Pohjanmaalla voimakkaita ukkoskuuroja lauantaina – illan ja yön aikana voi sataa runsaasti etelässä

Alkuviikon aikana sateet väistyvät ja ilma muuttuu viileämmäksi.

sää
Puuskaista tuulta ja paikoin rankkoja sateita
Puuskaista tuulta ja paikoin rankkoja sateita

Pohjanmaalla voi lauantai-illan aikana esiintyä paikoin voimakkaita ukkoskuuroja ja puuskaista tuulta. Kovin ukkosrintama osuu Vaasa–Kokkola-akselille, kertoo Ylen meteorologi Matti Huutonen.

– Ukkoskuurot ovat paikallisia. Koko maan kartalla ne näyttävät pieniltä, mutta kyllä ne huomaa, jos osuu kohdalle, Huutonen sanoo.

Etelään leviää illan ja yön aikana rankkasateita, jotka saavuttavat pääkaupunkiseudun ennen puolta yötä.

Lounaistuuli tuo runsaita sateita Baltiasta. lllasta alkaen voi sataa yli 20 millimetriä tunnissa.

– Aamuun mennessä runsaimmat sateet väistyvät Venäjän puolelle. Sää on selvästi kääntymässä syksyn puolelle ja puuskainen tuuli tekee kelistä viileän, Huutonen sanoo.

Sunnuntaina lämpötila liikkuu vielä 20 asteen tienoilla. Alkuviikon aikana sateet väistyvät ja ilma muuttuu viileämmäksi. Tiistaina koko maassa jäädään alle 20 asteeseen, mikä on vuodenaikaan nähden tavanomaista.

Lue myös: Katso tästä jutusta, miten salama syntyy. (siirryt toiseen palveluun)