1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hammashuolto

Hammashoidossa odotettavissa syksyllä valtavat jonot – kriisimaakunnassa huolettaa edessä oleva tuhansien potilaiden suma: "Pahin tilanne vuosikymmeniin"

Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla jonojen purkuun tarvitaan apua vuokrafirmoilta tai yksityiseltä. Uusi valtakunnallinen ohje on luvassa ensi viikolla.

Hammaslääkäri ja -hoitaja tekevät penkissä makaavalle potilaalle hoitoa. Molemmilla on kasvomaskit ja suojavisiirit kasvoillaan.
Hammashoidossa on odotettavissa jonoja koko maassa. Keski-Pohjanmaalla tilanne on erityisen hankala. Sitä kuvataan jopa pahimmaksi vuosikymmeniin.

Valtaosassa maata on odotettavissa syksyllä ruuhkaa ja jonotusta hammashoitoloihin.

Vielä hoitotakuuajoissa pysytään jotakuinkin, ja kunnille lankeavaa kovaa kuormaa ollaan helpottamassa uusilla muutoksilla toimintaohjeisiin, kertoo lääkintöneuvos Merja Auero sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Uusi THL:n ohje on tulossa ensi viikolla.

– Koronaan liittyviä toiminnan rajoituksia ollaan lieventämässä suun terveydenhuollon käynneillä. Ainakin aerosolien tuotanto sallittaisiin jatkossa vastaanotoilla eli esimerkiksi tehokkaampia poria saa käyttää tietyin varotoimin. Osa rajoituksista jää edelleen voimaan, Auero sanoo.

Tehokkaampien laitteiden käyttö nopeuttaisi ja parantaisi hoitoa. Lievennyksiä voidaan tehdä, koska koronasta on saatu lisätietoa maailmalta.

– Vastaanotoilla ei ole todettu koronatartuntoja, vaikka aluksi luultiin, että siellä riski on todella korkea, Auero sanoo

Apuun tarvitaan vuokratyövoimaa tai ostopalvelua yksityiseltä. Lisäksi henkilökunnan on venyttävä ylitöihin.

Johtava ylihammaslääkäri Martti Lilja

"Miten tästä selvitään?"

Keski-Pohjanmaalla koronapandemia on venyttänyt hammashoitojonot ennätyspitkiksi eli useaan tuhanteen potilaaseen alkukesän paristasadasta.

– Tilanne on suistamassa suun terveydenhuollon vuosikymmenien pahimpaan kriisiin. Myöskään hoitotakuuajoissa ei pysytä. On mietittävä tarkkaan, miten tästä selvitään, puntaroi Soiten johtava ylihammaslääkäri Martti Lilja vakavana.

Nykyisellä työntekijämäärällä valtavia jonoja ei kyetä purkamaan.

– Apuun tarvitaan vuokratyövoimaa tai ostopalvelua yksityiseltä ja lisäksi henkilökunnan on venyttävä ylitöihin.

Johtava ylihammaslääkäri Martti Lilja arvioi, että jonojen purku kestää ainakin ensi vuoden ellei pidempäänkin. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Hoitojonojen kasvulle ei näy loppua, vaikka koronan sulkemat suun terveydenhuollon hoitolat on avattu ja kiireettömiä potilaita otetaan vastaan pikku hiljaa.

– Tilannetta hankaloittavat THL:n tiukat, vaikkakin hyödylliset hoitosuositukset. Potilaita kyetään ottamaan vähemmän, koska käynnit ovat pidempiä lisääntyneiden hygieniavaatimusten ja aikaa vievän suojautumisen takia. Potilaille tehdään kertakäynnillä myös tavallista enemmän toimenpiteitä, kertoo Martti Lilja.

Lääkintöneuvos Merja Auero kertoo, että kunnille on suunnitteilla lisärahaa hoitojonojen purkuun.

Tilanne on suistamassa suun terveydenhuollon vuosikymmenien pahimpaan kriisiin.

Martti Lilja

Luvassa rajua karsintaa ja priorisointia

Suun terveydenhuolto joutui keväällä vähentämään asiakaskäyntejä eniten kaikista terveydenhuollon sektoreista. Valtakunnallisesti potilaiden käynnit putosivat lähes 30–50:een prosenttia keväällä ja kesällä.

Myös Keski-Pohjanmaalla suunta on ollut sama.

Syksyllä on odotettavissa Martti Liljan mukaan tilanteita, että kaikki hoitoa tarvitsevat eivät sitä välttämättä heti saa.

Ylihammaslääkäri onkin huolissaan potilaista.

– Nyt joudutaan punnitsemaan tarkkaan, mihin kallista ja rajallista hoitoaikaa käytetään. Ja kunta-alan hankala taloustilanne vaikeuttaa sumasta selviämistä entisestään. Jonojen purku voi viedä todella pitkään, ehkä pari vuotta, arvelee Lilja.

