1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. desinfiointiaineet

Tyhjiä käsidesipulloja pitkin keskustaa ja tavallista sekavampia päihdeongelmaisia – käsidesiä löytyy nyt kaikkialta, jolloin väärinkäyttö lisääntyy

Käsidesiä käytetään päihtymistarkoituksessa silloin, kun ihmisellä on vaikea riippuvuus, eikä hän saa alkoholia muualta. 

desinfiointiaineet
Käsidesipullo kädessä.
Tavallisesti käsidesiin lisätään aineita, jotka tekevät siitä pahanmakuista, pahanhajuista, pahoinvointia aiheuttavaa tai jopa myrkyllistä.Jaana Polamo / Yle

Korona toi käsidesipullot kaikkien saataville, mutta se myös edesauttoi käsidesin väärinkäyttöä.

Käsidesin juominen päihtymistarkoituksessa onkin kasvanut pandemian aikana. Jyväskylän Tukialus-hankkeen työntekijä Katja Hartikainen näkee työssään päihdeongelmaisia, jotka käyttävät käsidesiä päihtymistarkoituksessa.

Tukialus tekee etsivää päihdetyötä ja auttaa asunnottomia ja syrjäytyneitä jalkautumalla kaduille.

Ongelman laajuudesta ei tiedetä, mutta käsidesin saatavuus on lisännyt käyttöä.

– Me emme tiedä, mitä päihdeongelmaisten pulloissa on, mutta voimme arvioida tilannetta erilaisten päihtymistilojen mukaan. On todella vaikeaa sanoa, onko ihminen käyttänyt käsidesiä, jos hän ei siitä meille kerro, Hartikainen kuvaa.

Korona-aika on vaikeuttanut halvan alkoholin tuontia Suomeen, jolloin päihdeongelmaiset etsivät alkoholia saatavilla olevista paikoista. Tästä on ollut viitteitä pääkaupunkiseudulla ja Turussa, kertoo A-klinikan lääketieteellinen johtaja Kaarlo Simojoki. Hän on kuullut käsidesin käytöstä päihdetarkoituksessa eri puolilla maata, mutta ei pidä ilmiötä valtakunnallisena.

– Osa elää matkustajatuonnin varassa. Virosta tuodaan halpaa viinaa, ja sitä myydään Suomessa päihdeongelmaisille. Kun rajat ovat olleet kiinni, alkoholin saanti on pysähtynyt.

Käsidesi aiheuttaa erilaista sekavuutta kuin alkoholi. Ensihoidon ylilääkäri Tomi Kavasmaan mukaan käsidesin juominen aiheuttaaa pahoinvointia, päänsärkyä, huimausta ja oksentelua. Käsidesi myös ärsyttää silmiä ja hengitysteitä, ja se voikin vaikeuttaa hengittämistä. Pahimmassa tapauksessa käsidesin juominen aiheuttaa kouristelua ja tajuttomuutta.

– Käsidesin vaikutukset voivat tulla viiveellä, jolloin ne voivat olla hyvin yllättäviä, Kavasmaa toteaa.

Valviran mukaan (siirryt toiseen palveluun) käsidesien tulee olla denaturoitua. Denaturointi tarkoittaa käsidesissä olevan etanolin tekemistä juomakelvottomaksi. Tavallisesti etanoliin lisätään aineita, jotka tekevät siitä pahanmakuista, pahanhajuista, pahoinvointia aiheuttavaa tai jopa myrkyllistä.

Kenellä on vastuu estää väärinkäyttö?

Käsidesin käyttö päihtymistarkoituksessa ei ole uusi asia, mutta aiemmin käsidesejä ei ole ollut saatavilla samalla tavalla kuin nyt. Ennen käsidesit ovat saattaneet olla kaupoissa automaateissa tai lukkojen takana, mutta nyt niitä on joka kaupassa ja ravintoloiden pöydillä.

– Päihdeongelmainenkin haluaa luultavasti mieluummin Alkosta pullon, mutta siihen ei aina ole varaa, Tukialus-hankkeen työntekijä Katja Hartikainen pohtii.

Hartikainen huomauttaa, että hän haluaa puhua käsidesin käytöstä päihtymistarkoituksessa, sillä käsidesiä käytetään myös muullakin tavalla kuin juomalla.

Tukialue-hankkeet työntekijöillä on selässään punaiset reput.
Katja Hartikainen (kuvassa vasemmalla) ja hänen työparinsa jalkautuvat Jyväskylän keskustaan.Niko Mannonen / Yle

Jyväskylän asunnottomille ja päihteiden käyttäjille tarkoitetun palvelukeskus Hanskan näkökulmasta käsidesin käyttö näkyy tyhjinä pulloina keskustassa, Hanskan ympäristössä ja päihdeongelmaisten ihmisten tavallista sekavampana käytöksenä.

Käsidesien juomisen takia monet päihdeongelmaiset ovat vahvemmin humaltuneita kuin ennen käsidesin jakelun aloittamista julkisissa tiloissa. Palvelukeskus on ollut koronaepidemian vuoksi kiinni maalis-toukokuun ajan, joten Hanskan palveluesimies Marja-Liisa Ollikaisen mukaan korona-ajan kokonaistilannetta on ollut vaikea seurata.

Ollikaisen mielestä on ikävää, että koronaviruksen leviämistä ehkäisevistä toimenpiteistä on aiheutunut haitallisia vaikutuksia.

– Emme voi oikein tehdä ongelmalle mitään. Muutoksen pitäisi lähteä ravintoloista, kaupoista ja muista palveluista, joissa käsidesien väärinkäyttö mahdollistuu. Monissa marketeissa tällaisia muutoksia onkin jo tehty kiinnittämällä pullot niin, ettei niitä voi irrottaa telineestä, Ollikainen kertoo.

Käsidesin käyttö on Hanskan lisäksi myös Tukialuksen huolenaihe, mutta Hartikaisen mielestä pandemian aikana käyttöä on vaikea estää.

Tukialuksen tietoon ei ole tullut tapauksia, joissa käsidesiä käyttänyt ihminen olisi pitänyt viedä Jyväskylässä sairaalaan.

Käsidesin käyttö kertoo ahdingosta

Käsidesin käyttö päihtymistarkoituksessa on A-klinikan lääketieteellisen johtajan Kaarlo Simojoen mukaan ollut hyvin marginaali viimeiset vuodet. Simojoki kertoo, että käsidesiä käytetään päihtymistarkoituksessa silloin, kun ihmisellä on vaikea riippuvuus, eikä hän saa alkoholia muualta.

Simojoen mukaan käsidesin käyttö kertoo ahdingosta.

– Päihdeongelmaiset tietävät, ettei käsidesin juominen ole lähtökohtaisesti terveellistä. Täytyy ymmärtää, että ihminen, joka on riippuvainen, käyttää alkoholia ollakseen jotenkin toimintakykyinen.

Lue seuraavaksi