1. yle.fi
  2. Uutiset

Koronatesti voi olla monella meistä edessä – lue tavallisia kokemuksia siitä, miten testissä käyminen sujui ja miltä nenän rassaaminen tuntui

Yli tuhat ihmistä kertoi Ylelle, millaista oli käydä koronatestissä.

Koronatestaus
Pekka Heiskanen nojailee aitaan.
Pekka Heiskasen koronatesti ei olisi voinut sujua helpommin. Hän kertoo arvostavansa sitä, kuinka yhteiskunnassa huolehditaan ihmisten terveydestä. Jaana Kainulainen / Yle

Pidä pää paikallaan ja takakenossa. Tämä voi tuntua epämukavalta, mutta kestää vain hetken.

Nämä ohjeet yhä useampi suomalainen on kuullut viime viikkoina, sillä koronatesteihin on hakeuduttu aiempaa aktiivisemmin.

Kysyimme verkkosivuillamme ihmisiltä, millainen kokemus testissä käyminen oli, ja saimme yli 1 200 vastausta.

Yksi tuntemuksensa jakaneista oli joensuulainen 36-vuotias Pekka Heiskanen. Hän kävi koronatestissä kolme viikkoa sitten. Monen muun tapaan hän arvioi ensin testin tarpeen Omaolo-palvelussa.

– Minulla oli 37 astetta lämpöä ja tapaan työssäni ihmisiä. Epäilin, että kyseessä on kesäflunssa, mutta halusin varmistaa asian.

Pekka Heiskanen
Pekka Heiskanen kävi koronatestissä elokuun alussa, jolloin testijonot eivät olleet aivan yhtä pitkät kuin nyt. Jaana Kainulainen / Yle

Heiskanen soitti sunnuntaina illalla Pohjois-Karjalan keskussairaalan päivystykseen ja sai heti ajan seuraavalle aamulle.

Maanantaina hän soitti ovikelloa päivystyksen oven takana, ja pian hyvin suojautunut hoitaja tuli päästämään sisään ja ohjasi Heiskanen näytteenottohuoneeseen.

Kaikki oli ohi nopeasti.

– Istuin penkille ja testinottaja varoitti, että saattaa tuntua ilkeältä. Maskia piti raottaa nenän kohdalta ja nojata taaksepäin. Testin ottoon meni muutama sekunti. Sen jälkeen hieman yskitti, mutta ei tuntunut pahalta.

Tuloksiakaan ei tarvinnut jännittää kauaa. Jo samana iltana kahdeksalta sairaalasta soitettiin tuloksen olleen negatiivinen.

– Olin erittäin tyytyväinen testaukseen, kokemus oli helppo. Annan toiminnalle täydet pisteet.

Heiskanen ei kuitenkaan vielä muutama viikko sitten pitänyt meteliä testissä käymisestään ja kertoi asiasta lähinnä työkavereilleen.

– Heinäkuun puolella ilmeet muljahtivat, kun sanoin ihmisille, että kävin testissä. Ehkä se nyt on vähän helpompaa, kun yhä useampi käy testissä.

Tällä hetkellä testiin ei pääseminen ei välttämättä ole yhtä helppoa kuin Pekka Heiskasella. Testattavaksi pääsee yleensä 1–2 päivässä, mutta tuloksia voi joutua odottamaan ainakin kaksi päivää suurimmassa osassa Suomea.

"Kuin pulloharja olisi tungettu sieraimen kautta aivoihin"

Ennen koronatestin ottamista ihmistä pyydetään niistämään ja desinfioimaan kädet. Sen jälkeen testi otetaan joko tuolilla tai drive in -pisteellä autonpenkillä. Päätä kehotetaan nojaamaan taaksepäin, koska se suoristaa nenäkäytävän. Asento voi vaikuttaa siihen, kuinka pahalta tikun työntäminen nenäonteloon tuntuu.

Näytteen ottamisessa menee yleensä vain muutama sekunti.

Kuin pulloharja olisi tungettu sieraimen kautta aivoihin ja sitten hinkattu.

Kuin olisi mennyt vettä nenään.

Ei kivalta, muttei niin kamalalta kuin olin etukäteen pelännyt.

Muun muassa tällä tavoin koronatestissä käyneet kuvailevat Ylelle, miltä näytteen ottaminen tuntui.

Vastauksissa vilisivät myös adjektiivit epämiellyttävä, kamala, kivulias, kutittava, siedettävä, nopea ja helppo. Kokemus vaikuttaa siis olevan hyvin yksilöllinen.

– Varmasti se on näytteenottona sellainen, että siihen ei kukaan ihan huvikseen lähde, toteaa HUSin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen.

Näytteenottotikulla pyritään saamaan nenänielun takaseinästä solukkoa. Järvisen mukaan tikkua pitää hieman rassata, että siihen tarttuu muutakin kuin limaa. Liian kevyesti otettu näyte ei välttämättä anna oikeaa tulosta.

