Ylilääkäri: Jos sähköpotkulautoja ei käytettäisi öisin, vammojen määrä puolittuisi – nyt yritys pohtii, toisiko kypärä turvaa

Tampereella Tier vaihtaa syyskuussa kaikki laudat uusiin, joihin kuuluu kokoontaitettava kypärä ja vilkut.

sähköpotkulaudat
Sähköpotkulauta ylittämässä suojatietä pimeällä.
Kaksi kolmesta sähköpotkulaudalla sattuneesta onnettomuudesta tapahtuu yöaikaan. Lähes kaikki silloin itsensä teloneet ovat olleet humalassa.Nella Nuora / Yle

Tampereella on otettu käyttöön uudenmalliset sähköpotkulaudat.

Sähköpotkulautaoperaattori Tier aikoo vastedes tarjota laudan vuokraajalle myös kokoontaitettavan kypärän. Suomen toimitusjohtajan Katja Ojalan mukaan kaikki yhtiön laudat vaihdetaan Tampereella uusiin syyskuun alussa.

Uusissa laudoissa on kypärän lisäksi vilkku. Tangossa oleva kypärälaatikko erottaa uuden laudan vanhasta, ja niitä on otettu käyttöön jo jonkin verran.

Sähköpotkulauta
Kypärällisiä sähköpotkulautoja näkyy jo Tampereen kaduilla. Tierin tarkoitus on vaihtaa lautoja uusiin myöhemmin muissakin kaupungeissa.Marko Melto / Yle

Kypärän käyttö estäisi vakavat pään vammat, mutta ei esimerkiksi kasvojen luunmurtumia. Ensiavussa tulon syy kysytään aina. Lista tulosyistä kertoo selvän ja karun viestin.

– Kaksi kolmesta sähköpotkulaudalla sattuneesta onnettomuudesta tapahtuu yöaikaan. Reilusti yli puolet uhreista on päihtyneenä, öiseen aikaan melkeinpä kaikki.

Tiedot kertoo Tampereen yliopistollisen sairaalan päivystyksen Acutan ylilääkäri Sami Mustajoki. Acuta hoitaa lähes koko Pirkanmaan päivystystä.

Päivystyksen ylilääkäri päivystyksen aulassa
Ensiapu Acutan ylilääkäri Sami Mustajoki käyttää itsekin sähköpotkulautaa. Ajotuntumaa sillä on kertynyt yli sadan kilometrin verran.Petri Lassheikki / Yle

– Jos ajettaisiin selvin päin ja muistettaisiin tilannenopeus, ei vammoja tulisi noin paljon. Jos lautaa ei voisi käyttää yöaikaan ja jos nopeus puolitettaisiin, vammat vähenisivät.

Kaupunki pitää yökieltoa mahdollisena

Tampereen kaupungilla tiedetään Acutan sanoma: sähköpotkulautojen onnettomuudet sattuvat useimmiten pöhnäpäissä ja yöllä. Kaupungin liikenneinsinööri Pekka Stenman pitää öistä ajokieltoa mahdollisena.

– Tietenkin yhteistyössä näiden lautayrittäjien kanssa, jos he lähtevät yhdessä turvallisuustalkoisiin. Pyrimme yhteistyöhön ja antamaan ohjeita, varsinaisiin kieltoihin ei kaupungilla kauheasti ole mahdollisuuksia.

liikenneinsinööri Pekka Stenman
Liikenneinsinööri Pekka Stenman kertoo, että kaupunki tekee yhteistyötä sähköpotkulautoja vuokraavien yritysten kanssa. Tavoitteena on turvallinen liikkuminen kaikille.Marko Melto / Yle

Pekka Stenman sanoo, että liikenneturvallisuuden parantamisessa on Tampereella muutenkin paljon työtä. Puutteita on niin pyöräilijöillä ja lautailijoilla kuin muillakin kulkijoilla. Liikennesääntöjä ei aina osata eikä niistä jakseta välittää.

Acutan sähköpotkulautaileva ylilääkäri vertaa lautaa liikenteessä polkupyörään.

– Molemmilla olennaista on tilanteeseen sopiva nopeus. Polkupyörä tai sähköpotkulauta – molemmat häviävät aina, kun tulee yhteentörmäys auton kanssa, Sami Mustajoki muistuttaa.

– Yhtä selvää on, että pienemmällä nopeudella onnettomuudessa tulee pienempiä vammoja.

Lääkäri pitäisi kypärän jokaisen lautailijan niin kuin jokaisen polkupyöräilijänkin päähän. Se estää vakavia ja pysyviä päävammoja, vaikka ei estäisikään kasvovammoja.

Toimittaja Miika Koskela ajaa Voi sähköpotkulaudalla
Kypärä estää vakavia ja pysyviä päävammoja, jos laudan kanssa joutuu onnettomuuteen.Kristiina Lehto / Yle

Laudoille telineitä vielä tänä vuonna

Kovan ajovauhdin lisäksi etenkin jalankulkijoita ärsyttää sähköpotkulautojen pysäköinti. Se tarkoittaa jalkakäytävällä seisovia tai lojuvia esteitä, joiden väistely varsinkin lastenvaunujen tai apuvälineiden kanssa on hankalaa.

Voi ja Tier -yhtiöiden sähköpotkulaudat parkissa.
Voi ja Tier -yhtiöiden sähköpotkulaudat parkissa.Kristiina Lehto / Yle

Tampereella uskotaan, että sähköskuutit ovat tulleet jäädäkseen, joten ongelmia yritetään ratkaista. Pysäköintiin saataneen helpotusta jo tänä syksynä, sillä sähköpotkulaudoille puuhataan keskustaan omia telineitä.

– Niitä tulee hyvin todennäköisesti jo tämän syksyn aikana keskustan keskeisille alueille. Sillä pystytään vähän ohjaaman lautojen pysäköintiä, Pekka Stenman kertoo.

Sähköpotkulautateline
Tämä on suuntaa-antava kuva telineestä, joita syksyn aikana tulee Tampereen keskustan alueelle. Telineet tehdään Ylöjärvellä.Lehtovuori Oy

Tuleviin telineisiin voisi jättää niin vuokralaudan kuin omankin merkistä tai operaattorista riippumatta. Aluksi telineitä tulee seitsemään paikkaan keskustassa, ja yhteen mahtuu noin kymmenen lautaa. Esimerkiksi Keskustorille on ajateltu telineille paikat Jugendtorille ja toinen Hämeenkadun pohjoispuolelle.

Stenman kertoo, että suosituiksi tuleviin paikkoihin voidaan tuoda useita telineitä. Tampereelle tulevat telineet tehdään Ylöjärvellä.

Asiakkaita on ajateltu ohjata käyttämään telinettä luomalla sovellukseen pysäköintikieltoalue telineen ympäristöön. Stenmanin mukaan toinen vaihtoehto on alentaa vuokramaksua, jos laudan jättää telineeseen. Keskustelut lautaoperaattorien kanssa asiasta ovat vielä käynnissä.

Uskotko, että kypärän käyttö yleistyy sähköpotkulautailussa? Voit keskustella aiheesta ti 25.8. klo 23 asti.

Lue lisää:

Vihattujen ja rakastettujen skuuttien vuokrausbisneksestä putosi jo kolme firmaa, mutta katukuvaan ne jäävät – pysäköinti edelleen holtitonta