1. yle.fi
  2. Uutiset

Hilma-koira pelasti metsään tuupertuneen ikäihmisen Kangasalla: "Koira lähti vattupuskien läpi niin että rävähti"

Eläkepäiviään viettävä rottweiler johdatti lenkittäjänsä avun tarpeessa olevan ihmisen luokse.

lemmikkieläimet
Hilma-rottweiler
Hilma, viralliselta nimeltään Papittaren Naomi, on 9-vuotias rottweiler.Sandra Papinaho-Rajala

9-vuotiaan Hilma-rottweilerin toiminta saattoi pelastaa ihmishengen viime viikolla Kangasalla.

Hilman omistaja Leena Papinaho kertoo, että hänen miehensä oli ollut koiran kanssa iltalenkillä, kun Hilma oli pysähtynyt, alkanut vikistä ja pyrkinyt lenkkipolulta sivuun kohti kauempana sijaitsevia vadelmapensaita.

Ilkka yritti saada sitä ensin mukaan, mutta ajatteli sitten, että on pakko lähteä katsomaan. Koira lähti vattupuskien läpi niin että rävähti.

Vadelmapensaiden takaa louhikkoisesta rinteestä löytyi vatsalleen kaatunut ikäihminen, joka ei päässyt omin neuvoin ylös.

– Hän oli kuitenkin tajuissaan ja sanoi, että voi kun olet ihana koira, Papinaho kertoo.

Paikalle hälytettiin pelastuslaitos, ja avun tarvitsija vietiin mönkijällä ambulanssille ja jatkohoitoon. Hilma kulki vierellä ambulanssille saakka, ja sai pelastuslaitoksen henkilökunnalta ansaitut kehut.

Papinaho ei tiedä, mitä ihmiselle sen jälkeen tapahtui. Metsään jäämisellä olisi joka tapauksessa voinut olla kohtalokkaat seuraukset.

– Päivä oli sateinen ja kello oli jo puoli kahdeksan illalla. Jos hän olisi jäänyt yöksi metsään, hypotermia olisi varmasti ollut mahdollinen, Papinaho sanoo.

Harrastuksen kautta opittu taito tuli käyttöön

Hilma viettää nykyään eläkepäiviään Papinahon ja tämän miehen luona. Aiemmin se oli tyttären mukana pelastuskoiratoiminnassa, tosin vain harrastusmielessä.

Tositoimissa tarvittavat taidot ovat selvästi jääneet Hilman mieleen.

– Metsässä aina huomaa, kun Hilma saa vainun edellä kulkeneesta. Siihen kulkemiseen tulee ihan erilainen säihke. Nyt oli hyvä, että se tiesi miten toimia, Papinaho toteaa.

Suurempia palkintoja Hilma ei sankarillisesta toiminnastaan ole saanut, ainakaan vielä.

– Kyllä se varmaan tietää tehneensä hyvin, sen verran paljon sitä on taputeltu.

Muutakin saattaa olla luvassa. Radio Suomen Tampereen iltapäivässä tehdyn haastattelun jälkeen Papinaholle on nimittäin sadellut kehotuksia hakea Hilmalle Kennelliiton myöntämää sankarikoiran arvonimeä.

Lue seuraavaksi