– Siinä on varmaan herkkyyttäkin, miten ihmiset kokevat sen. Joku voi tuntea epämiellyttävän herkemmin kipuna.

Nenän rakenteellisilla eroillakin voi olla vaikutusta kivuliaisuuteen.

Jos nenän käytävä on esimerkiksi vino, näytteenottaminen voi olla vaikeampaa. Pienemmillä lapsilla kanavat ovat luonnollisesti kapeampia, jolloin näytteenottotikku on suhteessa isompi.

Myös nuhasta turvonnut limakalvo voi tehdä testin otosta kivuliaampaa.

Pekka Heiskasen tapaan moni Ylelle vastanneista koki tilanteen kivuttomaksi. Useat totesivat jännittäneensä testiä etukäteen täysin turhaan.

Kipu voi jatkua testin jälkeen

Osa Ylelle kokemuksiaan jakaneista kertoi, että näytteenoton jälkeen nenästä oli tullut verta ja että nenänielu oli ollut kipeä jonkin aikaa.

Kaikkien sairauden oireiden lisäksi sain nenäverenvuodon ja tuntui kuin joku olisi puukottanut nenään.

Vielä seuraavana aamuna poskionteloissa tuntui pieni ärsytys.

Tunsin puikon niellessä vielä kaksi päivää myöhemmin.

HUSin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvisen mukaan tällaiset oireet kertovat siitä, että näytteenoton aikana on tullut pieni vaurio limakalvoihin.

– Limakalvo on nuhassa usein turvonnut, ja silloin tulee helpommin pinnallinen vaurio.

Vantaalla testissä käyneen Heini Väisäsen näytteenotto sattui vain vähän, mutta testiin hakeutumiseen liittyvät epäselvyydet ja jonottelu tekivät kokemuksesta epämiellyttävän.

Heini Väisänen sai ristiriitaisia ohjeita

Lontoossa jo yhdeksän vuotta asunut Heini Väisänen, 36, tuli sairaaksi heinäkuun lopussa. Hän oli tullut Suomeen viikkoa aiemmin ja majaili Vantaalla, mistä oli vuokrannut itselleen asunnon karanteeninsa ajaksi.

Hän teki koronaan viittaavien oireiden ilmestyttyä oirearvion Omaolo-palvelussa lauantaiaamuna. Oireiden perusteella suositeltiin käymään koronatestissä.

Heini Väisänen seisoo ikkunan luona ja katsoo kameraan.
Heini Väisänen oli onnellinen, kun sairaanhoitajat päästivät hänet testiin, vaikka hänelle ei ollut varattu aikaa. Arttu Timonen / Yle

Väisäsellä ei ole kotikuntaa Suomessa, eikä hän kuulu enää maan sosiaaliturvaan, joten hänelle oli hieman epäselvää, mitä kautta testiin tulisi mennä.

Vantaan päivystyksessä puhelimeen vastannut sairaanhoitaja ohjeisti Väänästä soittamaan yleiseen koronapäivystykseen. Sieltä kerrottiin, että oli varausjärjestelmän kautta aikaa ei voinut varata, kun kotikuntaa ei ollut. Sairaanhoitaja kehotti menemään suoraan Vantaan päivystykseen jonottamaan.

Väisänen teki ohjeen mukaan, laittoi maskin kasvoilleen ja suuntasi testauspisteelle taksilla.

Yhteispäivystyksen ovella kuitenkin selvisi, että aika pitäisi olla varattuna. Hoitajat eivät viitsineet lähettää sairasta Väisästä poiskaan, joten hän pääsi jonottamaan testiä drive in -pisteelle. Päivä oli lämmin, ja autottomien tuli odottaa vuoroaan jalkakäytävällä seisten.

Väisäsellä oli huono olo, joten seisominen porottavassa auringossa ei tuntunut hyvältä. Noin puolen tunnin odottelun jälkeen hän lopulta pääsi testiin.

Vantaan sosiaali- ja terveyspalveluista kerrotaan, että henkilö, joilla ei ole kotipaikkaa Suomessa olisi pitänyt ohjata varaamaan aika Martinlaakson epidemiavastaanotolle.

Kotiin päästyään Väisänen lepäsi. Reilu vuorokausi myöhemmin, maanantaiaamuna, hän huomasi yöllä tulleen tekstiviestin, joka kertoi testituloksen olleen negatiivinen.

Nainen pitää puhelinta sinisen taustan edessä, puhelimen näytöllä näkyy tekstiviesti jossa kerrotaan koronatestin tulos.
Heini Väisäselle negatiivisesta testituloksesta ilmoitettiin viestillä. Arttu Timonen / Yle

Voit jakaa omia koronetestikokemuksiasi 24. elokuuta kello 23:een saakka.

Lue seuraavaksi