1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Akaa

Akaa tyytyi 300 000 euron korvauksiin Esperi Carelta – sopimus syntyi ennen oikeudenkäyntiä

Sovintosumma neuvoteltiin osapuolten mukaan hyvässä hengessä.

Kuva: Matias Väänänen / Yle

Akaan kaupunki saa Esperi Care Oy:ltä 300 000 euroa korvauksia kiistassa, joka koski Mäntymäen hoivakodin tehostetun palveluasumisen palveluiden hankintaa. Kokonaisuuteen sisältyivät myös hoivakodin kauppa sekä henkilöstöä koskeva liikkeenluovutus.

Akaa vaati alunperin Esperi Carelta 1,7 miljoonan euron korvauksia sopimuksen kariutumisesta. Kaupunki katsoi, että yhtiö perääntyi hankkeesta ilman hyväksyttävää syytä.

Sovinnosta kerrottiin keskiviikkona, kun asian piti olla esillä Helsingin käräjäoikeudessa. Tuolloin ei ollut tietoa summasta, jolla sovinto saatiin aikaan.

Sovintosumma neuvoteltiin osapuolten mukaan hyvässä hengessä. Akaan perjantaina lähettämässä tiedotteessa todetaan, että osapuolet toivovat rakentavan yhteistyön jatkuvan ehkä vielä tulevaisuudessa.

Lue myös: Akaan kaupunki ja Esperi Care pääsivät sovintoon – Akaa vaati yli 1,7 miljoonan euron vahingonkorvausia