1. yle.fi
  2. Uutiset

Sotilasvallankaappauksen jälkeiseen Maliin kaavaillaan siirtymäajan presidenttiä – johtaja ei välttämättä tule armeijasta

Länsi-Afrikan talousyhteisö on ilmaissut tukensa vallasta syöstylle presidentille.

Mali
Kapinoivat sotilaat ajoivat aukion läpi Malin pääkaupungissa Bamakossa.
Kapinoivat sotilaat ajoivat Independence Square -aukion läpi Malin pääkaupungissa Bamakossa viime viikolla.AFP

Länsi-Afrikan Malissa sotilasvallankaappauksen tehneet kertovat, että maahan tullaan nimittämään siirtymäajan presidentti ja hallitus.

Juntan edustajan Ismael Waguen mukaan presidentti voi olla armeijasta tai siviili. Hän sanoo ranskalaisen France 24 -kanavan haastattelussa, että armeija on keskustellut siirtymäajasta kansalaisyhteiskunnan ja oppositiopuolueiden kanssa.

Waguen mukaan siirtymäajan on tarkoitus olla mahdollisimman lyhyt.

Sotilaat vangitsivat Malin presidentti Ibrahim Boubacar Keitan, pääministeri Boubou Cissen ja muita valtion edustajia tiistaina. Aikaisin keskiviikkoaamuna Keita ilmoitti kansallisella televisiokanavalla erostaan ja hallituksen hajottamisesta.

Länsi-Afrikan talousyhteisö Ecowas on ilmaissut tukena Keitalle ja vaatinut perustuslaillisen järjestyksen palauttamista alueelle.

Epävakaus uhkaa naapureita

Malissa oli vallankaappaus viimeksi vuonna 2012. Sitä seurasi kapina maan pohjoisosissa, mistä on kehittynyt jihadistista liikehdintää. Liikehdintä uhkaa nyt naapurimaita, Burkina Fasoa ja Nigeriä.

YK:sta, Ranskasta ja Sahelin alueelta on aiemmin lähetetty joukkoja maahan estämään verenvuodatusta.

– Mali on kriittisessä tilanteessa, ja on olemassa vakava riski, että valtion ja instituutioiden romahdus johtaisi täyskäännökseen terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa, Nigerin presidentti Mahamadou Issoufou sanoi ja huomautti, että hänen kuvaamansa tilanne vaikuttaisi myös naapurimaihin.

Lue seuraavaksi