1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Koulupoissaolo

Oppilaiden poissaolot eivät ole lisääntyneen koulujen alkaessa – flunssat pitää sairastaa kotona

Tilannetta verrataan normaaliin syysflunssakauteen.

Koulupoissaolo
mies pesee käsiään
Tehokas käsien pesu on yksi keino ehkäistä flunssavirusten tarttumista. Kuvituskuva.Marja Väänänen / Yle

Poissaolot kouluista eivät näytä lisääntyneen Etelä-Savossa lukuvuoden alettua. Ylen muutamiin kouluihin tekemän sähköpostikyselyn perusteella, poissaoloja ei ole ollut normaalia elokuuta enempää. Koronatilanne ei näy laajoina poissaoloina alueen kouluissa, tilannetta verrataan lähinnä normaaliin syysflunssatilanteeseen.

– Juvalla on kouluja, joissa ei ole ollut elokuussa poissaoloja lainkaan, kertoo Juvan sivistysjohtaja Anne Haakana.

Myöskään Mäntyharjun yhtenäiskoulussa ei ole poissaoloja ollut normaalia enempää eikä koronan takia ole ollut poissaoloja, kertoo puolestaan rehtori Kimmo Tanttu.

Myös Etelä-Savon ammattiopistolta Esedulta kerrotaan, että koronavirustilanne ei ole lisännyt merkittävästi poissaoloja oppilaitosten lukuvuoden alettua.

Ammatillisen toisen asteen lainsäädäntö ei määrittele opiskelijalle velvollisuutta osallistua opetukseen, vaan ammattitaitoa ja osaamista hankitaan eri tavoin esimerkiksi työelämässä, oppilaitoksessa ja verkossa. Osaaminen osoitetaan näytöillä tekemällä käytännön työtehtäviä aidoissa työtilanteissa.

Koulut noudattavat virallisia ohjeistuksia oireiden osalta

Kouluissa noudatetaan Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen ohjeistuksia sekä Essoten paikallisia ohjeita.

– Yleisohjeena on, että sairaana ei tulla kouluun. Oireisten tulee herkästi hakeutua koronavirustestiin, kertoo Mikkelin opetusjohtaja Seija Manninen.

Mikäli testitulos on negatiivinen ja oireilu selvästi vähenemässä, voi kouluun palata, vaikka oireet eivät olisi kokonaan väistyneet. Ennen testituloksen valmistumista on kuitenkin vältettävä kontaktia muihin.

Mikkelin lukiosta kerrotaan, että lukiolaisen huoltaja tai täysi-ikäinen lukiolainen itse antaa normaalisti poissaoloselvityksen Wilman kautta. Lääkärintodistusta tai muita ylimääräisiä todistuksia ei ole käytössä.

– Tietojeni mukaan joitakin lukiolaisia ja myös henkilöstöön kuuluvia on ollut koronatestissä flunssaoireiden takia. Testitulokset ovat olleet kaikki negatiivisia, kertoo Mikkelin lukion rehtori Jari Tuomenpuro.

Myöskään Esedun opiskelijat eivät tarvitse poissaoloista koronaepäilyjen takia erillistä todistusta. Henkilöstön osalta Esedussa noudetaan toistaiseksi ohjeistusta, että työntekijä saa olla omalla ilmoituksella kotona seitsemän päivää.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi tiistaina uudet ohjeet siitä, milloin hengitystieoireisiin sairastunut lapsi pitää viedä koronatestiin.

Tarkennettujen ohjeiden mukaan lapsi pitää viedä testiin vain, jos hänellä on huoltajan tai terveydenhuollon ammattilaisen arvion mukaan koronavirusinfektioon viittaavia oireita.