1. yle.fi
  2. Uutiset

Sisällissodan osapuolet sopivat tulitauosta Libyassa

Vuosia jatkuneeseen konfliktiin on sotkeutunut useita maita.

Libya
YK:n tunnustaman GNA-hallinnon joukot keräsivät miinoja ja räjähteitä Salah al-Dinin alueella Libyassa 22. heinäkuuta 2020.
YK:n tunnustaman GNA-hallinnon joukot keräsivät miinoja ja räjähteitä Salah al-Dinin alueella Libyassa 22. heinäkuuta 2020. EPA

Libyassa vallasta taistelevat kaksi ryhmittymää ovat sopineet tulitauosta, kertovat uutistoimistot.

Osapuolet, kansainvälisesti tunnustettu GNA-hallinto ja sotapäällikkö Khalifa Haftarin tukijat, ilmoittivat myös, että maassa järjestetään vaalit ensi vuoden alkupuolella.

Uutistoimisto AFP:n mukaan sekä parlamentti- että presidentinvaalit on määrä järjestää maaliskuussa 2021.

Vuosia jatkunut konflikti

Libyassa on käyty sisällissotaa vuoden 2011 kansannoususta lähtien. Sisällissotaan on sotkeutunut myös monia muita maita, pääosin tukemalla sodan eri osapuolia.

GNA-hallinnon ja sotapäällikkö Haftarin joukot ovat taistelleet öljyrikkaan maan hallinnasta vuoden 2015 loppupuolelta saakka.

Osapuolet ilmoittivat tulitauon lisäksi muun muassa Sirten rannikkokaupungin demilitarisoinnista. Kaupunki on strategisesti merkittävä.

Heinäkuun loppupuolella Egypti uhkasi lähettävänsä sotilaitaan Libyaan, jos Turkin tukemat YK:n tunnustaman Tripolin hallituksen joukot valtaavat Sirten. Egypti on tukenut konfliktissa niin sanottua Libyan itäosan hallitusta eli sotapäällikkö Haftarin joukkoja.

YK on kehunut päätöstä tulitauosta. Sen mukaan maassa olevien tuhansien palkkasotilaiden tulisi lähteä maasta. Libyan konfliktin on pelätty useaan otteeseen eskaloituvan niin sanottuna ulkovaltojen sijaissotana.

Lue myös:

Libyan sisällissodassa käänne – Venäläiset palkkasotilaat vedettiin rintamalta

Libyan hallinto palasi takaisin tulitaukoneuvotteluihin – kertoi aiemmin viikolla vetäytyvänsä jatkuvien väkivaltaisuuksien takia

Lähteet: Reuters, AFP, STT

Lue seuraavaksi