1. yle.fi
  2. Uutiset

Karhunmetsästäjien valvonnassa Pohjois-Karjalassa ei ole ilmennyt moitittavaa

Jahdin alkua on valvottu eri viranomaisten yhteispartioilla. Rajavartiosto muistuttaa rajavyöhykeluvan tärkeydestä.

karhu
Karhukoira Roki
Karhuja metsästetään koirien avulla. Jahdin alussa tänä syksynä vallinnut helteinen sää on ollut koirille rasitus. Kuvassa karhukoira jahdissa Kuusamossa.

Karhujahdin alku on sujunut moitteetta Pohjois-Karjalassa.

Rajavartiosto, poliisi ja Metsähallituksen erätarkastajat tarkastivat jahdin aloituspäivänä torstaina lupia, aseiden oikeanlaista kuljettamista ja kaatojen laillisuutta.

Tarkastettujen 59 metsästäjän metsästys- ja aseluvat olivat kunnossa.

Yksi metsästäjä liikkui rajavyöhykkeellä ilman erillistä lupaa. Rajavartiosto muistuttaa, että tähän on aina anottava lupa.

Lisäksi yksi metsästyskoira ylitti valtakunnanrajan Venäjän puolelle.

Tällaisissa tapauksissa Pohjois-Karjalan rajavartiosto kehottaa aina ottamaan yhteyttä rajavartioston johtokeskukseen (0295 423 000) mahdollisimman nopeasti.

Karhuja oli perjantaina jahdin päivätaukoon mennessä ammuttu 46. Eniten suurpetoja on kaadettu Keski-Karjalassa (11) ja Ilomantsissa (9).

Ylä-Karjalassa saalis oli perjantaina iltapäivällä seitsemän karhua, Lieksassa kuusi ja Tuupovaarassa sekä Joensuu-Enon alueella molemmissa viisi eläintä.

Ilman saalista ovat vain Juuka-Polvijärven ja Outokumpu-Liperin alueet.

Jäljellä ennen perjantai-iltana jatkuvaa jahtia oli 120 poikkeuslupaa. Kaatolupamäärä on tänä syksynä Pohjois-Karjalassa ennätyssuuri, 163 karhua.

Lue seuraavaksi