1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Vehmaa

Vehmaan kunnanjohtaja otti aikalisän verojen korottamisen suhteen – säästöt ja lisätulot käydään läpi ensin

Kunnanjohtaja Ari Koskinen teki kunnanhallituksen kokouksessa uuden ehdotuksen, jonka mukaan budjetti käydään vielä läpi ennen verojen korottamiseen palaamista.

Vehmaa
Ari Koskinen, Vehmaan kunnanjohtaja
Ari Koskinen, arkistokuva.Yrjö Hjelt / Yle

Vehmaan kunnanhallitus otti aikalisän verojen korottamisen suhteen maanantaina.

Kunnanjohtaja Ari Koskinen ehdotti aluksi kunnanhallitukselle tuntuvaa, yhden prosenttiyksikön tuloveron korotusta, mutta kunnanhallituksen käymän keskustelun jälkeen hän muutti ehdotusta.

Uuden ehdotuksen mukaan ensi vuoden talousarvion laadinnassa lähdetään siitä, että budjetti käydään läpi säästöjen ja lisätulojen löytämiseksi. Veronkorotuksiin palataan vasta jos säästöjä ei löydy.

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

Vehmaan tavoitteena on kuroa kiinni taseeseen kertynyt noin 1,5 miljoonan euron alijäämä.

Lisää aiheesta:

Vehmaalle ehdotetaan kovaa veronkorotusta – toteutuessaan prosentti olisi maan toiseksi korkein

Vehmaa toivoo valtiolta apua alijäämään

Lue seuraavaksi