1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lentoliikenne

Ryanair lisää Lappeenrannan reittilentojaan – uusi lentoyhteys Saksan Baijeriin avataan lokakuussa

Uuden yhteyden avauduttua Lappeenrannasta lennetään loppuvuonna kahdeksan viikkovuoroa Keski-Eurooppaan.

lentoliikenne
Ryanair lentää Lappeenrannasta muun muassa Berliiniin ja Ateenaan.
Kaikki Lappeenrannan lentoaseman reitit on suunniteltu ympärivuotisiksi ja ne lennetään kaksi kertaa viikossa.Emma Pietarila / Yle

Halpalentoyhtiö Ryanair alkaa lokakuussa lentää Saksan Baijerista Lappeenrantaan.

Kohteena Saksassa on Memmingenin lentoasema, joka sijaitsee 110 kilometriä Münchenistä lounaaseen. Memmingeniin lennetään kaksi kertaa viikossa.

– Reittiä Etelä-Saksaan on toivottu pitkään. Alue on myös Visit Finlandin päämarkkina-alueita, joten odotamme tulijoita Lappeenrantaan myös sieltä, sanoo Lappeenrannan lentoaseman toimitusjohtaja Eija Joro.

Budapestin ja Berliinin lennot alkavat jälleen lokakuun lopussa. Samoin alkavat Bergamon-lennot, jotka elokuun lopulla jäävät kahden kuukauden tauolle.

Uusi reitti Lappeenrannasta Itävallan pääkaupunki Wieniin avataan maaliskuussa 2021.

Kaikki Lappeenrannan lentoaseman reitit on suunniteltu ympärivuotisiksi ja ne lennetään kaksi kertaa viikossa.

– Mikäli kaikki sovitut lennot pystytään toteuttamaan häiriöittä vuonna 2021, voi yhdensuuntaisten matkustajien määrä nousta ensi vuonna 180 000 henkeen, sanoo Joro.

– Vaikka matkustusrajoitusten vuoksi muutoksia suunnitelmiin välillä tulisikin, sovitut lentoyhteydet palaavat, kun tilanne sen sallii, Joro lisää.

Lue seuraavaksi