Laura Hallamaan kolumni: Komerosta löytyi kolme käyttämätöntä sateenvarjoa ja tavaroitaan häpeävä nainen

Tavaran pitäisi säkenöidä iloa jo kaupassa, ei vasta kaappeja siivotessa, kirjoittaa toimittaja Laura Hallamaa.

kierrätys
Laura Haallamaa / kolumnisti / Pasila 20.02.2019
Jouni Immonen / Yle

Ensimmäinen sateenvarjo yllätti, toinen ihmetytti ja kolmas hävetti. Siivosin viime syksynä muuton vuoksi kellarikomeroani. Sitä, johon huolettomasti on tapana tuupata kaikki tarpeeton odottelemaan maailmanloppua.

Yhtäkkiä huomasin olevani kolmen käyttämättömän sateenvarjon omistaja. En edes muista, milloin olin ostellut näitä varjoja. Mahtoi olla jokin sateinen ja hajamielinen syksy.

Löysin muutakin.

Juomalasit alkuperäispakkauksessaan, vanhoja takkeja, koristevalosarjan ja rihkamakoruja, jotka kävivät kerran kaulalla ja unohtuivat.

Sitä kuvittelee olevansa tiedostava ja harkitseva kuluttaja. Kurkistus kaappeihin kertoo toista tarinaa.

Kun tavarapaljouden ymmärtää, se alkaa raastaa mieltä. Miten paljon minä oikein omistan? Luultavasti enemmän kuin tajuan.

Tutkijat ovat väläytelleet, (siirryt toiseen palveluun) että kodeissamme pyörii kymmeniä tuhansia tavaroita. Villeimmät arviot lähentelevät (siirryt toiseen palveluun) sataatuhatta.

Tuijotan vaatekaapin rekissä roikkuvia rytkyjä, jotka pääsivät päälle viimeksi vuonna 2018.

Kansainvälinen muuttofirma toteutti pari vuotta sitten tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun), jossa selvisi, että suomalaiset arvioivat tavaramääränsä alakanttiin. Esimerkiksi yli puolet omistamistamme vaatteista ei ole ollut käytössä vuoden aikana.

Ajattelen sitä, kun tuijotan vaatekaapin rekissä roikkuvia rytkyjä, jotka pääsivät päälle viimeksi vuonna 2018.

En enää ihmettele perikuntien siivousvoivottelua. Kolmekymppiselläkin on jo niin paljon rompetta ympärillään, että kuolinsiivous olisi paikallaan.

Olemme tilanteessa, jossa tavaraa tuotetaan valtavasti, vaikka sitä löytyy kodeista valmiiksi aivan julmetusti. Ylikulutuspäivät, kauppakeskusten avajaisruuhkat ja ämpärijonot kielivät siitä, ettei mikään riitä.

On tavaroista toki joskus aidosti hyötyä ja huviakin. Vessaharjalla on käyttöarvo, kihlasormuksella tunnearvo.

Mutta ihan liikaa nurkista löytyy niitä tavaroita, joiden ainoa tehtävä on täyttää tyhjyyttä.

Kuluttajan pitäisi samaan aikaan olla harkitseva harvoin ostelija ja kansantalouden pelastaja. Ristiaallokossa seilaaminen ei ole helppoa

Mainokset tulevat iholle kärkkäämmin kuin koskaan.

.

Tutkimusten mukaan uuden ostaminen laukaisee ihmisessä mielihyvän. Ja ihanaltahan se tuntuukin räplätä uusia omistuksiaan, olivat ne turhia tai eivät.

Lisäksi ostamiseen kannustetaan joka suunnasta.

Mainokset tulevat iholle kärkkäämmin kuin koskaan. Joskus niitä saattoi päästä pakoon sulkemalla television. Nyt jokainen bloggaaja esittelee someseuraajilleen uusia vaatemallistoja, parhaita sisustustuotteita ja viimeisimpiä puhelimia.

Nerokkaimmat markkinoivat Suomi nousuun -retoriikalla. Varsinkin koronaviruksen kurittamia kotimaisia yrityksiä olisi ihana tukea. Mutta kuinka monta neulepaitaa tai leikkuulautaa voi ostaa siihen syyhyn vedoten?

Mielenhallinnan täytyisi olla tasoa Dalai Lama, että tällaisesta pyörityksestä selviäisi lankeamatta.

Opettelen olemaan kuluttamiseni kanssa viilipytty. Kellarin roinasta iso osa on jäännettä ajalta, jolloin kulutin harkitsemattomammin. Nyt luulen ainakin viisastuneeni. Silti tunnen välillä suurta mielihalua ostaa.

Ahdistaa, kun ymmärtää, miten paljon ihmisten kodeista löytyy peltipurkkeja ja nukkaisia t-paitoja.

Pitkään suuntasin ostointoni käytettyyn tavaraan ja second hand -vaatteisiin. Enää en ole varma, onko sekään hyvä idea.

Kirpputorikierroksilla lähinnä ahdistaa, kun ymmärtää, miten paljon ihmisten kodeista löytyy peltipurkkeja ja nukkaisia t-paitoja. Pöydissä on vain murto-osa siitä tavarasta, joka tämän maan komeroissa pyörii.

Kierrätys ei ole ihmeratkaisu. Pahimmillaan se on oman ongelmajätteen siirtämistä muiden ongelmaksi.

Kierrätyskeskukset hukkuvat roinaan. Pikamuoti muuttuu hetkessä vaatejätteeksi. Second hand -vaatteista on ennustettu (siirryt toiseen palveluun) uutta pikamuotia.

Käyttämänsä tavaran voi periaatteessa tuupata aina eteenpäin. Käytännössä olen huomannut, että ei voi. Kaikki tavarat eivät löydä uutta omistajaa.

Eikä se ole tavaran tai toisten ihmisten vika, jos minä olen ollut harkitsematon ostelija. Jo kaupantekohetkellä pitäisi päättää, säkenöikö tavara sitä kuuluisaa iloa.

Ei vasta sitten, kun on lukenut suositun järjestelyoppaan ja innostunut siivoamaan kaappeja.

Laura Hallamaa

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka käyttää liikaa rahaa mekkoihin ja liian vähän asuntosäästämiseen.

Kolumnista voi keskustella 27.8. klo 23:00 asti.