

Tilastokeskuksen mukaan laitteita on kodeissa ainakin viisi miljoonaa, todennäköisesti huomattavasti enemmän.

Pelkkiä älypuhelimia myydään Suomessa vuosittain kaksi miljoonaa kappaletta, maailmassa puolitoista miljardia.

Huh! Professori huokaisee helpotuksesta, kun takakuori napsahtaa auki.

Akku- ja elektroniikkaromun kierrätyslaitoksilla irrotettaisiin tässä kohtaa litiumioniakku, joka käsitellään erillään muusta puhelimesta.

Akku sisältää kriittisenä raaka-aineena pidettyä kobolttia.

Nikkelin valmistuksessa syntyy sivutuotteena kuonaa, jossa on myös kobolttia pieniä pitoisuuksia. Sen talteenotto on hankalaa.

Kun kuonaan lisätään akkumursketta, koboltin määrä kasvaa sen verran, että kobolttipisarat löytävät toisensa ja vajoavat pohjaan. Näin akuilla voidaan tehostaa kuonan puhdistamista.

Alumiinia on puhelimesta nelisen prosenttia. Sitäkin voi hyödyntää kuonan puhdistamisessa.

Tavallisesti kobolttia ja nikkeliä erotellaan kuonasta ympäristölle haitallisella koksilla eli kivihiilellä. Aallossa tutkitaan alumiinia koksin korvaajana, sillä kummatkin ovat herkkiä hapelle.

Romumetallien kierrätys ei siis ole vain metallien keräämistä, vaan myös niiden käyttämistä metallurgisissa prosesseissa.

Piirilevyssä on monia tuttuja metalleja, kuten kultaa, hopeaa, kuparia, tinaa ja lyijyä.

Siinä ovat kiinni myös kaikki tiedot puhelimen käyttäjästä.

Tietoturvatuhoukseen tuotavien laitteiden määrä kasvaa joka kuukausi.

Silti: älypuhelin on pienikokoinen ja henkilökohtainen esine. Se on helppo jättää kierrättämättä.

Kaikkiaan älypuhelin rakentuu kymmenistä alkuaineista. Mitä hienompia ominaisuuksia, sitä enemmän aineita.

Näytön värien luomiseen käytetään harvinaisia maametalleja. Näyttölasin takaa paljastuu nippu liuskoja.

Näiden metallien merkitys on suuri, mutta määrä puhelimessa häviävän pieni ja kierrätys vaikeaa.

Metallurgiassa käytetään kierrätyslaitokselta saatavaa elektroniikkamursketta.

Jyväskylän yliopistolle aukeaa syksyllä koelaitos, jossa harvinaisia maametalleja liuotetaan romumetallista.

Metallien kierrätys elektroniikkaromusta osataan jo teknisesti.

Kierrätyksen kannattavuus on toinen juttu. Kun pitoisuudet pienenevät ja aineiden määrä kasvaa, erottelu on yhä työläämpää ja kalliimpaa.

Romusta pieni osa otetaan talteen. Eikö millään saada sitä loppua kerättyä, jotta voitaisiin jättää muutamia miljoonia tonneja maaperää kaivamatta. Se on niin älytön yhtälö.

Ari Jokilaakso, professori, Aalto-yliopisto

Tekijät

Teksti

Leo Kosola

Kuvat ja videot

Markku Pitkänen

Lähteet

  • Juttuun on haastateltu myös Elkerin operatiivista päällikköä Juha-Pekka Lappia ja Suomen ympäristökeskuksen tutkijaa Jáchym Judlia.
  • Tieto kotitalouksien käytöstä poistuneista elektronisista laitteista perustuu Tilastokeskuksen vertais- ja jakamistalouden ilmiöt kotitalouksissa -kyselyyn, joka tehtiin 18–65-vuotiaille.

Julkaistu 30.8.