1. yle.fi
  2. Uutiset

Postin nimissä liikkunut tänä kesänä uskottavia huijausviestejä – poliisi on jäljittänyt osan Viroon, osaa ei lähdetä tutkimaan

Huijausviestien määrä on lähtenyt kasvuun korona-aikana.

huijaus
Kuvakaappaus Postin nimissä lähetetystä huijaustekstiviestistä.
Huijausviesteissä voi olla linkki sivustolle, jossa pyydetään esimerkiksi asiakkaan pankkitunnuksia tai luottokorttitietoja.Yle

Kesällä on liikkunut Postin nimissä tehtyjä huijauksia. Monesti kyseessä on tekstiviesti, jolla huijarit kalastelevat luottokortti- tai pankkitietoja. Tänä kesänä huijausviestit ovat näyttäneet poikkeuksellisen uskottavilta. Viesteissä on saatettu käytettää Postin tunnuksia ja viestissä oleva linkki on vienyt sivuille, jonka osoite muistuttaa Postin palveluita.

Huijausviestit ovat tuttuja Helsingin poliisin rikostarkastaja Jukkapekka Risulle. Hän on saanut kesällä perehtyä useaan variaatioon pelkästään Postin nimissä tehdyistä huijausviesteistä.

Heinäkuun alussa oli liikkeellä uudenlainen huijaus, jossa Postin nimissä kalasteltiin pankkitunnuksia. Tunnistautumisen yhteydessä tiedot ohjautuivat suoraan rikollisille, jotka ottivat uhrin tiedoilla pikavippejä. Rahat nostettiin Virossa.

– Poliisi on päässyt tekijöiden jäljille tässä tapauksessa. Rahat ohjautuivat virolaisille tileille ja meillä on tilinomistajat tiedossa, Risu kertoo.

Tapauksen esitutkinta on vielä kesken. Aina poliisi ei kuitenkaan pääse huijareiden jäljille, eikä se kaikissa tapauksissa lähde huijauksia edes tutkimaan.

EU:n ulkopuolisten huijareiden kiinni saamiseksi on vähän tehtävissä

Yhdessä jo pitkään liikkeellä olleessa huijauksessa uhrille lähetetään tekstiviesti, jossa kerrotaan postipaketin juuttuneen matkan varrelle. Viesti ohjaa maksamaan postimaksusta puuttuvan yhden euron maksun, jotta paketti saataisiin asiakkaalle.

– Tässä tapauksessa viesti ohjaa sivustolle, joka pyytää uhrin luottokorttitietoja. Tiedot saatuaan huijarit veloittavat yhtä euroa paljon suurempia summia. Näissä rahat ohjautuvat EU:n ulkopuolelle, eikä poliisi välttämättä silloin lähde rikollisten perään, Risu sanoo.

Risun mukaan näissä tapauksissa huijatuilta viedyt summat ovat onneksi olleet yleensä pieniä. Uhrit saavat myös usein rahansa takaisin luottokorttiyhtiöiltä.

– Olemme olleet yhteydessä maksupalveluiden tuottajiin, että näitä huijareita voitaisiin blokata. Mutta se on lyhytaikainen apu, aina ne keksivät uusia keinoja. Toinen asia, mitä voimme tehdä, on tiedottaa huijauksista ihmisille.

Huijausviesti puhelimessa
Huijausviestit ovat olleet uskottavan näköisiä.Yle

Käytössä todellisia lähetystunnuksia ja puhelinnumeroita

Vaasassa Postissa on huomattu, että viestit ovat tulleet sopivasti ihmisille, jotka juuri odottavat pakettia. Poliisi ei näe tätä yhteyttä.

– Selvitimme tätä asiaa joskus yhdessä Postin kanssa, mutta ei siinä ollut yhteyttä. Näitä viestejä lähetetään massoina jäätäviä määriä. Niiden lähettäminen ei maksa mitään. Nettikauppa vain on niin yleistä. Joka päivä iso määrä suomalaisia odottaa pakettia, Risu toteaa.

Jostakin tietoja tuntuu kuitenkin vuotavan. Huijausviestien lähettämisessä on poliisin mukaan onnistuttu käyttämään jopa Postin omia puhelinnumeroita.

– Kalastelutekstiviesti Postin nimissä ohjautuu kyllä joskus matkapuhelimessa samaan viestiketjuun oikeiden Postin tekstiviestien kanssa. Joissakin kalasteluviesteissä on käytetty jo olemassa olevaa lähetystunnusta, Risu sanoo.

Viestit yleistyvät lomakausina

Pohjanmaalla huijausviestejä on vastaanotettu kesällä sen verran, että niistä on poliisille kertynyt toistakymmentä kirjausta. Pohjanmaan poliisin mukaan alueella esiintyneiden huijausten alkuperä jäljittyy ulkomaille, eikä niitä ole lähdetty tutkimaan.

– Tarvittaessa asiaa selvitellään sen verran, että nähdään, mihin raha on mennyt. Vaikka rikos ilmenee Suomessa, Suomen poliisilla ei itsellä ole toimivaltaa tutkia asiaa. Koska menetetty rahamäärä on pieni, ei asialle tehdä, eikä edes voida tehdä mitään, koska oikeusapua ulkomailta ei tultaisi saamaan, kertoo viestintäasiantuntija Mia Smeds Pohjanmaan poliisista.

Postin Pohjanmaan aluepäällikkö Sirkka-Liisa Korpi sanoo, että huijausviestejä on tehty Postin nimissä jo useamman vuoden ajan. Huijausten määrä on lähtenyt kuitenkin kasvuun korona-aikana.

– Huijausten määrä lähtee nousemaan sellaisina ajankohtina, jolloin verkkokaupat markkinoivat aktiivisesti tuotteitaan. Silloin myös huijarit innostuvat lähettelemään näitä viestejä. Tätä tapahtuu varsinkin ennen joulua ja kesälomien aikaan. Tämä on jatkuva riesa, Korpi huokaa.

Korpi ei osaa arvioida, miten huijarit mahdollisesti saavat tietonsa kaivettua Postin asiakkailta. Hän epäilee, että aiemmin paketteja vastaanottaneista saattaisi jäädä verkkoon jälki, joka on ehkä osattu poimia talteen.

Korpi kehottaa Postin asiakkaita suhtautumaan varoen tekstiviesteihin, joissa pyydetään asiakkaan tietoja.

– Ei kannata lähteä sellaiseen. Toivomme myös, että poliisille ilmoitettaisiin aina näistä viesteistä, jotta saisimme huijareita kiinni.

Lue seuraavaksi:

Helsingin poliisi tutkii: Postin nimissä tehty useita huijauksia, rikoshyöty noin 250 000 euroa

Poikkeuksellisen taitavat huijarit vaativat Postin nimissä valemaksuja – lasku voi tulla aitoon viestiketjuun

Lue seuraavaksi