Tilanteen vaikutus on nähty jo kesällä, kun lääkäriin on hakeutunut aiempaa vaikeampia ensiaputapauksia.

– Jos hoidot viivästyvät, ne myös aina monimutkaistuvat. Ja, jos hoitoa päästään antamaan liian myöhään, joudutaan tekemään suurempia ja kalliimpia toimenpiteitä, sanoo Kokkolan pääterveysaseman hammashoitolan hammaslääkäri Tomas Pått.

Hammashoitoloissa työskennellään tällä hetkellä kovassa paineessa.

– Vastaanotolle pitäisi kutsua 350 potilasta ja kuusi viikkoa on aikaa työn tekemiseen. Hoitojonot tulevat mieleen jatkuvasti. Se kuormittaa, myöntää Pått.

Lue seuraavaksi: Hoitovelka kasvaa myös suun terveydessä, jossa koulutus ja tulotaso jo luovat eroja – "Suu on sosioekonomisen tilanteen peili"

Ihmiset joutuvat jonottamaan pitkään nyt esimerkiksi kirurgisiin ja muihin vaativiin toimenpiteisiin. Lasten ja koululaisten tarkastukset ja hoidot ovat viivästyneet. Lisäksi kiireettömään tarkastusjonoon tulee jatkuvasti lisää ihmisiä.

Konkreettisia päätöksiä ruuhkan purkamisesta ei Keski-Pohjanmaalla ole vielä tehty.

– Koko ajan on vielä varauduttava koronatilanteen pahenemiseen, Lilja tuskailee.

Hammaslääkäri Tomas Pått ja hoitaja Janika Kivelä hoitavat potilasta kasvomaskien ja suojavisiirien kanssa. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Myös Vaasassa yli vuoden jono

Keski-Pohjanmaa ei tuskaile yksin hammashoitojonojensa kanssa. Esimerkiksi naapurimaakunnassa Pohjanmaalla Vaasan kaupungilla on edessä kova urakka.

Vaasassa noin 1 600 aikuista odottaa hammashoitolan yhteydenottoa saadakseen sovittua kiireettömän hoitoajan. Nykyresursseilla jonon purkaminen vie vähintään vuoden, ja senkin ehtona on rauhallinen koronatilanne.

Vaasassa ryhdytään syksyn tullen hiljalleen purkamaan jonoja, mutta johtava ylihammaslääkäri Katri Palo arvioi, että lisäkäsiä tarvitaan.

– Osa potilaista hoidetaan perustyön lomassa, mutta kaikkea työtä ei saada nykyisen henkilökunnan avulla tehtyä. Suunnitelmissamme on purkaa jonoa lisätöillä tai vuokrahenkilökunnan avulla.

Vaasan hammashuollossa ei ryhdytä nyt ensimmäistä kertaa kovaan savottaan hoitojonon purkamisessa. Sama koettiin muutama vuosi sitten.

– Vuosien 2016 ja 2017 aikana purimme vielä suuremman hoitojonon. Silloin noin 2 000 asiakasta odotti vuoroaan ja jonon purkuun tarvittiin ostopalvelua, muistelee Vaasan hammashuoltoa tuohon aikaan johtanut ylihammaslääkäri Hanna Kangasmaa.

Käyntimäärät romahtaneet viime vuodesta

Keski-Pohjanmaan suun terveydenhuollossa on ollut käyntejä alkuvuodesta reilusti yli puolet vähemmän kuin normaalivuonna.

– Tänä vuonna on hoidettu noin 5 000 potilasta vähemmän kuin vuonna 2019. Se on hurja määrä ja tietää suurta työtaakkaa, huomauttaa ylihammaslääkäri Lilja.

Koronapandemia pakotti ajamaan kiireettömän hoidon alas huhti–toukokuuksi. Vasta elokuulla koronan sulkemia hoitoloita on päästy avaamaan eri puolilla Suomea ja kiireettömiä hoitoaikoja alettu jakaa täydellä teholla.

Kesän ajan hammashoidossa ainakin Keski-Pohjanmaalla on hoidettu pitkälti kiireellisiä ja särkypotilaita.

Harja käteen ja napostelut kuriin

Hanna Kangasmaa ja Katri Palo Vaasan hammashuollosta muistuttavat jonottajia myös omasta vastuusta, joka korostuu hammashuollon ruuhkautuessa. Hampaat pitää muistaa pestä ja liikaa napostelua kannattaa välttää.

– Tärkeintä suun terveyden kannalta on jokapäiväinen omahoito. Se tapahtuu arjen elinympäristössä, ei hammashoitolassa. Korona-aikana kotonaolo on lisääntynyt ja tämä lisää helposti napostelua, mikä vaarantaa suun terveyden lisäksi yleisterveyttä.

Lue lisää: Kiireetön hammashoito palautuu lähelle normaalia vasta kesän lopulla – koronan kasvattamien jonojen purku vie pitkään