Aleksis Salusjärven kolumni: Mitä masentuneilta ihmisiltä voi oppia?

Koronaviruksesta voidaan päästä lopullisesti eroon, koska se ei näytä olevan mahdollista. Mutta mahdollisissa asioissa me näytämme epäonnistuvan, kirjoittaa Aleksis Salusjärvi.

masennus
Aleksis Salusjärvi
Aleksis SalusjärviJuha Kivioja / Yle

Ihmiset opetetaan ajattelemaan, että kaikki on mahdollista. Kenestä hyvänsä voi tulla presidentti. Kuka hyvänsä voi tulla rikkaaksi. Kaikki voivat menestyä. Unelmien saavuttaminen on mahdollista, jos niiden eteen vain näkee tarpeeksi vaivaa.

Siksi on tärkeää hokea: ”älä milloinkaan luovuta”. Jatka unelmointia, usko, työskentele ja onnistu! Alexander Stubbin suvussa on sanottu lapsille näin (siirryt toiseen palveluun) jokailtaisena riittinä ennen nukkumaanmenoa.

Mahdollisuuksien toitotus ohjaa ihmiset ajattelemaan, että mikä tahansa asia on saavutettavissa ponnistelemalla. Jos minusta ei tullutkaan toimitusjohtajaa, vika ei ollut muussa kuin että en uhrannut tarpeeksi unelmani eteen. Onneksi on muitakin unelmia. En halua käyttää kesälomaani puurtamiseen. Mieluummin olen perheen kanssa mökillä. Elämä on valintoja.

Tämä on yleinen ajatusharha. Jokaisesta ihmisestä ei yksinkertaisesti voi tulla mitä tahansa. Totta puhuen kenestäkään meistä ei ole juuri mihinkään. Synnyinominaisuudet itsessään rajaavat suurimman osan ihmisistä suoraan ulos mahdollisuuksien maailmasta. Pelkästään silmälasit rajaavat koko joukon ammatteja ulottumattomiin. Lottovoitosta unelmointi ei tuo voittoa yhtään lähemmäs, niin mahdolliselta kuin voittaminen kuponkia täyttäessä tuntuukin.

Elämä kulkee omaa tahtiaan ja me kuljemme mukana, joukon jatkona, osana letkaa.

Tarkemmin katsottuna näyttää, että unelmatulevaisuudet ovat ennen kaikkea mahdottomia polkuja. Olemme osa sosiaalista piiriämme ja elämme arkeamme sen puitteissa. Päädymme tekemään niitä asioita, joita ympärillämme tehdään. Elämä kulkee omaa tahtiaan ja me kuljemme mukana, joukon jatkona, osana letkaa. Ihminen on laumaeläin ja täysin riippuvainen joukostaan.

Kun mahdollisuuksien maailmaa katsoo kaikkien rajoitustemme kautta, rajattomien tilaisuuksien sijaan näemme kourallisen tekemiämme vähäisiä valintoja, jotka vain osittain ovat muovanneet meistä sen olennon, joka olemme.

Kun maailmaa katsoo rehellisesti, kaikki näyttää ennemmin mahdottomalta kuin mahdolliselta. Tätä totuudellista mielentilaa kutsutaan masennukseksi. On huomattu, että masentuneilla ihmisillä on muita ihmisiä totuudenmukaisempi käsitys omasta roolista (siirryt toiseen palveluun), kyvyistä ja rajoitteista. Masennusta pidetäänkin toisinaan kykynä nähdä maailma vääristymättömässä tilassa.

Totuus hämärtyy, sillä on helppo nähdä, miten asiat olisivat saavutettavissa yksinkertaisilla tavoilla. On helppo nähdä itsensä vaikka hirsimökin rakentajana. Sen kun ostaa metsän, kaataa puut, veistää ne hirsiksi ja pinoaa päällekkäin.

Käytännössä elämä asettuu kuitenkin puitteisiin, joissa mahdollisuuden toteutuminen edellyttää lukemattomien muiden asioiden onnistumista. Puhtaasti todennäköisyyksiä laskemalla mahdollisuus onnistua juuri missään lähenee nollaa.

On paradoksi, että ihmisyyttä kuvaa parhaiten se, että onnistumme niissä asioissa, jotka ovat mahdottomia. Ja epäonnistumme nimenomaan mahdollisissa asioissa.

Helposti ratkaistavissa olisi esimerkiksi nälänhätä tai maailmanrauha, mutta niiden tavoittelu siirtyy sukupolvi toisensa jälkeen eteenpäin.

Lentäminen kuuhun vain alkeellisiin laskutoimituksiin pystyvillä tietokoneilla ja tekniikalla, isorokon hävittäminen rokotuskampanjalla, antimaterian tekeminen. Ne ovat mahdottomia asioita ja juuri siksi ne ovat tapahtuneet.

Ihmisen tragedia on epäonnistuminen mahdollisissa asioissa. Helposti ratkaistavissa olisi esimerkiksi nälänhätä tai maailmanrauha, mutta niiden tavoittelu siirtyy sukupolvi toisensa jälkeen eteenpäin. Emme onnistu juuri siinä, mikä on mahdollista.

Ajatusharhaa vääristää mahdollisuuksien hokeminen. On kuvaavaa, että kaikkein epätasa-arvoisimmat yhteiskunnat, kuten Venäjä ja USA synnyttävät vahvimmat taivaanrannan maalarit. Jos elämä epäonnistuu ja päätyy masentuneena leskenä elättämään lapsiaan kerjäämällä, vika löytyy peilistä. Siksi luovuttamisesta on tullut perisynti.

Niinpä näemme pääsykokeissa, koe-esiintymisissä, urheilukilpailuissa ja työhaastatteluissa ihmisiä, joiden onnistumisen mahdollisuudet ovat niin kaukaisia ja epärealistisia haaveita, että he nolaavat itsensä – ja silti he sitkeästi jatkavat yrittämistä. Ylipainoisia pitkänmatkanjuoksijoita, sanasokeita asianajajia, pikavippimiljonäärejä. Realismi ei sotke heidän unelmiaan. Kaikenhan piti olla mahdollista.

Jos ajatuksen kääntää toisinpäin, pääsemme lähemmäs ratkaisuja: kaikki on mahdotonta. Itse elämä on mahdotonta. Jokainen ihminen on kuolemaantuomittu. Kaikki päättyy tappioon joka tapauksessa. Se, että tavoite on mahdoton, ei tee sitä tyhjäksi. Mutta sitä pitää tavoitella rehellisesti mahdottomana utopiana.

Viisipäiväinen työviikko oli sata vuotta sitten mahdoton utopia. Yleinen lukutaito ja sananvapaus olivat mahdottomia utopioita. Influenssaviruksen kitkeminen on yhtä mahdoton utopia kuin eurotalouden tasapainottaminen. Näissä kaikissa lähtökohdat onnistumiseen ovat olemassa, koska ne ovat kerrankin realistisia.

Koronaviruksen leviäminen näyttää noudattavan mahdollisuuksien propagandaa. Ne maat, joissa unelmapuhe kuuluu yleiseen liturgiaan, ovat kauimpana viruksen voittamisesta.

Aleksis Salusjärvi

Kirjoittaja on Helsingissä asuva, ajoittain masentunut lukutaidon opettaja, joka rakentaa utopioita.

Kolumnista voi keskustella 26.8. klo 23:00 asti.